Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Rikosmuseon murhavetoiset tarinat avaavat rikollisten karua maailmaa

Tämä kallo on Keskusrikospoliisin Rikosmuseon omaisuutta. Kuva: Vesa Tapiola

Mikko Ylikangas

Rikosmuseo kertoo

Crime Time 2018. 330 s.

Rikosmuseo on Suomen museoista dramaattisimpia. Välillä sinne on yleisön ollut vaikeakin päästä. Itse muistan käyneeni siellä 1960-luvun koululaisena luokkaretkellä.

Kuvatuilla rikoksentekijöillä tuntuu piisanneen mielikuvitusta monenlaisiin rötöksiin.

Museon tehtäviin on kuulunut poliisikoulutuksen ohella myös tavallisen kansalaisen lainkuuliaisuuden vahvistaminen osoittamalla, ettei rikos kannata. Ei ainakaan ole kannattanut sen perusteella, mitä on tullut poliisin tietoon ja päätynyt rikosmuseon kokoelmiin. Oikeuden ja rikoksen välisessä taistelussa on siinäkin kirjoitettu voittajien historiaa.

Mikko Ylikangas on poiminut Suomen eri puolilta esiin erikoisia tapauksia, tosin niissä puitteissa, jotka rikosmuseo tarjoaa. Hiukan kuin salapoliisiromaaneissa ollaan tässäkin kovin murhavetoisia.

Henkirikoksista kirjoitetaan sinänsä hyvin laadittuja ja ajankuvaa sisältäviä selostuksia, vaikka luulisi, että myös salakuljetuksissa, petoksissa, kavalluksissa, vakoiluissa ja väärennyksissä olisi tarjoutunut älyllistä haastetta ja myös fyysistä aineistoa.

Kuvatuilla rikoksentekijöillä tuntuu piisanneen mielikuvitusta monenlaisiin rötöksiin mutta harvemmin varasuunnitelmiin. Kiinnijoutuminen käy yleensä hämmästyttävän helposti, epäillyt epäröivät, muuttelevat tarinaansa ja sekoavat alituiseen. Kuulustelemiseenhan koulutetaan, ei kuulustelijan kysymyksiin vastaamiseen.

Useat kirjan rikolliset ovat vähäväkistä, niukasti oppinutta joukkoa. Paremmalla koulutuksella luultavasti myös paremmin kiemurtelee itsensä vapaaksi.

Tietysti taas ollaan sen varassa, mitä Keskusrikospoliisi tahtoo kertoa – siis sen lain noudattamiseen rohkaisevan narratiivin, että paha saa aina palkkansa. Ja onhan niinkin, että selvittämättä jääneestä rikoksesta harvoin jäisi mitään museoitavaakaan.

Nyt on jäänyt: lukija voi tirkistellä ryöstäjien, pommintekijöiden, sikiönlähdettäjien ja henkisesti häiriintyneiden karuun ja usein myös tuhruiseen maailmaan.

Usein raa’at rikokset ovat liittyneet yhteiskunnallisiin murrosaikoihin. Pohjanmaan häjyilyt olivat tervanpolton tyrehtymisestä johtuneen taloudellisen rakennemuutoksen seurausta. Myös yhteiskunnallinen väkivalta raaistaa: niin sisällissodan kuin toisen maailmansodankin jälkeen nähtiin väkivaltarikosten nousua.

Kirjassa on vähäeleinen mutta vaikuttava kuvitus, joka itsessään toimii mieleen jäävänä aikamatkana. Samalla voimme huojentuneina todeta, että päinvastaisista tuntemuksista huolimatta rikollisuus on viime vuosina vähentynyt.

Rikosmuseo kertoo -kirja sisältää muun muassa selostuksia henkirikoksista.
Hannu Niklander
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X