Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Lahti Unitedia huolestuttaa Summer Upin tulevaisuus: ”Räppikaupungin viittaa on viritelty pystyyn täällä”

Lahti United esiintyi Summer Upissa perjantaina.

Summer Up –festivaalin avanneelle Lahti Unitedille Mukkulassa esiintyminen on erityistä. Kokoonpanon jäsenet Nikke Ankara, Brädi, Aste, Raappana, Ideaali & Jay Who, JV, Jussi Kuoma, Kike ja Mara ovat kaikki lahtelaisia. Osa jäsenistä on tosin muuttanut jo pois.

- Ne juudakset, Nikke Ankara eli Niiles Hiirola sanoo.

Lahti Unitedin Mara, eli Martin Mustonen, perusti Summer Upin Oskari Hakalan kanssa vuonna 2003.

- On entisenä järjestäjänä vähän erikoinen fiilis esiintyä täällä, Mustonen sanoo.

Hiirola muistaa, kuinka Mustonen stressasi silloin, kun hoidettavana oli paljon asioita.

- Sulla oli ihan kuusi kättä. Nyt jäbä voi ottaa rennosti.

Mustonen toivoo, että Summer Upin matka jatkuisi, ja kävijämäärät nousisivat taas.

- Muistan, että vuonna 2012 täällä taisi olla 40 000 kävijää, hän sanoo.

Niihin aikoihin Summer Up oli Brädin, eli Kari Härkösen, mielestä suurin ja kaunein.

-Kyllä minua huolestuttaa Summer Upin tulevaisuus. Martin ja Oskari rakensivat meille älyttömän hyvin pohjan. Toivon, että uudet järjestäjät kohtelevat festaria yhtä hyvin

Summer Upilla on ollut Härkösestä merkittävä vaikutus siihen, että Lahtea voi kutsua Suomen räppikaupungiksi.

- Räppikaupungin viittaa on viritelty pystyyn täällä, Härkönen päättää.

Korjattu nimivirhe  13.7. kello 22.58.

Juttua korjattu 14.7. kello 8:44: Jutussa luki aiemmin, että SUmmer Up perustettiin vuonna 2009. Oikea perustamisvuosi on 2003. Korjattu myös Niiles Hiirolan nimen kirjoitusasua 6. rivillä.

Korjattu 14.7. kello 9.13: Kävijöitä oli 40 000 vuonna 2012, ei vuonna 2010.

Jututa täydennetty 14.7. kello 10.29: lisätty viimeinen sitaatti.

Eveliina Mäntylä
eveliina.mantyla@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi