Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Apulannan Hartwall Arenan konsertti loppuunmyyty

Apulannan keikka avasi viime vuonna H16 Live Klubin Lahden Hämeenkadulla. Kuva: Samuli Ikäheimo

Heinolalaislähtöisen Apulanta-yhtyeen Hartwall Arenan konsertti on loppuunmyyty, tiedottaa yhtye. Konsertti järjestetään ensi vuoden puolella 16. helmikuuta.

Yhtye ilmoitti huhtikuussa esiintyvänsä ensimmäistä kertaa Hartwall Arenalla. Kyseessä on "megahyperkeikka", jonka nimi on Toiset jumalat.

Apulannan laulaja-kitaristi Toni Wirtanen sanoo tiedotteessa, että konsertin loppuunmyynti lämmittää mieltä.

- Ollaan koitettu rakentaa näihin isompiin spektaakkeleihin väkevää draaman kaarta ja onhan tässä nyt kieltämättä semmoista loppuhuipennuksen tuntua. Suosittelen paikalle saapuvia varaamaan mukaansa vähintään kypärän ja sadetakin, Wirtanen sanoo.

Helmikuinen areenakonsertti on yhtyeen kolmas megaluokan jäähallikeikka. Kaksi edellistä jäähallikeikkaa Barona areenalla ja Helsingin Jäähallilla olivat myös loppuunmyytyjä konsertteja.

Lue myös: Apulanta osti pienkerrostalon Lahden Taloilta, yritys omistaa ennestään jo useita kiinteistöjä
 

Apulannan syksyn klubikiertueella on enää muutamia lippuja jäljellä. Yhtye esiintyy tänä syksynä myös Lahdessa Finlandiaklubilla 5. ja 6. lokakuuta. Molemmat Lahden konsertit ovat loppuunmyytyjä.

Mimmi Pitkänen
mimmi.pitkanen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X