Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Kriittisesti ja hauskasti huonoudesta – Silvia Hosseini laittaa itsensä likoon ja avaa seksielämäänsäkin lukijalle

Silvia Hosseinin kiinnostavan esikoisesseekirjan läpileikkaava teema on terve viehtymys huonouteen. Kuva: Ville Hytönen

Silvia Hosseini

Pölyn ylistys

Savukeidas 2018. 186 s.

Suomalainen esseekirjallisuus voi hyvin, mutta sitä on vaivannut selvä sukupuolivinouma: esseitä kirjoittavat pitkälti miehet – nuoret ja vihaiset tai vanhat ja äkeät, mutta miehet yhtä kaikki.

Parhaimmillaan Hosseini on myös pahuksen hauska kirjoittaja.

Muutamia piristäviä poikkeuksia toki on, ja nyt esiin marssii Silvia Hosseini (s. 1982), joka on kirjoittanut aiemmin muun muassa Nuoreen Voimaan ja Särö-lehteen. Pölyn ylistys on hänen esikoiskirjansa.

Kirjan läpileikkaavana teemana on terve viehtymys huonouteen. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun Hosseini kirjoittaa Leonard Cohenista (johon hän suhtautuu kutakuinkin jumaloiden), hän tarkastelee Cohenin kehnointa levyä, josta löytyykin ilahduttavan monta kehnouden tasoa.

Tällainen näkökulma tuottaa paljon kiinnostavampaa tekstiä kuin arvostetun artistin parhaiden töiden esittely.

Parhaimmillaan Hosseini on pahuksen hauska kirjoittaja.

Dubaita käsittelevä teksti on kirjan parhaita. Vauraudellaan ja pilvenpiirtäjillään pöyhkeilevä kaupunki on niin absurdi paikka, että pelkästään sen kuvailu olisi jo sinänsä kiinnostavaa.

Mutta tietysti Hosseini pystyy vetämään mukaan sekä akateemiset teoriat spektaakkeliyhteiskunnasta että oman kokemuksensa. Vaikka Dubain keinotekoisuus ja ihmisoikeusloukkaukset kauhistuttavat häntä, hänelle paikka tarjoaa myös hedonistisia nautintoja.

Sama tulee esiin muutenkin pitkin matkaa. Vaikka Hosseini suuntaa moniin käsittelemiinsä ilmiöihin hyvin kriittisen katseen, hän ei esitä olevansa näiden ilmiöiden ylä- tai ulkopuolella. Päinvastoin, hän tunnustaa kiihottuvansa väkivaltaviihteestä, pitävänsä shoppailusta (”tietyin rajoituksin”) ja käyttävänsä höpsöä rap-biisiä voimalauluna.

Esseistit pistävät itsensä usein enemmän tai vähemmän likoon, ja Hosseini pistää enemmän. Käsitellessään seksuaalisuuden ja väkivallan suhdetta hän kertoo myös omasta seksielämästään ja toteaa pitävänsä siitä, että häntä ”vähän murjotaan”.

On tulkintakysymys, onko tämä rohkeaa vai vähän liiallista omakohtaisuutta. Palveleeko omien sänkypuuhien kuvailu itse asian käsittelyä? Kenties, mutta kenties asiaa voisi setviä myös ulkokohtaisemmin.

Parhaimmillaan Hosseini on myös pahuksen hauska kirjoittaja. Kuvaukset Seinäjoen tangomarkkinoilta ja pohdinnat siitä, miten Jean-Paul Sartre olisi käyttäytynyt takahuoneessa saivat minut nauramaan ääneen ja miettimään, että Hosseinin pitäisi olla journalisti – sellainen, joka kirjoittaa näkemästään ja mielikuvittelee vähän päälle.

Vaan kuinka ollakaan, sivua myöhemmin Hosseini kertoo kokemuksistaan kulttuurijournalisteille järjestetyllä kurssilla ja toteaa tajunneensa, ettei hänestä ikinä tulisi toimittajaa. Syynä tähän oli perustavanlaatuinen sivullisuuden tunne, kun kurssitoverit intoilivat päivän näennäisesti tärkeiden uutisaiheiden äärellä. Hosseini taas suhtautuu ”useimpiin ajankohtaisiin ilmiöihin epäluuloisesti”.

Siinä kohtaa tekee mieli lähettää terveiset: Silvia hei! Juuri sinunkaltaisiasi ihmisiä journalismi tarvitsee kaikkien ”tapahtuu juuri nyt” -kuhisijoiden vastapainoksi! No, esseismiä tai journalismia, sama se, kunhan jatkat kirjoittamista.

Juha Mäkinen
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X