Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Lastenohjelmien määrä räjähti televisiossa - lasten ruutuaika nousussa

"On aikuisen velvollisuus asettaa rajat", sanoo sosiaalipsykologi Satu Valkonen.

Ryhmä Hau on Suomen suosituimpia lastenohjelmia. Kuva: NICKELODEON

Suomen televisiossa esitetään enemmän lastenohjelmia kuin koskaan. Finnpanelin Sunnuntaisuomalaiselle kokoamista tiedoista ilmenee, että 2000-luvulla television lastenohjelmien määrä on yli kymmenkertaistunut. Vuonna 2000 ohjelmia lähetettiin 3 500 kappaletta, viime vuonna ennätykselliset 40 000.

- Valtava kasvu selittyy ennen muuta kaupallisten tv-toimijoiden tarjonnan huomattavasta lisääntymisestä, joka on näkynyt etenkin 2010-luvulla. Samaan aikaan Ylen tarjonta on säilynyt ennallaan tai lievästi vähentynyt, mediatutkija Veijo Hietala kommentoi lukuja.

Eniten lastenohjelmia lähetetään MTV:n eri kanavilla. Ne esittivät vuonna 2017 kaikkiaan 24 000 lastenohjelmaa. Mukana luvuissa ovat MTV3, maksukanava C More Juniori ja Sub.

Yle puolestaan panostaa lastenohjelmissa Yle Areenaan, joka kilpailee Youtuben ja muiden suoratoistopalvelujen kanssa. Yle Areena ei ole mukana Finnpanelin tilastoissa.

Neloselta tuli 3 800 lastenohjelmaa, Foxilta noin 3 000 ja Ylen tv-kanavilta noin 9 000. Muilta kanavilta Finnpanelilla ei ole tietoja tai ne eivät lähetä lastenohjelmaksi koodattuja sisältöjä.

Lasten ruutuaika on Suomessa vain lisääntynyt, sillä televisiolähetysten lisäksi sitä kasvattavat suoratoisto ja muut nettipalvelut. Finnpanelin mukaan esimerkiksi 4-9-vuotiaat katsovat perinteisiä tv-lähetyksiä keskimäärin tunnin päivässä. Kun tähän lisätään tallenteet ja muu tv:n käyttö, ruutuaika nousee puoleentoista tuntiin.

Sosiaalipsykologi Satu Valkonen kehottaa vanhempia kiinnittämään huomiota siihen, mitä lapsi katsoo ja miten hän kokee ja käsittelee näkemäänsä. Myös ikärajat on tärkeä huomioida.

- Tiukka sääntely ei enää toimi, koska ruutuajan käsite ja television käyttötavat ovat muuttuneet. Vastuuta on siirtynyt perheille. On aikuisen velvollisuus asettaa lapselleen rajat television katselussa.

- On huomioitava sekin, että ohjelmien laadukkuus riippuu näkökulmasta. Lasten mielestä parasta sisältöä saattavat olla kaupalliset, vauhdikkaat ja jännittävät ohjelmat, kun taas aikuinen miettii enemmän sitä, mikä on lapselle hyödyksi.

Janne Laitinen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi