Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Introverttien kausi, kuvailevat uuden Vain elämää -kauden artistit – Pyhimys on varma, että "kauden pellenä" hän saa kuittailua

Vain elämää -artisti esittivät Kalastajatorpan tiedotustilaisuudessa uuden tuotantokauden kappaleita. Pyhimyksellä oli mukana Teflon Brothersin Heikki Kuula (vas.) ja Voli. Kuva: Roni Rekomaa

Rap-artistin punaisessa lippalakissa lukee Make Vain elämää great again. Pyhimys eli Mikko Kuoppala sanoi ohjelman kuvauksissa lähes joka päivä, kuinka hänet voidaan vielä editoida pois tästä sarjasta.

– Ehkä se oli vähän huono vitsi.

Mukana olo Vain elämää -ohjelmassa tuntuu silti edelleen ristiriitaiselta.

– En ole huomionhakuinen ihminen. Huomiota on kiva saada oikeista syistä, mutta stressaan myös helposti, Kuoppala sanoo.

– Nytkin mietin viiden minuutin välein, että onkohan minulla jokin alkava vatsahaava.

Pyhimyksen lisäksi Vain elämään 9. kaudella nähdään Lauri Ylönen, Pepe Willberg, Evelina, Anne Mattila, Tuure Kilpeläinen ja Ellinoora. Ohjelmaa kuvattiin kesäkuussa tuttuun tapaan Hirvensalmen Satulinnassa.

Yksinäisiä susia

Uudella kaudella on mukana Lauri Ylönen, Anne Mattila, Pepe Willberg, Ellinoora, Tuure Kilpeläinen, Pyhimys ja Evelina. Kuva: Roni Rekomaa

Artistit kuvailevat tätä kautta introverttien kaudeksi. Kukaan ei hölöttänyt koko ajan tai vienyt liikaa tilaa.

– Meillä oli sellainen tietty yhteenkuuluvuus. Monet puhuivat pöydässä olleensa yksinäisiä susia ja kokeneensa, ettei ole sopinut mihinkään tiettyyn ryhmään tai raameihin. Oli ihanaa huomata, ettei ole yksin sen kelan kanssa, sanoo Ellinoora eli Anni Leikas.

Yksi puheenaihe ohjelmassa onkin yksinäisyys. Sitä etenkin ohjelman musiikkikonkari Pepe Willberg kertoo kokeneensa.

– Jotkut ovat niin tyytyväisiä omiin saavutuksiinsa, ettei sellaista tunnetta tule. Yksinäisyys vaivaa silloin, kun ei ole missään seurassa ja pohtii omaa tekemistään, johon ei voi oikeastaan koskaan olla täysin tyytyväinen.

Ylönen sanoo, että Willbergin puhe yksinäisyydestä tuntui pysäyttävältä.

– En oikein tiedä, mitä siitä olisi pitänyt ajatella. Onko hänen yksinäisyytensä tosi huono juttu vai hyvä? Se on niin henkilökohtainen asia, Ylönen sanoo.

Kun muut halusivat kuvauspäivän jälkeen rauhoittua yksin ja nukkua, meni Tuure Kilpeläinen ohjelman bändin mökille saunomaan.

– Olen bändijäbä. Tiesin, että pääsen päivämuudista pois, kun pääsen sinne saunomaan. Kun kamerat olivat poissa, pystyi unohtamaan kaiken ja vähän purkaa sitä miten menee.

Kilpeläinen ja Ylönen sanovat, etteivät olleet aiempina vuosina valmiita osallistumaan ohjelmaan. Kilpeläistä on tunnusteltu ohjelmaan pari kertaa, Ylöstä on pyydetty useaan otteeseen.

– Halusin olla tähän oikealla tavalla rela ja sellainen luonteva, ettei tarvitse jännittää itseä liikaa, Kilpeläinen sanoo.

Ylönen ajatteli ennen, ettei halua lähteä ohjelmaan avautumaan.

– Oli vähän angstinen suhtautuminen siihen. Sitä tulee helposti mukavuudenhaluiseksi, kun voi valita jäisikö himaan vai menisikö kahdeksaksi päiväksi kameran eteen.

Osallistuminen oli tietoinen päätös lähteä pois mukavuusalueelta.

– Sain tästä musakiksejä ja inspiroidun tekemään uusia kappaleita myös meille.

Hallittu ja hillitty ei olisi niin hyvää viihdettä

Kuoppala päätti lähteä ohjelmaan mukaan, koska pahin, mitä voisi tapahtua oli se, että hän menettäisi kuulijoita, joilla on ollut hänestä väärä käsitys.

– Eli tavallaan nyt he saavat minusta oikean käsityksen. On ihan oikeutettua, jos he sen takia lähtevät.

Millainen Pyhimys ohjelmassa sitten nähdään? Ei kovin cooli tai hillitty, sanoo Kuoppala.

– Jos miettii niitä mielikuvia, joita minusta voi ihmisillä olla, niin tässä olen vähän pellempi, Kuoppala sanoo.

Hän jakaa Vain elämään kahteen osaan: leirillä oloon ja tv-ohjelmaan. Ensimmäisellä oli kivaa, mutta jälkimmäinen on väistämättä vähän noloa.

– En osaa kuvitella, etteikö se olisi vaivaannuttavaa, kun on oma itsensä ja se näytetään miljoonalle ihmiselle.

Hyvää viihdettä se tosin on, kun kaikki ei ole niin hallittua, hän sanoo.

– Tiedän kyllä, että saan kuulla vittuilua tästä. Se on ihan varma. Vaikka olisin miten, niin sitä tulee. Eikä se minua sinänsä kiinnosta. Oli se sen arvoista.

Vain elämää Etkot-jakso 31.8. Lauri Ylösen päivä 7.9.

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X