Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Tätä lahtelaismiestä voi kutsua elävän musiikin suurkuluttajaksi - nähnyt vähintään 1200 keikkaa

Teemu Rytkönen ei ole välittänyt laskea, mitä rakas harrastus on tullut maksamaaan. Erään Suomessa esiintyvän bändin konsertin järjestymisessä Rytkösellä on sormet itsekin pelissä.

Rytkönen omistaa Kissin Eric Singerin sekä Motörheadin Mikkey Deen työkalut nimikirjoituksilla. Kuva: Sami Kuusivirta

Viime viikolla uutisoitiin brittiläisestä tutkimuksesta, jonka mukaan säännöllinen musakeikoilla käyminen tuottaa ihmiselle niin paljon hyvää mieltä, että se saattaa lisätä elinikää jopa yhdeksällä vuodella.

Konserttiareenoja omistavan O2:n tilaaman ja Goldsmithin yliopiston suorittaman tutkimuksen mukaan jo 20 minuutin altistus elävälle musiikille lisää merkittävästi hyvinvointia.

– Jos tutkimukseen on uskominen, minä elän 120-vuotiaaksi, sanoo lahtelainen Teemu ”Ryde” Rytkönen.

– Mutta vakavasti puhuen: harvoin keikoilta tullaan otsa kurtussa pois. Hyvän keikan jälkeen on monesti vaikea saada unta, koska kokemuksen tuottama endorfiinipiikki on niin voimakas.

Lahti on hyvä keikka­kaupunki. Tarjontaa on paljon. Keikkakävijä Teemu Rytkönen

Rytkösen voi lukea suurkuluttajaksi. Hän on käynyt keikoilla aktiivisesti 25 vuotta ja nähnyt varovaisen arvionsa mukaan vähintään 1 200 keikkaa.

– Enää en ravaa keikoilla joka viikonloppu, mutta tällekin vuodelle on buukattuna noin 30 keikkaa, jotka haluan nähdä.

Hän sanoo, ettei ole välittänyt laskea, kuinka paljon keikoilla käynti maksaa.

– Joku polttaa tupakkaa, toinen laittaa rahansa johonkin muuhun. Tämä on minulle harrastus ja harrastaminen maksaa.

Motörheadin vuoden 2000 keikkalippu maksaisi nykyrahassa indeksikorjattuna noin 28 euroa. Kuva: Sami Kuusivirta

"Suomalaisilla festivaalijärjestäjillä olisi opittavaa"

Raskaampaa musiikkia rakastava Rytkönen, 42, työskentelee lääkintälaitehuoltajana. Työ mahdollistaa bändien katsastamisen, mutta myös rajoittaa sitä.

– Työ vie maailmalle. En pysty sanomaan kuukausia etukäteen, missä olen tiettynä päivänä, mutta suositummille keikoille lippuja ostaessa pitäisi tietää.

Ensi kuussa hän matkaa työn perässä Japaniin.

– Mokoma olisi samoihin aikoihin siellä. En ole vielä katsonut aikataulua ja karttaa, pääsenkö bändiä näkemään.

Rytkönen käy mieluiten keikoilla mahdollisimman lähellä, mutta suosikkien takia voi joutua lentämäänkin.

– Paljon on artisteja, jotka jättävät Suomen säännöllisesti väliin. Esimerkiksi Rob Zombieta täällä ei ole liiaksi nähty.

Ulkomailla festivaaleilla käyneet kehuvat usein tapahtumia asiakasystävällisiksi.

– Suomalaisilla festivaalijärjestäjillä olisi paljon opittavaa. Meillä seisotaan suuri osa ajasta vessa- tai olutjonossa. Hyvillä festareilla vessoja ja palvelupisteitä on niin paljon, että väki voi keskittyä tärkeimpään, musiikista nauttimiseen.

Rytkönen kuvasi Slashin Helsingissä. Kuva: Teemu Rytkönen

Keikkalippuja lahjaksi

Rytkönen sanoo nauttivansa musiikkiannoksensa yleensä selvin päin.

– Jos olen nähnyt bändin sata ja yksi kertaa, voin lähteä juomaankin. Silloin ei ole niin väliä, vaikka aamulla ei settilistaa ulkoa muistaisikaan.

Lahtelainen kerää keikkamuistoja. Hän ottaa valokuvia, panee keikkaliput talteen ja hakee suosikeiltaan myös nimikirjoituksen, jos sopiva paikka tulee.

– Yleensä kuvaan kännykällä, ja muutamia helmiä olen silläkin onnistunut saamaan. Jos haluaa hyviä kuvia, pitää päästä lähelle artistia ja tuntea hänen liikkeensä ja tapansa lavalla. Otan korkeintaan muutamia kuvia, pääasiassa keskityn musiikkiin.

Rytkönen käy keikoilla yksin, puolison kanssa tai kaveriporukalla.

– Ei ole ihan tavatonta, että ostamme vaimon kanssa toisillemme keikkalippuja lahjaksi. Viimeksi yllätin vaimon Children of Bodomin eturivin lipuilla Olavinlinnaan.

Lue myös: Takana yli 300 keikkailtaa, Finlandia-klubi on pyörinyt jo 15 vuotta
 

Lahdessa paljon tarjontaa

Lahtelaisen suosikkikeikkapaikat sijaitsevat sellaisella etäisyydellä, että keikan jälkeen ehtii vetämään kunnon yöunet omassa sängyssä.

– Helsinki on lähellä, mutta viikkokeikkoja ajatellen kuitenkin vähän kaukana, jos aamulla pitää herätä töihin. Lahti on hyvä keikkakaupunki. Tarjontaa on paljon.

Eniten Rytkönen käy Mössöllä ja Finlandia-klubilla.

– Torvessa käyn nykyään vähemmän, kun on vähemmän itseä kiinnostavaa tarjontaa, mutta se silti tärkeä paikka. Siellä on nähty lukuisia hienoja keikkoja. Pienempiä bändejä käyn katsomassa Pikku Hanhessa.

Nightwishin heinäkuista konserttia Mukkulan tapahtumapuistossa hän odottaa mielenkiinnolla.

– Olisi suotavaa, että homma lähtisi Mukkulassa toimimaan. Olisi hienoa nähdä vastaavan kokoinen kansainvälisen tason nimi siellä kerran kesässä.

Rytkönen toivoisi paikallisilta keikkajärjestäjiltä enemmän rohkeutta pienempien ulkomaalaisten esiintyjien kiinnittämiseen.

– Ulkomaalaiset bändit, jotka esiintyvät Helsingissä ja Tampereella, käyvät välillä jopa Kouvolassa, mutta eivät Lahdessa. Nostan hattua sille järkkärille, joka tuo tanskalaisen D-A-D:n ensimmäistä kertaa Lahteen. Tupa olisi varmasti täysi, kun väkeä tulisi kauempaakin.

Teemu “Ryde” Rytkönen pitää raskaasta rockista, mutta aikoo huhtikuussa käydä myös Gösta In Memoriam -konsertissa Sibeliustalossa sekä Netta Skogin keikalla Bryggassa. Kuva: Sami Kuusivirta

Toive toteutui

Perjantaina Rytkönen suuntaa Hartwall Arenalle. Siellä soittaa Ritchie Blackmore’s Rainbow.

– Tutustuin konserttijärkkäri Kalle Keskiseen matkalla Black Sabbathin konserttiin pari vuotta sitten. Juna seisoi onnettomuuden takia puolitoista tuntia ja ehdimme jutella ravintolavaunussa kaikenlaista. Hän kysyi minulta, minkä bändin haluaisin Suomessa nähdä. Vastasin: Rainbow. Hän tenttasi minua, halusi kuulla perustelut. Sanoin, että klassikkobändi on taas aktivoitunut ja tekee harvakseltaan keikkoja. Kerroin, että porukkaa keikalle tulisi Suomen rajojen ulkopuoleltakin ja halli täyttyisi varmasti.

Areena myytiin loppuun hyvissä ajoin.

– Kun kuulin keikasta, laitoin Keskiselle viestin. Hän vastasi, että toista vuotta joutui neuvotteluja käymään ennen kuin sopimus Pohjoismaiden ainoasta esiintymisestä syntyi. Opin, että kannattaa avata suu, kun kysytään, Rytkönen hymyilee.

Tarjontaa

Keikkoja Lahdessa huhtikuussa

13.4. Suvi Teräsniska Möysän Musaklubilla

13.4. Queens of Hellsinki Pikku Hanhessa

13.4. Delirium, Veera ja Jenny, Jonttu, Lekedileksi ja Adizi x Typelik, Bitter Mind, Karkotetut, UN, Escobar isn’t Dead ja Dark Temptation Sammonkatu 8:n kellarissa

13.4. Sarah Kivi Tirrassa

13.4. The Holy ja Club De Lay Torvessa

13.4. Annika Nord Virastossa

14.4. Ilpo Kaikkonen Bryggassa

14.4. Sani H Kärpäsessä (entinen Täyskäsi)

14.4. Grand Blues Festival: Erja Lyytinen Band, Aki Kumar & Rockin’Johnny Burgin (USA) ja Konstantin Kovalev & Firebugs Möysän Musaklubilla

14.4. Samppa Valo Band Pikku Hanhessa

14.4. Jari Vilja Rock and Roll Band Päätybaarissa

14.4. Rising Sound System Tirrassa

14.4. Ghost World, The Toxics ja Uhu Shape Torvessa

14.4. Annika Nord Virastossa

15.4. Juha Tapio Sibeliustalon pääsalissa

18.4. Gösta in Memoriam Sibeliustalon pääsalissa

19.4. Eyes Wide Open (SE), Methane (SE), Black Royal ja Verjagen Torvessa

20.4. Netta Skog Bryggassa

20.4. Echo & Cane duo Pikku Hanhessa

20.4. The Rasmus Sibeliustalon pääsalissa

20.4. Kotiteollisuus Finlandia-klubilla

20.4. Antti Tuisku Messuhallissa

20.4. Wintersun ja Wolfheart Möysän Musaklubilla

20.4. Kaamos Seipäässä

20.4. The Mutants ja The Black Bubbles Torvessa

21.4. Suontausta & Puusaari Bryggassa

21.4. Reino Nordin Finlandia-klubilla

21.4. The Moments Erikassa

21.4. Pimeys, Mikael Saari ja Salaliitto Möysän Musaklubilla

21.4. Kanerva Pikku Hanhessa

21.4. Old Chaps Pikkuteatterissa

21.4. Benito, Papa Chilly ja Vänäkonda Tirrassa

21.4. MC Pyhä Lehmä, Rauhatäti, Halko, Adikia, Monsala, Satu ja Paljasjalkane Torvessa

21.4. Timo Rautiainen keskustan Wanhassa Mestarissa

24.4. Doogie White (UK) ja Wishing Well Möysän Musaklubilla

26.4. Twelve Steps Torvessa

27.4. Tohtori Tolvanen, Matias Partanen & Pekka Haukijärvi Bryggassa

27.4. Jonna Tervomaa Möysän Musaklubilla

27.4. Maria Kiiski & Christian Casagrande Pikku Hanhessa

27.4. Aurea Mentis, Loanshark ja Ratbreed Torvessa

28.4. Nikke Ankara 8-salilla

28.4. Poets of the Fall Finlandia-klubissa

28.4. Kikka Laitinen Malskilla

28.4. Olavi Uusivirta Möysän Musaklubilla

28.4. Mikko Alatalo Pikku Hanhessa

28.4. Hannes H., Kneebro ja Rytmi-Toni Tirrassa

28.4. S-Tool Torvessa

28.4. Costello Hautamäki keskustan Wanhassa Mestarissa

30.4. Disco Inferno Möysän Musaklubilla

30.4. Paulina´s Diner Pikku Hanhessa

30.4. Raappana, Pouta Sound ja Resupekka Torvessa

Janne Urpunen
janne.urpunen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi