Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Runeberg-ehdokas Marjo Niemi: Häpeä opitaan jo ennen kieltä

Marjo Niemi synnytti ruumiinkielisen romaanin vaikeiden tunteiden pyörteistä. Sen kirjoittaminen oli ahdistavaa.

Kirjailija ja dramaturgi Marjo Niemen romaani Kaikkien menetysten äiti (Teos) kalvaa itsensä häpeän ja hädän syntyjuurille. Parhaillaan Runeberg-ehdokkaana oleva romaani on vimmattu uupuneen naisen monologi, kun tämä päätyy kesken työpäivän näyttämölle, jossa makaa paareilla äidin ruumis.

Vain puhe auttaa, mutta tilanne on ajoittain tukala, sillä haluttomuus puhua ja koskettaa on pesiytynyt kertojan omaankin perheeseen. Marjo Niemen rakentama kertoja on raivostuttavuuteen saakka hauska, kohtuuton - ja hädissään.

Mistä häpeä syntyy?

Niemi kertoo kiinnostuneensa lapsen varhaisista vuosista omien lastensa myötä. Häpeä on ennen kieltä ja muistia syntyvä, salakavala, piiloutuva ruumiin tunne, jonka hän halusi sanoittaa.

- Olisiko mahdollista kirjoittaa tapahtumista, jotka ovat tapahtuneen ennen muistia? Onko mahdollista löytää häpeälle kieli, joka juttelisi lukijan häpeän kanssa, hän kysyi.

Oman kielen löytäminen romaanille on tärkeää ja kirjoittamisen vaikein osuus. Kirjoittaminen oli hidas ja raskas prosessi, vaikka Niemi sanoo olevansa nopea kirjoittaja. Ensimmäiset tekstit syntyivät jo viitisen vuotta sitten.

- Etsin pitkään oikeanlaista kieltä, koska halusin kirjoittaa tunnetta, en tunteen kuvailua. Oli vaikea olla häpeän äärellä. Ahdisti! Eläytyminen oli päähenkilön mielenmaisemissa liikkumista, muistoja. Nautin runsaasta tyylistä, mutta tässä sitä ei voinut käyttää: tässä piiritetään koko ajan tulehtunutta haavaa.

Vaikeat tunteet synnyttivät ajoittain väistöliikkeen kirjoittajan sisikunnassa, jolloin hänen piti kirjoittaa muuta ja antaa pään levätä. Saman voi kokea lukija, joskin romaanista löytyy myös mustaa huumoria. Kirjailija toivoo lukijan löytävän myös sen.

Oma äiti on aina jumala

Varastossa laatikot ovat siistissä pinoissa. Se on romaanin tapahtumapaikka syystäkin.

- Tämän kuluttamisen maailmassa se tuntui oikealta ympäristöltä, jossa ihminen eksyy tavaravirtojen äärellä ja unohtaa olevansa ihminen. Varasto on pakattujen asioiden paikka ja päähenkilö pyrkii jollain lailla pakkaamaan tunteitaan, mikä osoittautuu mahdottomaksi.

Romaanin tunnevirrassa on sukupolvia yhdistäviä raskaita pyörteitä.

Tässä piiritetään koko ajan tulehtunutta haavaa. Kirjailija Marjo Niemi

- Vaikka ihmiset elävät aika erilaista arkea, uskon, että meidän lapsuuksissa on paljon yhteistä.

Äidin ja lapsen suhde on elämän syvimpiä suhteita riippumatta äidin rakkaudesta, hyväksynnästä ja huolenpidosta. Elämän tärkein vuorovaikutussuhde voi olla myös isä, mummi tai joku muu. Kirjailija osoittaa, että äitiydestä voi puhua myös toisin.

- Äiti-suhde on meillä niin pyhä, vaikka sitä parjataankin. On äitejä, jotka ovat oikeasti huonoja, mutta silti lapsi jumaloi omaa äitiään oli hän minkälainen hyvänsä.

"Tunteita ei tarvitse pelätä"

Lääke puhumattomuuteen on Niemen mukaan vain se, että rohkenee puhua. Jokaisessa kulttuurissa on asioita, joista puhuminen on tabu ja niitä, joista voi puhua. Kyse on kasvojen säilyttämisestä. Asioiden toistamisesta, millä on mittaansa suurempi vaikutus siinä työssä, jota vanhemmat tekevät tulevaisuuden eteen.

- Se miten aikuiset puhuvat, kohtelevat ja katsovat toisiaan ja lapsia, merkitsee valtavasti. Puhun kaikista aikuisista kaikkialla, en vain perheellisistä.

Millainen äiti itse olet?

- Tärkeintä on ollut antaa lasten ilmaista tunteitaan ja se, että läheisyyttä on paljon. Tunteet eivät ole vaarallisia. Niitä ei tarvitse pelätä, eikä niiden mukaan aina tarvitse toimia.

Lapsuus on maailman levinnein laji, kaikkialla missä on ihmisiä, on lapsuus paikalla. Äidit on maailman levinnein laji, kaikkialla missä on ihmisiä, on äiti paikalla.

Kirjailija odottaa parhaillaan oman äitinsä palautetta romaanista.

- Sanoin, ettei se kerro susta.

Kuka?

Marjo Niemi

Helsingissä asuva kahden lapsen äiti, kirjailija ja dramaturgi, joka syntyi 1978 Eurassa. Kävi lukion Helsingin Kalliossa. Valmistui 2004 teatteritaiteen maisteriksi Teatterikoulusta.

Kirjoittanut viisi romaania: Juostu maa (2004), Miten niin valo (2008), Ihmissyöjän ystävyys (2012), Ihmiskokeita - proseduraalinen kollektiiviromaani (2016, 13:n muun kirjailijan kanssa) ja Kaikkien menetysten äiti (2017).

Tehnyt myös 10 näytelmää, joita esitetty muun muassa Helsingissä, Jyväskylässä, Kajaanissa, Tampereella ja Turussa.

Nuoren Voiman Liiton hallituksen puheenjohtaja.

Tanja Kuisma
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi