Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Teatteriarvio: Kom-teatterin Veriruusut menee syvälle tunteisiin

Maija (Oona Airola) ja Sigrid (Helmi-Leena Nummela) tarttuvat riemumielin aseisiin Kom-teatterin Veriruusut-näytelmässä. Kuva: Marko Mäkinen

Olin hieman yllättynyt kun kuulin, että Lauri Maijala sovittaa ja ohjaa näytelmän Anneli Kannon sisällissota-aiheisesta Veriruusut-romaanista.

En ole pitänyt Maijalaa historiallisten aiheiden miehenä. Pikemminkin hän on ollut niitä jotka tarkentavat nykyaikaan klassikoiden tai uuden draaman kautta.Veriruusujen myötä Maijala osoittaa hallitsevansa myös suuret kansalliset teemat.

Maijalan erinomainen dramatisointi onnistuu kaivamaan kirjasta juuri ne ainekset, jotka harppovat sujuvasti yli vuosikymmenten. Naiskaartin taistelusta vuonna 1918 tuntuu olevan vain pieni askel esimerkiksi #metoo-kampanjan teemoihin.

Vaarallisinta on nuori rakkaus

Veriruusut kertoo valkeakoskelaisista nuorista naisista, jotka työskentelevät paikallisella paperitehtaalla. Työ on musertavan rankkaa, ja tehtaanjohtaja Forsström (Ursula Salo) pitää oikeutenaan vähintään kouria kaikkia töihin otettavia tyttöjä.

Kevättalvella 1918 osat vaihtuvat. Sigrid (Helmi-Leena Nummela), Maija (Oona Airola) ja muut tehtaan naiset ryhtyvät tekemään työläisten vallankumouksen ohella myös naisten vallankumousta. Paikallisten sotatapahtumien lisäksi tarina seuraa naisten perheitä ja ystävyyssuhteiden muotoutumista.

Tunteisiin vetoava näyttämösovitus on äärimmäisen tarkka, tyyliltään eheä ja hyvin fyysinen. Se ei jää pelkäksi historiallisten tapahtumien kuvittamiseksi vaan kasvaa psykologiseksi draamaksi, joka kurottaa ihmisyyden perimmäisiin kysymyksiin.

Kesken vallankumouksen melskeiden Maijala ikään kuin pysähtyy kysymään, mikä on se voima, joka tekee hauraasta vahvan ja saa heikon nousemaan sortajiaan vastaan. Se on tietysti rakkaus, yhdistettynä nuoruudelle ominaiseen tunteeseen siitä, että nyt maailma vihdoin alkaa. Tällainen ihminen on valmis melkein mihin tahansa, seurauksista viis.

Tunnelmallinen toteutus

Niko Saarela, Juho Milonoff ja Eeva Soivio näyttelevät punakaartilaisia. Kuva: Marko Mäkinen

Maijalan ohjauksen tempo on enimmäkseen mietteliään hillitty, mikä tuntuu vain lisäävän aiheen koskettavuutta. Lauluja kuullaan moniäänisesti ja sooloina. Varsinkin Maijan Martti-veljeä esittävä Antti Autio, joka on myös säveltänyt osan esityksen musiikeista, säväyttää korkealla tenorilla ja mandoliinillaan.

Näyttämöllepano on yksinkertainen mutta nerokas. Näyttämöllä on vain valtava pyöreä lavarakennelma, jota tehtaan naiset vääntävät päivästä toiseen liikkeeseen kuin itse Sisyfos kiveään. Toisaalta punainen pyörylä tuo mieleen irvokkaan sirkusareenan, jolla ihmisen arvo mitataan yhteisön katseiden edessä.

Teksti näyttää säälimättä, kuinka hataralle pohjalle vallankumous syntyy. Komea univormu, kiväärillä ampumisen jännitys ja ylipäänsä tunne ”mukana olemisesta” ovat keskenkasvuisille naisille aivan riittäviä syitä liittyä punakaartiin. Naiivi unelma työläisten paratiisista tuntuu olevan helposti saavutettavissa. Minkäänlaista rienaa tai ivaa Maijalan katseessa ei kuitenkaan ole. Nuoruuden vilpittömyys esitetään vääjäämättömänä muutosvoimana.

Groteskeja ja humoristisia sävyjä ohjaukseen ilmestyy silloin, kun katse kääntyy valtaa pitäviin. Esimerkiksi tulikivenkatkuisia saarnoja suoltava pappi (Juho Milonoff), joka ei suostu vihkimään "synnissä eläneitä" työläisiä, on melkoinen ilmestys. Kun Sigrid ja Maija pääsevät maksamaan niljake-Forsströmille potut pottuina, tunnelma muuttuu suorastaan makaaberiksi.

Upeat roolit

Vääjäämättömästi kohti Hennalan vankileiriä ja mielivaltaisia teloituksia kulkevan tragedian loppupuolisko on raastavaa katsottavaa paatuneellekin sielulle, sillä nuorten näyttelijöiden rooleihinsa heittäytyminen menee tunteisiin.

Helmi-Leena Nummela ja Oona Airola näyttelivät ensi-illassa kuin hurmiossa. Sigrid kasvaa hiljaisesta hiirulaisesta raivottareksi, joka tekee välit selväksi myös uskonnolla alistavan äitinsä (Eeva Soivio) kanssa. Maija on tasapainoisempi, sillä elämänkokemusta on muutama vuosi enemmän. Tärkeä rooli on myös Inka Reyesillä, joka on Saima, joukon ideologi ja yllyttäjä.

Juho Milonoff urakoi useita mainioita karaktäärejä, joista mieleen painuvin on ehkä Sigridin syrjään vetäytyvä isä Frans.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo käyttänyt ilmaisen tutustumisjaksosi?

Tilaa ESS Verkko Plus nyt 3 kk vain 9,90 € / kk!

(norm. 14,50 € / kk)

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen