Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Uudistunut lahtelainen tanssiryhmä Hot Club Dance Company tuo ison show'nsa Sibeliustaloon

Tanssijat eläytyvät muun muassa koiriksi Taru, Taika ja Lumoavat kirjat -esityksessä. Kuva: Viena Kytöjoki

Sibeliustalon Puusepän salissa haukkuu koira. Lavalle pyyhältää kolme touhukasta puudelia palloineen ja renkaineen. Lahtelainen tanssiryhmä Hot Club Dance Company harjoittelee kohtausta, jossa tanssijat eläytyvät koiriksi. Yksi hyppää renkaan yli, toinen pyrkii sen läpi ja kolmas nostaa jalkaa.

Hot Club valmistelee isoa, koko perheen show'ta. Vuoden urakasta on jäljellä enää viimeinen viilaus. Tarinallinen tanssiteos Taru, Taika ja Lumoavat kirjat saa ensi-iltansa lauantaina 30. joulukuuta Sibeliustalossa.

Viime vuonna uudistunut Hot Club sai toiminnan kehittämistä ja uutta esitystä varten merkittävän tuen Suomen Kulttuurirahastolta: 20 000 euroa. Sen avulla on voitu muun muassa maksaa palkkioita ammattitanssijoille sekä hankkia uusia pukuja ja lavasteita.

Seikkailu alkaa kirjastosta

Tanssiteoksen koreografia on lähtöisin kahdelta Hot Clubin kasvatilta, Tanja Huotarilta ja Anu Palevaaralta. He tanssivat myös esityksen päärooleissa. Heidän kanssaan lavalle nousee kymmenen nuorta, 18-20-vuotiasta tanssijaa. He saivat osallistua esityksen suunnitteluun. Koreografiaa luotiin työpajassa viime kesänä, ja hulluimmatkin ideat sai esittää, Anu Palevaara kertoo.

- Sieltä tuli vaikka mitä ideoita. Kaikki ei edes mahtunut esitykseen mukaan. Me improvisoitiin ja tehtiin teatteriharjoituksia, ja nuoret saivat käydä puvustamolla ja luoda omia hahmoja, Palevaara kertoo.

Esityksen on kirjoittanut Hot Clubia luotsaava Päivi Henttu. Tarina lähtee liikkeelle Taru-tytön ja hänen perheensä lomasuunnitelmista. Taru haluaisi käyttää loman pelaamiseen, mutta äiti toivoo, että tyttö myös lukisi kirjoja. Lähtöasetelma on kiinnostanut tänä vuonna muitakin esittävän taiteen tekijöitä. Esimerkiksi Teatteri Vanhan Jukon lastennäytelmässä pelaaminen vaihtui urheilemiseen, tanssiteoksessa siis lukemiseen.

Taru ja hänen mielikuvitusystävänsä Taika tempautuvat seikkailuun, kun kirjaston ovet sulkeutuvat ja kirjojen maailmat heräävät eloon.

Lavalla nähdään yhteensä 12 tanssijaa. Tarina avaa ovia erilaisiin maailmoihin, muun muassa merenalaiseen Atlantikseen. Kuva: Viena Kytöjoki

"Se oli tanssin kulta-aikaa"

Huotari ja Palevaara aloittivat Hot Clubin tanssijoina 1990-luvun alkupuoliskolla. He muistavat oman Hot Club -aikansa tanssin kultakautena. Freelancerin ei tarvinnut olla huolissaan työnsaannista, sillä tanssijoita tarvittiin niin televisiossa, gaaloissa, artistien kiertueilla kuin laivoillakin.

Yksi mieleenpainuva tanssimuisto jäi Sloveniasta, Euroopan suurimmalta kasinolta, jossa Huotari ja Palevaara ja muu Hot Club -ryhmä tanssi moneen otteeseen 1990-luvun lopulla.

- Sinne vietiin iso show ja omat puvut ja lavasteet. Toisilla oli vain pari höyhentä mukana, Huotari muistelee.

Vaikka tanssi- ja viihdeala on sittemmin muuttunut ja työnsaanti mutkistunut, myös jotkin hyvät asiat ovat säilyneet. Hot Clubin tekemisessä näkyy yhä yhteisöllisyys.

- Nyt tuntuu kuin olisin palannut niihin vanhoihin aikoihin, kun olen ommellut paljetteja pukuihin ja etsinyt tarpeistoa. Ja myös nuoret ovat itse ommelleet pukuja. Tässä on sitä talkoohenkeä, Palevaara sanoo.

Uudenlaista esiintymiskoulutusta

Hot Clubin tanssiryhmään kuuluu tällä hetkellä 13 nuorta tanssijaa. Ryhmä on esiintynyt tänä vuonna muun muassa eri artistien musiikkivideoilla ja Idols-tv-ohjelman finaalilähetyksessä.

Hot Clubin toiminta onkin nykyään keskittynyt tapahtumatoimintaan ja nuorten, jo edistyneiden tanssijoiden esiintymiskoulutukseen. Erilaisia tanssitunteja tarjoavasta Hot Club Liikuntakoulusta Päivi Henttu luopui kaksi vuotta sitten.

- Suomessa on paljon hyviä tanssijoita, mutta nyt nykytanssi tuntuu olevan vallalla. Mulla sydän on aina ollut siellä esittävän tanssin puolella. Mun missio on ollut viime vuodet se, miten tuoda taas Lahtea esiin tanssikaupunkina, sanoo Hot Clubin perustaja Henttu, nykyisen Hot Club Productionsin toimitusjohtaja.

Lahdessa perustettu Hot Club on Suomen pitkäikäisimpiä show-tanssiryhmiä ja se oli tuomassa show-tanssia Suomeen 1980-luvulla.

Hentun mukaan uudistuneeseen Hot Clubiin ei tällä hetkellä haeta uusia tanssijoita, mutta yhteyttä saa ottaa.

- Varsinkin poikia ryhmään kaivattaisiin.

Hot Club Dance Companyn tanssiteos Taru, Taika ja Lumoavat kirjat ensi-illassa 30.12. Muut esitykset 3.1. ja 13.1.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi