Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde
Ilkka
Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi

Kommentti: Minää tursuaa nyt kirjoihin joka paikasta

Riikka Pulkkinen ruotii omaa avoeroaan verhotusti uudessa romaanissaan. Kuva: Markus Sommers

Kun vaimoni kysyy näinä päivinä, mitä olen lukemassa, vastaan hänelle lukevani Riikka Pulkkisen erokirjaa.

No eihän se nyt aivan pidä paikkaansa. Luen Pulkkisen tuoretta Lasten planeetta -romaania. Erinäisten haastattelujen ja kirjan perusteella ei kuitenkaan ole jäänyt epäselväksi, että kirjailija käsittelee romaanissa omaa tuoretta avoeroaan. Hän tilittää, vuodattaa, itkee ja vähän ruikuttaakin, vaikka onkin etäännyttänyt raastavaa eroa tekevän pariskunnan tarinan kauemmas itsestään kuin esimerkiksi Juha Itkonen omat kokemuksensa Ihmettä kaikki -kirjassa.

Tämä on nyt tutkimatonta tietoa, mutta ainakin näin kulttuuritoimittajan näkövinkkelistä tuntuu vahvasti siltä, että minän käyttö kaunokirjallisuudessa on viime vuosina jatkuvasti yleistynyt. Viimeisetkin häveliäisyyden kahleet taisivat murtua siinä vaiheessa, kun Karl Ove Knausgård teki mammuttimaisella Taisteluni-sarjalla autofiktiosta hyväksyttyä, suosittua ja – mikä tärkeintä – erinomaisen hyvin myyvää.

Tietysti suomalaiskustantajatkin ovat huomanneet, että kirjailijan minä kiinnostaa kansaa. Jos on olemassa pienikin mahdollisuus, että kirjan aihe ammentaa kirjoittajansa henkilökohtaisesta elämästä, ammattitaitoinen tiedottaja ei taatusti jätä tarjoamatta tätä täkyä toimittajille. Me tartumme siihen usein ahnaasti. Mutta miksipä emme tarttuisi?

Kirjailija välittää maailman väistämättä aina oman persoonansa ja kielensä kautta – sitä sanotaan omaksi ääneksi. Omakohtaisuus tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että kerronnalla on laatutakuu: kirjailija tietää vuorenvarmasti, mistä puhuu.

Parhaassa tapauksessa minä toimii myös suodattimena, jonka kautta tutusta ilmiöstä paljastuu uusia näkökulmia. Silti ymmärrän erinomaisesti myös oheisessa kirja-arviossa esitetyn kritiikin: minä ei ole aina yleistettävissä sinäksi.

Menipäs kiharaiseksi. Toisaalta autofiktiota luetaan usein myös puhtaasta uteliaisuudesta: että tuolla on elämä ollut tuollaista.

Sekin on täysin pätevä syy tarttua kirjaan.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi