Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Jotakin siellä on, tuskin kuitenkaan Raamatun helvettiä – Portilla-kirja kokoaa yhteen kuolemanrajakokemukset

Nastolalaissyntyinen Miia Kontro oikoo esikoisteoksessaan käsityksiä kuoleman rajan toiselta puolelta. Se ei ole ollut kaikkien pappien mieleen.

Miia Kontron ei ollut helppoa löytää haastateltavia kirjaa varten, sillä moni pelkäsi leimautuvansa hulluksi. Kuva: Juha Peurala

Hyviä uutisia: helvettiä ei taida olla olemassa. Kuoleman rajan toisella puolella odottaa kyllä toinen todellisuus, mutta siellä ei tarvitse pelätä korkeampien voimien tuomiota.

Tämänsuuntaisia johtopäätöksiä voi tehdä Miia Kontron uunituoreen Portilla-kirjan (Atena Kustannus) perusteella. Kirja perustuu yli kahdenkymmenen kuolemanrajakokemuksen läpi käyneen suomalaisen haastatteluun ja muualla tehtyihin vastaaviin tutkimuksiin.

– Moni haastatelluista muisti kyllä nähneensä siellä oman elämänsä vaiheet jonkinlaisena filminauhana, mutta mitään negatiivista siihen ei liittynyt, Kontro kertoo.

Kuoleman rajalle joudutaan tyypillisesti vakavan sairauden tai äkillisen onnettomuuden seurauksena. Ei kuitenkaan aina: eräs kirjan haastatelluista kertoo esimerkiksi tupsahtaneensa tuonpuoleiseen ja sieltä takaisin kesken seksiaktin.

Joissakin maissa on alettu tutkia, voitaisiinko kuolemanrajakokemusta käyttää hoitokeinona masennuksessa.

Tavallisessa kuolemanrajakokemuksessa ihminen erkaantuu ruumiistaan, tarkkailee hetken omaa itseään jostakin ylhäältäpäin ja huomaa yhtäkkiä tulleensa valoon tai kirkkauteen, kunnes palaa äkillisesti takaisin kehoonsa. Joskus tie tuolle puolen käy sen kliseisen tunnelin kautta, toisinaan taas ei.

– Suomalaisille ominaisia ovat erilaiset luontokokemukset ja vesielementin kokeminen. Melko tyypillisesti suomalaiset kohtasivat toisella puolella rajaa myös edesmenneitä sukulaisiaan. Esimerkiksi Aasiassa taas on tyypillisempää kohdata uskonnollisia hahmoja, Kontro kertoo.

Lahtelaissyntyinen Miia Kontro on kirjoittanut Portilla-kirjan kuolemanrajakokemuksista. Kirjassa tarinansa kertoo yli 20 suomalaista. Kuva: Juha Peurala

Hullun leima pelottaa

Kontro kiinnostui kuolemanrajakokemuksista viitisen vuotta sitten. Silloin hän teki keikkaa suuhygienistinä palvelutalossa, ja tunsi olevansa hieman väärässä paikassa. Kuolemaa lähestyvät vanhukset eivät olleet erityisen kiinnostuneita suunsa hyvinvoinnista. Heidän ajatuksiaan hallitsi kuolemanpelko.

– Päätin hakea saman tien opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan, jotta saisin järeämpiä aseita asian käsittelemiseen, Kontro muistelee.

Graduvaiheeseen edettyään Kontro jutteli kaverinsa kanssa, jolla oli ollut kuolemanrajakokemus. Aihetta ei ollut Suomessa juuri tutkittu, mutta Kontro päätti yrittää, sillä professorit näyttivät vihreää valoa. Myöhemmin hän kasvatti aiheen kirjaksi.

Haastateltavia ei tutkimukseen ollut aivan helppo löytää. Moni pelkäsi leimautuvansa hulluksi, jos puhuu asiasta.

– Yritin ensin löytää sopivia ihmisiä erilaisista new age -ryhmistä netistä. Lopulta laitoin ilmoituksen kirkon lehteen, ja aloin saada vastauksia. Noin kolmasosa haastateltavista löytyi niin sanotusti lumipallo-otannalla, eli kyselemällä kavereilta ja kavereiden kavereilta, Kontro kertoo.

Kokemus on yleensä positiivinen

Kuolemanrajakokemus voi tapahtua kenelle tahansa minkäikäisenä tahansa. Yleensä kokemus on niin voimakas, että se seuraa ihmistä koko loppuelämän ajan. Monet kirjan haastatelluista ovat jo seniori-ikäisiä, mutta muistavat yhä kirkkaasti lapsena sattuneen rajakokemuksen.

Valtaosa kokemuksista on positiivisia: kuoleman rajalta palannut ei yleensä enää pelkää kuolemaa ja kokee elämänsä huomattavasti merkityksellisemmäksi kuin aiemmin. Vaikutus psyykeeseen on niin voimakas, että joissakin maissa on jopa alettu tutkia, voitaisiinko voimakkailla hallusinogeeneilla keinotekoisesti saavutettua kuolemanrajakokemusta käyttää hoitokeinona vakavassa masennuksessa.

– Se miten rajakokemus vaikuttaa onkin oikeastaan paljon merkityksellisempää kuin se, onko itse kokemus tieteellisesti todistettavissa, Kontro summaa.

Kirjaan on kuitenkin päätynyt myös muutama tapaus, joissa kuoleminen tuntui ahdistavalta. Eräs nainen muistelee päätyneensä hiekkakuopalle, toinen taas nähneensä leveän joen toisella puolella joukon sukulaisiaan, joita ei olisi halunnut kohdata. Kontro ei kuitenkaan usko asiassa ”nollasummapeliin” – siis siihen, että ”huono elämä” maan päällä johtaisi ikävään paikkaan tuonpuoleisessa.

– Ajattelen pikemminkin niin, että rajan toisella puolellakin asiat ovat jatkuvassa muutoksessa, joten kaikki eivät voi päätyä siellä samanlaiseen tilanteeseen, Kontro sanoo.

Mitä aiheesta sanoo lääketiede?

Tiede on luonnollisesti tehnyt parhaansa kuolemanrajakokemusten ”nollaamiseksi”. Selityksiä kuolemaa lähellä käyneiden oudoille muistikuville on etsitty esimerkiksi aivojen happivajeesta, hiilidioksidin yliannostuksesta tai lääkekoktailien aiheuttamista hallusinaatioista.

– Tiede ei kuitenkaan anna kaikkia vastauksia. Esimerkiksi aiheesta USA:ssa omien kokemustensa pohjalta kirjan kirjoittanut Eben Alexander on aivokirurgi, Kontro huomauttaa.

Uskonnollisuudesta tuonpuoleisen kokeminen ei näyttäisi olevan kiinni. Uskonto ja opitun kulttuurin antamat selitysmallit tulevat kuitenkin vahvasti mukaan siinä vaiheessa, kun rajalta palanneet antavat kokemalleen merkityksiä.

– Esimerkiksi se toisella puolella koettu valo-olento voi olla Muhammed, Buddha tai Jeesus ihan siitä riippuen, mitä uskontoa ihminen edustaa. Moni aiemmin melko uskonnoton ihminen kiinnostuu myös hengellisistä asioista rajakokemuksen jälkeen ja lähtee mukaan esimerkiksi seurakunnan toimintaan, Kontro havainnollistaa.

Kirkolle vaikea paikka

Vaikka nykyteologia painottaa kokemuksellisuuden merkitystä, Kontron mukaan kuolemanrajakokemuksista puhuminen ei miellytä kaikkia luterilaisia pappeja, sillä ihmisten kokemukset kuolemasta ohittavat yleensä tärkeitä kristinuskon opinkappaleita.

– Niissä ei esimerkiksi anneta yleensä minkäänlaista roolia Kristukselle ihmisen pelastajana, eikä kukaan joudu odottamaan ajan loppumista tai viimeistä tuomiotaan, Kontro huomauttaa.

Kontro huomauttaakin, että vanhat suomalaiset muinaisuskonnot olivat rajakokemusten kanssa enemmän sinut. Shamaanit ramppasivat vähän väliä tuonpuoleisesta hakemassa neuvoja, suvun vainajia kunnioitettiin monin tavoin, ja Tuonela miellettiin ylipäänsä huomattavasti positiivisemmaksi paikaksi kuin nykyisin.

– Nykyihmisen maailmankuva on niin rationaalinen, että moni pitää helpompana sanoa, että se ei vain yksinkertaisesti ole totta.

Kuka?

Miia Kontro

Syntynyt Nastolassa 1982. Asui 19-vuotiaaksi Nastolassa.

Ylioppilaaksi Nastopolin lukiosta 2001.

Lähti lukion jälkeen töihin Saksaan hotellin. Saksan opintoja Wienin yliopistossa Itävallassa.

Englanninopettajana Vietnamissa 2009–2010.

Filosofian maisteri etnomusikologiasta (Helsingin yliopisto, 2013), teologian maisteri (Helsingin yliopisto, 2017).

Suuhygienisti tutkinto Helsingin Metropoliasta 2013. Suorittanut myös tradenomin opinnot.

Tekee parhaillaan teologian väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistoon pappien kuolema- ja eutanasiakäsityksistä.

Harrastaa melontaa, meditointia, kuvataidetta ja tankotanssia. Kuuluu Nastolan taideyhdistykseen.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi