Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Tammikuu määrää Malskin suunnan

Arkkitehti Juhani Boman on ollut kehittämässä Päijänteenkadun taidekeskusta jo lähes 20 vuotta. Hänen eläkepäiviensä kohtalo ratkeaa tammikuussa, kun kaupunki päättää, muuttaako Lahden taidemuseo uuteen kulttuurikeskukseen.

Jykevässä tavarahississä iskee déjà vu -tunne. On kulunut melko tarkkaan 15 vuotta siitä, kun seisoin ensimmäisen kerran arkkitehti Juhani Bomanin kanssa tässä samaisessa hississä.

Kipakkana pakkaspäivänä tammikuussa 2003 kyydissä oli parikymmentä lahtelaista taiteilijaa. He olivat tulleet katsomaan, mitä kaikkea toimintansa lopettanut vanha panimo voisikaan lahtelaiselle kulttuurielämälle tarjota.

Boman puhui jo silloin laaja-alaisesta taidekeskittymästä Päijänteenkadun varteen. Suunnitelma kutistui Taidepanimoksi, joka tuotti vanhoihin teollisuustiloihin kuvataidenäyttelyitä vuosina 2003-2008. Sen jälkeen taiteilijat muuttivat muualle, ja talo hiljeni. Uusi alku koettiin vuonna 2015, kun pattitilanteeseen tuskastuneet rakennusliikkeet myivät kiinteistön Malski Keskukselle.

- Rakennusliikkeet heittivät pyyhkeen kehään siinä vaiheessa, kun konservatorio päätti olla muuttamatta tänne, Boman tietää.

Boman on nykyisin Malski Keskus oy:n hallituksen puheenjohtaja. Hänen tehtävänään on vakuuttaa lahtelaiset päättäjät siitä, että Päijänteenkatu olisi loistava paikka taide- ja muotoilukeskukselle eli Ladille. Sitä varten tehtäisiin Malskin kylkeen uudisosa, johon Lahden taidemuseo tulisi päävuokralaiseksi.

Malskin uudisrakennukseen tulisi tilat esimerkiksi taidemuseolle. Tilojen keskelle on kaavailtu korkeaa valogalleriaa viherseinämineen.

Loft-asunnot jäivät haaveeksi

Ajamme hissillä suoraan neljänteen kerrokseen. Näkymä valoisalla ullakolla on erikoinen: panimon entistä varastotilaa hallitsevat jykevät puukehikot. Niihin piti tulla kolme vuotta sitten hulppeita loft-asuntoja, mutta suunnitelmasta jouduttiin luopumaan.

- Asuntoihin tehtiin kyllä varauksia, mutta lopulta tajusimme, että talo pitää täyttää alhaalta ylöspäin, Boman huomauttaa.

Ullakolle kaavaillut hulppeat loft-asunnot jäivät runkoasteelle. Kuva: Sami Kuusivirta

Bomanin mukaan loft-asuntojen runkoja ei ole purettu, sillä jos Lad toteutuu, niihin voidaan rakentaa taiteilija-ateljeita tai toimistotiloja.

Viidentoista vuoden takaiseen verrattuna ullakko on muutenkin hyvässä kunnossa. Silloin päänvaivaa aiheutti erityisesti vuotava katto.

- Sen korjaaminen oli lähes vuoden homma ja tuli kalliiksi, sillä se tehtiin hupun alla. Emme halunneet, että seinät pääsevät kastumaan, Boman kertoo.

Rakennuksen vanhimmat osat ovat vuodelta 1912. Suojeltuja ovat punatiilirakenteet, jotka ovat valmistuneet ennen vuotta 1950.

- Olemme investoineet tähän kiinteistöön yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa, Boman kertoo.

Millä hinnalla talo aikoinaan ostettiin Malski Keskukselle? Sitä Boman ei halua edelleenkään paljastaa, mutta selvää on, että kiinteistöyhtiöllä olisi tarve saada tiloihin lisää toimintaa.

Aatu Paukkonen, Jarkko Sumanen ja Jesse Teperi koodasivat joulupeliä Malskin ykköskerroksen pelipajassa. Kuva: Sami Kuusivirta

Vanha talo ei toki ole nytkään tyhjillään. Kahdessa alimmassa kerroksessa on jo vaikka minkälaista luovaa pöhinää, esimerkiksi äänitysstudio, tietokonepelipaja, erilaisia työtiloja ja Malski-areena, jossa on järjestetty juhlia.

- Talossa on vuokralla parikymmentä yritystä, Boman kertoo.

Äänitysstudio on yksi Malskilla jo toimivista kulttuurialan yrityksistä. Kuva: Sami Kuusivirta

Talonvaltaajat iskivät

Jatkamme kierrosta. Osittain remontoiduissa tehdastiloissa tulee vastaan kaikenlaista. Ullakolla on esimerkiksi jäänteet pyörivästä huoneesta, jossa on Bomanin mukaan aiemmin kuvattu musiikkivideoita.

Uudisosan neljänteen kerrokseen on kaavailtu tiloja huonekalumuseolle. Sen alapuolelle sijoittuisi taidemuseo, joka saisi kaksi 6,5 metrin korkuista näyttelyhallia. Uuden ja vanhan osan välille rakennettaisiin koko talon korkuinen valogalleria, johon voitaisiin sijoittaa esimerkiksi Mauno Hartmanin hirsitöitä kaupungin varastoista.

Nyt ollaan kuitenkin vielä sellaisessa tilanteessa, että Boman jakaa vieraille taskulamput. Niitä ilman ei ole menemistä kolmanteen kerrokseen, jota hallitsee noin 300 neliömetrin laajuinen Sammio-sali. Monikäyttösalin alapuolelle sijoittuisi julistemuseo.

Kolmoskerroksessa on merkkejä myös vähemmän järjestäytyneestä luovasta toiminnasta. Esimerkiksi nukketeatteri Niveltämön entisissä tiloissa lukee "Smoke weed all days" ja Sammio-salin seinälle on spreijattu melko suorasukainen masturbointia käsittelevä mietelause.

- Täällä oli talonvaltaustyyppistä toimintaa sen jälkeen, kun Taidepanimon toiminta loppui, Boman selittää.

Syntyykö luova ekosysteemi

Kakkoskerroksessa tulee vihdoin vastaan eläviä ihmissieluja. Kaupungin Ahjo-hankkeen tiimoilta taloon on työllistynyt esimerkiksi Jarmo Launonen. Syksyllä päättynyt hanke pyrki löytämään uusia urapolkuja yli 50-vuotiaille ja alle 30-vuotiaille.

- Sen tuloksena syntyi teemme.fi-osuuskunta, joka on eri alojen asiantuntijoiden organisaatio, Launonen kertoo.

Jarmo Launonen ja Juhani Boman kohtasivat Malski-areenalla, jossa on järjestetty esimerkiksi pikkujouluja. Kuva: Sami Kuusivirta

Juuri tällaisiin uusiin alkuihin ja törmäytyksiin "luova tehdas" tähtää. Bomanilla on vahva luotto siihen, että luovan sektorin työpaikat tulevat Lahdessa lisääntymään, kun eri alojen tekijät saadaan yhden katon alle Malskille. Viereen sijoittuvan Ladin uskotaan tietysti lisäävän myös Lahteen suuntautuvaa kulttuurimatkailua.

- Jään eläkkeelle sitten, kun tämä on valmis, yli 17 vuotta kulttuurikeskuksen kanssa puuhannut Boman sanoo.

Se aika voi koittaa piankin, jos kaupunki sanoo hankkeelle tammikuussa kyllä.

- Rakennustyöt alkavat heti, kun kaupunki tekee vuokrasopimuksen. Valmista voisi olla siitä vuoden päästä.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X