Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Elokuva-arvio: Siirappisessa Wonderissa erilaisuus on valttia

Julia Roberts on kiusatun pojan äiti Isabel. Kuva: Dale Robinette

Wonder

Tähtiä 2/5

R.J. Palacion romaaniin pohjautuva Wonder on lempeä draama 10-vuotiaasta pojasta nimeltä Auggie, jonka kasvot ovat harvinaisen sairauden takia epämuodostuneet.

Kotiopetuksessa ollut Auggie aloittaa viimein koulun ja tulee kiusatuksi. Onneksi koulusta löytyy myös uusia kivoja kavereita, joiden avulla Auggie selviytyy.

Pojan vanhempia näyttelevät Julia Roberts ja Owen Wilson. Vanhempien huoli ja hätä pojan selviytymisestä on toki liikuttavaa, mutta Roberts ja Owen esittävät empaattisuutta kiusallisen siirappisesti. Etenkin komedianäyttelijä Wilsonin sydämellisyyttä tyrkyttävästä suorituksesta on vaikea vaikuttua.

Ohjaaja Stephen Chbosky on parhaimmillaan pienissä, herkissä hetkissä esiteini-ikäisten koululaisten kanssa.

Nuori Jacob Trembley näyttelee urheasti Auggien ulkopuolisuutta, kasvomaskinsa takaa. Ehkäpä Auggien tarinan olisi voinut kertoa ilman, että hänestä väen väkisin väännetään elämää suurempaa sankaria. Auggien isosisko Via tekee perhekuviosta onneksi hitusen monimutkaisemman kokiessaan tulleensa Auggien syrjäyttämäksi vanhempiensa edessä.

Lasten taustatarinat ovat selitteleviä ja jättävät niukasti tulkinnanvaraa, mutta nuoremmalle kohdeyleisölle se ei välttämättä ole ongelma. Ohjaaja on saanut lapsinäyttelijöistä esiin autenttisiakin suorituksia.

Ohjaus: Stephen Chbosky, käsikirjoitus: Stephen Chbosky, Steve Conrad, kuvaus: Don Burgess. Pääosissa: Jacob Tremblay, Owen Wilson, Julia Roberts. Tyylilaji: Draama. S.

Jarno Lindemark

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa ESS Verkko Plus 3 kk
vain 7,90 €/kk (norm. 14,50 €)

Tilaa tästä

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X