Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Anna Rimpelä kirjoittaa esikoisessaan hykerryttävän hauskasti yksinäisistä senioreista

Näyttelijä-koomikko Anna Rimpelä kirjoittaa tragikoomisesti yksinäisistä senioreista. Kuva: Arto Wiikari

Anna Rimpelä

Pitkään meni ihan hyvin

Otava 2018. 267 s.

Stand up -koomikko Anna Rimpelän esikoisromaani Pitkään meni ihan hyvin kertoo tragikoomisesti kahdesta yksinäisestä seniorista, joiden kohtalot sattumalta punoutuvat toisiinsa.

Aino Ritari tarkkailee maailmanmenoa ovisilmästä ja hankkii marsun totuttautuakseen kuoleman ajatukseen, saadakseen tunteet niin sanotusti pintaan tositarvetta varten. Hän hankkii myös ruumisarkun, jossa lepäilee yhdessä kuolleen marsunsa kanssa, kun sen aika on koittanut.

Aino Ritari asioi mielellään ja innokkaasti viranomaisten kanssa. ”Ja jos kadulla joku ajoi huonosti tai leveästi, Aino soitti heti rattijuopumusepäilystä. Sillä tavalla sai asioida auktoriteetin kanssa ja hyvässä tapauksessa kuulla kiitoksen. Aino Ritari suhtautui suurella kunnioituksella kansalaisvelvollisuuksiinsa.”

Miten arki toimii?

Leskeksi jäänyt Seppo Miekk’oja järjestelee dekkareita vapaaehtoistyössä kirjastossa ja puuhastelee kotouttamishengessä vastaanottokeskuksessa. Hän on myös oman elämänsä salapoliisi.

Arjen valintatilanteet rassaavat: ”Kaikista ikävin tilanne oli, käytävällä tai missä vaan, jos oli jo sanonut sinä päivänä ihmiselle hei, mutta tämä tulikin uudestaan vastaan. Mikseivät ihmiset voineet keskittää asioitaan yhteen kertaan? Pitikö silloin toisella kerralla saman päivän aikana vielä tervehtiä? Vai pitikö vuorovaikutusta laajentaa seuraavalle asteelle? Kun oli jo aamulla tervehditty, pitikö illalla edetä säätietoihin? Miksei tästä ollut mitään sääntöä? Makuasiat eivät olleet Sepon mieleen.”

Paketti pysyy koossa

Rimpelän teoksen edeltäjänä ja sisarromaanina voi pitää Esko-Pekka Tiitisen mainiota Anjan lähes erinomaista elämää (2011). Pitkään meni ihan hyvin paisuttelee tapahtumia samalla tavalla absurdismiin saakka.

Hykerryttävän hauskuutensa lisäksi se ehtii sanoa paljon ajankohtaisista asioista sote-uudistusta myöten. Tekstivyöry sortuu välillä toissijaisiin assosiaatioihin, mutta enimmäkseen paketti pysyy koossa.

Kepeän tyylin kääntöpuoli on vihlaiseva. Elämän tyhjyys vaatii korviketoimintoja.

Eija Komu

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X