Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Palkitun Lassi Hyvärisen runokokoelmassa tavallinen tarina muuntuu unenomaisiksi variaatioiksi

Lassi Hyvärisen uusin runokokoelma sai Tanssiva karhu 2018 -palkinnon. Kuva: Saara Hyvärinen

Lassi Hyvärinen

Tuuli ja kissa

Poesia 2018. 84 s.

Lassi Hyvärisen kolmannen kokoelman parivaljakko ovat tuuli ja kissa. Kumpikin on laatuaan sellainen, ettei taitaisi suostua runolle, ellei runoilija mukautuisi kissan ja tuulen muodonmuutoksiin, ihmismäiseen toimintatarmoon ja puheisiin.

Kun runo tapahtuu, alkavat sanojen lisäksi värähdellä alkuaineet, vaistot ja mielikuvitus.

”Tuuli auttaa kissaa sijaamaan vuoteen. / Sänkypeitto asettuu paukahtaen. / He neuvottelevat auton hinaamisesta / kun tulen varjosta ja kumarran.”

Mainio kokoelma voisi tuoda mieleen perinteisen kissa- ja tuulisymboliikan – erityisesti jos lukija kokisi sen tyylin analyysintarvetta, että pitäisi kissaa ja tuulta runoilijan omakuvina.

Saa sen niinkin nähdä. Kirjoittaja yhtä kaikki huojuttaa lukutapaa. Tavallinen tarina muuntuu lähinnä unenomaisiksi variaatioiksi.

Runoilija antaa runon tapahtua. Runo antaa runoilijan tapahtua. Lukija kohtaa loogisuuden sijasta erikoisen näkökulman. Usein se on hauska ja monesti vakava. Uniset käänteet pikemmin valpastuttavat kuin nukuttavat. Siististi allekkain ladottujen rivien yhteys toisiinsa on vaikutelmana sekä sattumanvarainen että ehyt.

Tekijöinä ovat tuuli, kissa, nainen sipulinvarsihameessa, salakuljettajat, mehiläistarhuri, hanhet, musta lintu, gravitaatio, pää kattilassa, pyhäkoulu, hauta ja paljon muuta toimijaa, kuten huoneet, maisema, yhteiskunta sekä tähdistä ja antiikista kihokkiin tai kranaattiin asti heijastuva aika tänään.

”Vilkaisen kelloa ja totean: / kalliot ovat myöhässä.”

Surrealistisissa motiiveissa juokseva preesens ja visionäärisesti vilkkaat vaihtelut kääntävät havaintoja musiikkiin ja lomittavat niitä kuvataiteisiin. Kun runo tapahtuu, alkavat sanojen lisäksi värähdellä alkuaineet, vaistot ja mielikuvitus.

Runot tulevat kirjoitetuksi esimerkiksi ”maagisessa kioskissa”, jossa asioidaan kuin ”postilaatikolla”. Mikäli kyltistä tavaa nimeään, menettää kulkuriluonteen, johon runoilija näyttäisi lukijaa kutsuvan.

”Kissa pitää kioskia ikkunassa. / Se käsittää tilaukseni väärin. / Kun sanon siitä, se huomauttaa / että itse käsitän väärin koko kioskin, / se on maaginen kioski ja muuntaa kaiken / omanlaisikseen tuotteiksi. // Harhaoppinen käsitys magiasta, sanon. / Kissa syyttää minua postilaatikolla käymisestä. / Ei se ole minun postilaatikkoni. / Onhan siinä sinun nimesi! / Mitä väliä sillä on? / Sinä et ole oikea kulkuri.”

Runojen kertomuksiin liittyy liukuvan uniperspektiivin ja satua hipovien näyttelykuvien molemmin puolin myös kirjaimellisempia inhimillisenä tarinana mieltyviä kohtauksia. Suoria sanoja. Elämän kumahtelua. Unetonkin virittelee kirjaa mielellään. Ehkä hän sen palkeista löytää kulkutien virkistävän soitannolliseen uneen.

”Kissa lyö päänsä ja saa jonkin erikoiskyvyn. / En kerro siitä, koska kissa ei ole enää kissa / vaan kuin kissoista koostuva haitari.”

Teppo Kulmala
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi