Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Erkki Kannoston piti kasvaa itse, kun hän teki Punavankien muistomerkin – Lahden taidemuseossa kuvanveistäjän teoksia kuudelta vuosikymmeneltä

Muistomerkistä Kannosto oppi, kuinka empatia nivoutuu kuvanveistämiseen ja mikä merkitys veistoksilla on ihmisille. Teoksen vaikuttavuuden hän tajusi, kun muistomerkin paljastustilaisuuteen tuli 30 000 ihmistä.

"Pyrkimykseni on tehdä raskaista materiaaleista kevyitä, miltein leijuvia teoksia", pitkän uran tehnyt kuvanveistäjä Erkki Kannosto sanoo. Kuva: Sami Lettojärvi

Joku oli unohtanut Oulunkylän palaneeseen taloon 100 vuotta vanhan valokuvan, jossa nainen istui pöydällä. Nuori kuvanveistäjä Erkki Kannosto päätti napata erikoisen kuvan mukaansa. Samana kesänä naapuri, näyttelijä Vappu Jurkka esitti yhden naisen teatterissa espanjalaista Hurjaa Lolaa, joka otti lomaa perheestään ja ”eli kuin miehet”. Näistä aineksista syntyi Kannoston vuonna 1984 tehty Hurja Lola.

Lahden taidemuseossa on nyt esillä kuvanveistäjän teoksia kuudelta eri vuosikymmeneltä.

Vastaus vasemmistolaisten hätään

Hurja Lola ja muut neonvaloveistokset ovat syntyneet Kannoston halusta irtautua hänen kuuluisimmasta työstään, Lahden Fellmaninpuiston Punavankien muistomerkistä. Pronssiveistoksen tekoon meni kolme vuotta, ja yhtä kauan teoksen vaikutus näkyi muissa töissä.

– Sen työn takia oli pakko kasvaa myös itse, syksyllä 73 vuotta täyttävä kuvanveistäjä kertoo.

Muistomerkki syntyi Lahden vasemmistolaisten kunnallisjärjestöjen hädästä 1970-luvulla, kun Felmaninpuistoon oli suunnitteilla reserviupseerien muistomerkki. Sisällissodan päättymisen jälkeen Fellmanin pellolle oli kerätty yli 20 000 punavankia. Muistomerkille koettiin suurta tarvetta, kun sisällissodan päättymisestä oli tulossa 60 vuotta täyteen. Teoksen tekijää alettiin etsiä vasemmistolaisille kuvanveistäjille järjestetyllä kilpailulla.

Punavankien muistomerkistä kertovassa huoneessa pyörii myös video, jossa nuori Erkki Kannosto tekee työtään ja kertoo sen taustoista. Kuva: Sami Lettojärvi

Ei mitään pullistelua

Siihen aikaan taiteilijoilla oli tapana kuulua poliittisiin liikkeisiin. Kannosto kuului sosiaalidemokraatteihin.

– Oli kommunisteja, sosiaalidemokraatteja ja kansandemokraatteja. Niissä oli olevinaan suuria eroja. Minuakin haukuttiin oikeistodemariksi, Kannosto sanoo huvittuneena.

Kisan nuorimpana osallistujana Kannosto voitti kilpailun. Vastuu teoksen suunnittelusta tuntui suurelta, kun piti miettiä, millaisen viestin hän haluaa sillä välittää. Kannosto ei halunnut kallistua Neuvostoliiton sosialistiseen realismiin, joka uhoaa ja pullistelee. Tunteet piti ilmaista pienieleisesti.

– Se oli niin suuri haaste. Hyvä, että selvisin siitä kunnialla.

Muistomerkistä Kannosto oppi, kuinka empatia nivoutuu kuvanveistämiseen ja mikä merkitys veistoksilla on ihmisille. Teoksen vaikuttavuuden hän tajusi, kun muistomerkin paljastustilaisuuteen tuli 30 000 ihmistä.

Inspiraation neonvaloihin Kannosto löysi 1980-luvulla, kun hän oli vaimonsa ja lastensa kanssa Italiassa. Kuva: Sami Lettojärvi

Helsinkiin karkuun metallimiehen kohtaloa

Kannosto syntyi Tampereella, jossa hän opiskeli metallialaa, kunnes jätti opinnot parin vuoden jälkeen kesken. Töihin vain ja nopeasti, oli teollisuuskaupungin ilmapiiri silloin.

Päivisin Kannosto oli töissä Aamulehden verstaalla, jossa hän hitsasi ja sorvasi. Kuvanveistäminen tuli tutuksi, kun hän muutti 16-vuotiaana asumaan Työväenopistoon.

Parin vuoden päästä Kannosto aloitti opiskelut Kuvataideakatemiassa. Elämä Helsingissä oli kaukana kotikaupungista.

– Tampere oli suureksi kasvanut pikkukaupunki, jossa katsottiin naista pitkään, jos sillä oli punainen takki. Kuka hän oikein luuli olevansa, kun kaikilla muilla oli ruskea?

Tampereen koulukavereista tuli Kannoston mielestä nopeasti vanhoja miehiä, joiden päivät kuluivat töissä tehtailla.

– Onneksi pääsin sitä kohtaloa karkuun. Onhan tämä hienoa, että sain elämälleni tällaisen merkityksen ja tarkoituksen.

Erkki Kannosto kiinnostui mitalitaiteesta, kun hän oli nuorena avustajana kuvanveistäjälle, joka teki niitä isoja sarjoja. Kuva: Sami Lettojärvi

Tytär meni naimisiin yhden teoksen päällä

Pitkään kuvanveistouraan kuuluu lukuisia eri tekniikoita ja materiaaleja. Alussa Kannosto kiinnostui pop-taiteesta ja värikkäistä akryylireliefeistä. Hän halusi erottautua, eikä kukaan saanut sanoa, että hän kopioinut esimerkiksi Tukiaista tai Tapperia.

Sittemmin Kannosto kiinnostui pronssista, teräksestä ja mitalitaiteesta. Hän on myös tehnyt terrakottavateja, ryijyjä, lasiveistoksia, puupiirroksia ja vaneriveistoksia.

Ainakin parisataa kiloa painavat vaneriveistokset ulottuvat Lahden taidemuseon lattiasta kattoon.

– Näissä on tällaista romanttista juhannusyön tuntua, Kannosto kertoo veistoksista, joissa nainen ja mies kiemurtelevat.

Romantiikka on yksi kuvanveistäjän vakioteemoista, ja se näkyy myös seinällä olevissa ryijyissä. Ne syntyivät 1990-luvulla, kun Kannosto opetti Taideteollisessa korkeakoulussa tekstiilityön opiskelijoille kuvanveistoa. Opiskelijat tutustuttivat kuvanveistäjän tekstiiliin, ja Kannosto lähti kiertämään kirpputoreja.

– Löysin paljon vanhoja tupakkapöydän alle tarkoitettuja Askon ja Iskun ryijymattoja. Varmaan yksi sukupolvi oli kuollut, kun mattoja oli niin hirveästi.

Vaaleansininen ryijy rakastavaisten kuvalla on kaikkein erityisin. Sen päällä on vihitty Kannoston tytär.

Lahden taidemuseon yläkerrasta löytyvät Kannoston uusimmat työt. "Tunnustan, että teoksiin inspiroi Heikki Marilan näyttely. Halusin nähdä, miten kukat toimivat veistoksissa", Kannosto sanoo. Kuva: Sami Lettojärvi

Seuraavaksi poikien kanssa Italiaan piirtämään

Kannosto oli ensin huolissaan, että eri vuosikymmenillä tehdyistä töistä tulisi sekava näyttely. Nyt hän uskoo, että katsojat huomaavat eri kausien törmäyskohdat.

– Kun yksi asia päättyy, toinen alkaa, Kannosto pohtii.

– Katson näitä hellyydellä, ja tunnistan itseni kaikista.

Näyttelyn jälkeen Kannosto lähtee poikansa Sakarin ja pojanpoikansa Ossin kanssa Italiaan piirtämään. Sen jälkeen vuorossa on ehkä grafiikkaa. Jotain pitää ainakin tehdä, vaikka tahti onkin nuoruudesta vähän hidastunut.

Eveliina Mäntylä
eveliina.mantyla@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi