Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Ristinkirkon helluntaimessussa mukana 260 esilaulajaa - yleisölle tarjolla mehujäätelöä

Ristinkirkossa pidetään helluntaimessu. Kuva: Mirja Hussain

Salpausselän seurakunta järjestää Ristinkirkossa suuren helluntaimessun keskiviikkona 16. toukokuuta.

Yle televisioi messun ja lähettää sen YLE TV1 -kanavalla helluntaipäivänä 20. toukokuuta kello 10.

Messu alkaa keskiviikkona kello 19, mutta televisioinnin takia yleisöä pyydetään olemaan paikalla kello 18.45.

Messussa laulavat kaikki lahtelaisen kanttorin Marjaana Turusen johtamat kuorot: Lahden Laulamattomien Kuoro, Naiskuoro PreGo ja Lahden Gospelkuoro. Esilaulajia on yhteensä noin 260. Kuorolaiset ovat kotoisin pääosin Päijät-Hämeestä ja muualta eteläisestä Suomesta sekä Kymenlaaksosta.

– Yhteislauluja on eri aikakausilta, Turunen kertoo seurakunnan tiedotteessa.

Yhteislaulun lisäksi Lahden Gospelkuoro esittää kolme laulua solistinaan Ira Multaharju.

Kahdeksanhenkistä bändiä johtaa Asko Turkia. Matti Hussi soittaa Ristinkirkon urkuja osana bändiä.

Helluntaimessun pastori on Marja Lainio-Nurminen ja puheen pitää sotilaspastori Risto Kaakinen. Lisäksi messua kuvittaa ryhmä nuoria lahtelaisen ohjaaja-dramaturgi Tytti Jäppisen johdolla.

Seurakunta tarjoaa kaikille osallistujille messun jälkeen mehujäätelöt.

Anne Honkanen
anne.honkanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi