Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Lahtelainen Petri Liski muutti kesällä yhteen avopuolisonsa kanssa ja pitää kodin tyystin siistinä – nyt hän valmistautuu väkivaltaiseen rooliin

Liski on näytellyt Suomen Kansallisteatterissa vuodesta 1990. Hän ei ajattele uraansa menestyksen kautta, vaan haluaa riehua rauhassa kulttuurin eri kentillä.

Musiikki on iso osa lahtelaisen näyttelijän Petri Liskin elämää. Pop-rock-bändi Adam & Eve ei keikkaile, sillä kaikilla bändin jäsenillä on tarpeeksi työkiireitä muutenkin. "Bändi on minulle tärkeä, vaikka se ei olekaan menestynyt isosti. Siihen vaikuttavat varmaan meidän taidotkin", sanoo Liski pilke silmässä. Kuva: Mirja Hussain

Hän muistaa elämänsä varrelta vain yhden hetken, kun oli tylsää.

– Istuin 13-vuotiaana maitolaiturin päässä Ypäjällä ja heitin tikkaa. Sitten se tylsä hetki meni ohi, eikä toista ole tullut, sanoo lahtelainen näyttelijä Petri Liski.

Hän asettuu istumaan alakerran miesluolassa seisovien rumpujensa taakse ja panee palikat töihin. Kodin miesluolassa – jonne naisetkin saavat tulla – on myös biljardipöytä, kosketinsoittimet, sohva ja katossa diskopallo.

Liski nauttii silmin nähden päästessään soittamaan. Hymy ulottuu hetkessä korviin asti. Hän kertoo, että Adam & Even -yhtyeen uusin sinkku 'Till The Day I Die on miksaamista vaille valmis. Kappale kertoo juhlimisen tummemmasta puolesta.

Onko Liskillä aiheesta omakohtaista kokemusta?

– Biisi on Matti Rockellin ja Ilmari Myllysen tekemä, ehkä heillä on... Mitä itseeni tulee, varsinkin nuorempana itsekontrollini oli turhankin tiukka.

Enää Liskiä ei tunnu pitelevän mikään ainakaan ammatillisessa mielessä. Tuorein valtaus on näytelmäkirjailijana debytointi.

Liski on kirjoittanut Seiväsmatkat-nimisen näytelmän yhdessä lahtelaisen kirjailijan Kari Kitusen kanssa. Näytelmä kertoo matkailukeisari Kalevi Keihäsen bisneksen noususta ja tuhosta, ja kipale saa ensi-iltansa Nastolan Pisarateatterin näyttämöllä ensi vuoden heinäkuussa.

– Minulle vain tulee uusia ideoita jatkuvasti. Ja kun jotain on luvattu tehdä, se pitää myös viedä loppuun.

Liski voisi olla päätoiminen muusikko, mutta perhetausta vaikutti valintaan

Petri Liski on asunut Lahdessa vuodesta 2007. Hän kulkee Helsinkiin töihin Anttilanmäellä sijaitsevasta omakotitalostaan, jota on remontoitu hartaasti, ja jonka pihamaakin on hoidettu. Kuva: Antti Sepponen

Heti ei tule mieleen yhtäkään toista yhtyettä, joka olisi kuvannut musiikkivideon Lahden Kariniemen puiston vesiuruissa. Mutta lahtelainen pop-rock-yhtye Adam & Eve on.

Janne Nykäsen ohjaamassa videossa bändin jäsenet kastuvat vesiurkujen keskellä rakennustelineiden päällä ja ikuinen rakkaus, Eternal Love, soi. Yhtyeen musiikkivideoissa on ylipäätään hyvin ei-suomalainen kulku: riehakas, iloinen, energinen ja vähän pikkutuhma.

– Teatteri on Petrissä sisäänrakennettuna, mutta musiikki on hänelle tunne, sanoo Liskin avopuoliso Susanna Alakarhu.

Liski soittaa rumpuja Adam & Evessä ja tekee myös osan bändin kappaleista. Suomen Kansallisteatteriin Helsinkiin vuonna 1990 kiinnitetty Liski olisi ehkä päätoiminen muusikko, jollei olisi kasvanut kiinni teatterimaailmaan jo lapsesta asti. Liskin isä Paavo Liski (k. 2005) oli näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja.

– Ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä näyttelijäksi. En väitä, että taito periytyy, mutta taipumus alalle kyllä. Omissa pojissanikin näen sitä taipumusta, mutta ei tälle alalle voi ketään kannustaa. Nuoret näyttelijät saavat nykyään vain pätkätöitä, ja vakituiset kiinnitykset teatteriin ovat harvinaisia, Petri Liski sanoo.

Hän kertoo itse aikoinaan vain kävelleensä sisään Kansallisteatterin ovesta ja kysyneensä töitä. Kun vuoden määräaikainen sopimus oli loppumassa, hänet vakinaistettiin.

– Ei niin olisi tehty, jos en olisi ollut heidän mielestään lahjakas. Eräs kriitikko kutsui minua tasaisen tien tallaajaksi, mutta en ole samaa mieltä. Olen pikemminkin oman elämäni Indiana Jones, joka riehuu kulttuurin eri kentillä.

"Nyt päärooleihin halutaan niitä, jotka ovat eniten esillä televisiossa"

Hieno kundi, ahkera ja lahjakas näyttelijä ja hyvä työkaveri. Näin Petri Liskiä kuvailee Suomen Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho.

Viime vuosina Liski on näytellyt isää Mauri ja mini-isoveli -lastennäytelmässä, lääkärin poikaa ja apteekkaria Molièren Luulosairaassa, liikemiestä Kangastus 38 -dramatisoinnissa, Stand up -klubin omistajaa Henriä näytelmässä 60, komisariota ja lääkäriä Hirttäjissä sekä useampaa roolia Arktisessa hysteriassa.

Liskille on kertynyt uransa aikana hurja määrä rooleja, pääroolejakin, mutta Esko Salmisen tai Martti Suosalon kaltaista nimeä hänestä ei ole tullut.

Näyttelijä Petri Liski. Kuva: Mirja Hussain

Kriitikot ovat kirjoittaneet Liskistä muun muassa näin:

”Lämmin läsnäolo hallitsee myös muita rooleja urakoivien Annika Poijärven ja Petri Liskin työtä” (HS 12.4.2018).

”Keskiviikkokerhon jäsenet (Antti Pääkkönen, Esa-Matti Long, Petri Liski) jäävät sen sijaan melko yksitahoisiksi yläluokkaisiksi herrasmiehiksi, joille sivistys on vain ohut naamari alkukantaisten viettien päällä” (ESS 11.9.2017).

”Hieno on myös Petri Liskin pökkelömäinen sulhaskandidaatti, jolla on tunneälyä lähes yhtä paljon kuin kelohongalla” (Kansan Uutiset 10.5.2015). 

Toisaalta, miten menestys mitataan? Mitataanko se mediajulkisuuden, palkkatulojen vai roolien määrällä?

– Ennen vanhaan julkkiksia olivat ne, jotka olivat teatterissa isoja nimiä. Televisiossa taas mainostajat haluavat ohjelmiin tietyt varmat tutut kasvot ja ostavat sen perusteella tv:stä mainosaikaa. Jos eivät osta, ohjelma ei tuota. Teatterissakin marssitaan nykyään vähän samaan tahtiin. Nyt päärooleihin halutaan niitä, jotka ovat eniten esillä televisiossa, Liski sanoo.

Oli aika, kun Liskillä oli ”nostetta”, ja juonto- ja esiintymiskeikkoja oli Mitä maksaa -peliohjelmasta Buntsi Bumiin ja Salattuihin elämiin.

– Se menee niin, että kun on esillä yhdessä paikassa, se poikii lisää yhteydenottoja ja esillä oloa. Suomessa noin kymmenen naamaa on jatkuvasti joka paikassa, ja vaikka olisit kuinka hyvä tahansa, kakusta ei vain riitä kaikille kermaa.

Liski sanoo, ettei hän ajattele uraansa menestyksen kautta. Hän ei ole katkera siitä, että välttämättä ei ole yhtä suurta roolia, josta hänet varmasti muistettaisiin.

– En ole sillä tavalla laskelmoiva, että taktikoisin töiden suhteen suosio mielessäni. Kansallisteatteri on ollut hyvä paikka olla. Olen saanut ja saan tehdä monipuolisia rooleja. Ja kun on selvät työajat ja kuviot, jää aikaa tehdä muutakin, kuten musiikkia. Minä teen mitä minua huvittaa.

Se on mahdollisuus, jota läheskään kaikilla ei ole.

Pedantti ja tarkka luonne pitää kodin ja elämänsä tiukassa otteessa

Petri Liski ja hänen avopuolisonsa, erityisopettajana Kärkölässä työskentelevä Susanna Alakarhu tapasivat netissä kaksi vuotta sitten. Alakarhu muutti kesällä Liskin omakotitaloon Lahteen. Kuva: Antti Sepponen

Liskin ja kesästä asti myös Alakarhun koti Lahden Anttilanmäellä on viimeisen päälle siisti. Yhtään pölypalleroa tai irtosukkaa ei näy missään. Liski pysähtyy hankaamaan porraskaiteen päässä näkemäänsä tahraa sormellaan. Liskin taipumus juhlallisuuteen ja värikkäisiin tapahtumiin näkyy kodin sisustuksessa.

– Ovatko verhot nyt varmasti hyvin? Näyttävätkö nuo kukkatelineet tyhmiltä tuossa ilman kukkia? Onko valon määrä hyvä? Eiväthän silmälasit heijasta salamaa? Liski kyselee kuvaajalta.

Liski kertoo olevansa pedantti, vaativa ja tarkka luonne.

– Teen aina kaiken niin hyvin kuin pystyn, enkä luovuta ennen kuin olen tyytyväinen. Silti mietin jälkikäteen, että tämän olisi voinut tehdä vielä paremmin.

Susanna Alakarhu kertoo, ettei heidän kotonaan eletä "suurta taiteilijaelämää", jossa tunteet velloisivat laidasta laitaan.

– Silloin kun tapasin Petrin pari vuotta sitten, oletin jollain tasolla, että taiteilijan elämä on sekavampaa ja suurten tunteiden kanssa elämistä. Mutta Petri on aika rauhallinen, ja muuttuu heti näytöksen jälkeen omaksi itsekseen. Rooli ei jää päälle.

Liski sanoo ihmisten ymmärtävän usein väärin, kun puhutaan näyttelijän roolin päälle jäämisestä. Se ei ole sitä, että kulkee kotona kuvitellen olevansa vaikkapa Rooman keisari, vaan sitä, että näytelmän tunnetilat ja sen herättämät ajatukset vellovat päässä.

– Sitä kautta menossa oleva näytelmä voi vaikuttaa käytökseen ja olemukseen.

"Uuden roolin opettelu on alussa aina nöyryyttävää"

Ensimmäiset Kissani Jugoslavia -esitykset on jo myyty loppuun. Kansallisteatterissa 16. marraskuuta ensi-iltansa saava näytelmä perustuu suomalaisen Pajtim Statovcin samannimiseen romaaniin (2014), josta tuli kansainvälinen menestys.

Maahanmuuttoa, homoseksuaalisuutta, naisen asemaa ja oman paikkansa hakemista käsittelevä Kissani Jugoslavia nähdään näyttämöllä ensi kertaa.

Se kertoo Suomeen sotaa pakoon muuttaneiden albaanityttö Eminen (Sari Puumalainen) ja hänen poikansa Bekimin (Toni Harjajärvi) tarinan. Liskillä on Eminen sulhasen ja Bekimin isän Bajramin sekä käärmeen rooli.

Bajram on väkivaltainen sekä vaimoaan että poikaansa kohtaan. Liski sanoo, että hänestä löytyvät kaikki tunteet, kovatkin, ja Bajramin kaltaisessa roolissa kyse on niiden tunteiden kanavoinnista. Elämänkokemus auttaa, parikymppisenä vastaavan roolin tekeminen olisi ollut haastavampaa.

Liski on valmistautunut rooliin lukemalla Statovcin romaania ja näytelmän käsikirjoitusta. Takana on vasta muutama päivä harjoituksia, joten Liski välttää liian pitkälle meneviä analyysejä. Uuden näytelmän alkutaival on hänestä aina se kaikkein vaikein hetki työssä.

– On joka kerta yhtä nöyryyttävää, kun harjoitusten alussa ei osaa yhtään mitään. Mutta aina on tullut valmista, Liski sanoo ja virnistää.

Musikaalien teko on hänestä kaikkein vaikeinta, toisin kuin moni voisi kuvitella.

– Musikaaliroolit ovat haastavimpia, niissä kysytään niin monipuolista osaamista. Vaatii taitoa saada keveyteen uskottavuutta. Samalla musikaaliroolit ovat olleet mieleenpainuvimpia, joita olen urallani tehnyt.

Vakityöpaikka on harvinainen ja himoittu, mutta kaikki eivät kestä sitä

Kärsimystie-katunäytelmän harjoitukset Lahden Yhteiskoululla vuonna 2016. Petri Liski ohjasi näytelmän. Kuva: Katja Luoma

Musikaaliroolit Lahden kaupunginteatterissa 1997–2000 ovat itse asiassa keskeinen syy siihen, että Liski on edelleen näyttelijä. Kuten muissakin ammateissa, myös näyttelijällä voi tulla tunne, että ei enää huvita.

Liski ei ollut tyytyväinen Kansallisteatterin työilmapiiriin ja työn määrään. Vierailu Lahden kaupunginteatterissa piristi näyttelijää niin paljon, että hän päätti jatkaa alalla.

– Uudet ihmiset, uudet ympyrät, se maisemanvaihdos teki hyvää. Paluu arkeen ja Kansallisteatteriin kolmen vuoden poissaolon jälkeen tuntui aluksi tympeältä. Mutta Kansallisteatterissa on aina saanut neuvotella työn määrästä eri tavalla kuin esimerkiksi Lahden kaupunginteatterissa. Lahdessa näyttelijöiden työtahti on todella hurja, ja palkka pienempi kuin Helsingissä.

Kaikki eivät kestä teatterimaailmaa, vaikka olisivat saaneet kiinnityksen. Liski tietää ainakin neljä, viisi itseään nuorempaa kollegaa, jotka ovat irtisanoutuneet Kansallisteatterista ja vakituisesta työpaikasta. He ovat siirtyneet joko freelancereiksi tai vaihtaneet kokonaan alaa.

– Itselleni Kansallisteatteri työaikoineen sopii hyvin. Nousen kello 9.14 junaan ja teen töitä tai nukun matkan ajan. Olen reissannut Lahdesta Helsinkiin vuodesta 2007, eikä hatuta vieläkään. Siellä on ollut ja on töissä huikeita kykyjä.

Menkää itse katsomaan, onko Liski yksi heistä.

Petri Liski

Näyttelijä, muusikko, juontaja

Syntynyt Turussa 20.10.1965. Asuu Lahdessa Anttilanmäellä vuonna 1916 rakennetussa puutalossa. Asunut myös Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa.

Perheeseen kuuluu avopuoliso ja kaksi lasta edellisestä liitosta.

Suomen Kansallisteatterin näyttelijä vuodesta 1990. Tehnyt kymmeniä rooleja teatterissa, elokuvissa ja TV:ssä sekä kuunnelmarooleja radiossa ja useita ohjauksia, muun muassa Kärsimystie-katunäytelmän Lahdessa 2012 ja 2016. Näytellyt myös Salatut elämät -tv-sarjassa 2004–2005.

Tuuloksen WPK:n Ruuttanäyttämön kesäteatterin vetäjä jo 10 vuotta.

Suomen ainoa Disneyn virallisesti hyväksymä Hessu Hopo (äänirooli).

Täydennä virkkeet

Näyttelijä jatkaa lauseita

Viimeksi vaikutuin Tapani Kalliomäen ohjauksesta Työmiehen vaimo Kangasalan Ramppi-teatteriin. Lopputulos oli kekseliäs, hauska, koskettava – intensiivisintä teatteria pitkään aikaan.

Olen ylpeä siitä, että hoidan Suomen Kansallisteatterin näyttelijäin eläkekassaa. Se on jäsenistölle tärkeä asia, eikä kaikista ole paperinpyörittäjiksi.

Periaatteeni on elää vahvasti hetkessä, eikä minulla ole aikaa vatvoa menneitä tai juuri tulevaakaan.

Lahti on paikka, joka sai minut jatkamaan alalla, kun epäilin näyttelijänurani jatkoa. Musikaaliroolit Lahden kaupunginteatterissa 1997–2000 olivat tärkeä kohta elämässäni.

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi