Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Eija Hetekivi Olssonin luokkakuvaus on vaikuttavaa mutta rujoudessaan hetkittäin kuluttavaa luettavaa

Eija Hetekivi Olsson
Miira
Suom. Outi Menna. S&S 2017. 333 s.

Suomalaistaustaisen ruotsalaiskirjailijan Eija Hetekivi Olssonin kuvaus luokkayhteiskunnasta on suoraviivaisen tehokas. Romaanin päähenkilön, ruotsinsuomalaisen maahanmuuttajan Miiran elämässä etenemistä ei estä ainoastaan rahan vähäisyys. Betonilähiön maailma ei vain kohtaa rivitalojen, kahviloiden ja kauluspaitojen maailmaa.

Miira on suoraa jatkoa Hetekivi Olssonin (s. 1973) omasta lapsuudesta ja nuoruudesta ammentavalle esikoisromaanille Tämä ei ole lasten maa (2013). Tarinaan on kenties helpompi päästä sisään, jos on lukenut edellisen romaanin. Hetekivi Olsson tarjoilee kuitenkin tarvittavat tiedot kirjan lomassa, joten Miiraan voi hyvin tarttua esikoista lukematta.

Miiran tarina jatkuu yläasteen lopusta eteenpäin leimahtelevine rakkauksineen, risaisen elämän haurastamine haaveineen ja rajuine takaiskuineen. Työelämä avaa ovia ja suunnitelmissa siintävät koulutus ja sosiaalinen nousu. Samalla työ turhauttaa: "Elää epävarmuudessa ja sietää rahapaniikkia ja stressiä. Käyttäytyä kurinalaisesti ja totella silloinkin kun se ei ollut mahdollista, suorittaa yksitoikkoisia, alipalkattuja työtehtäviä (...), ottaa itseään niskasta kiinni ja olla kiitollinen."

Hetekivi Olssonin luokkakuvaus ei säälittele eikä kuvaa henkilöitään uhreina. Miira luovii, seikkailee ja harhailee aktiivisena toimijana siinä rakenteiden ja kulttuuristen käytäntöjen viidakossa, joka 1980- ja 90-lukujen taitteen Göteborg nuorelle työväenluokkaiselle suomalaisnaiselle romaanin kerronnassa on. Luokka-asema on seinä, joka Miiran täytyy murtaa muuttumatta itse "päättäjäpuolen snobiksi".

Tarina kerrotaan Miiran näkökulmasta, hänen kielellään ja tavallaan käsitteellistää asioita, mutta luettavuus säilyy. Romaani on siinä mielessä outo, että se pitää vetovoimansa herkeämättä, vaikka draaman kaari on lattea. Tapahtumilla ei ole hierarkiaa, joten vaikka koko ajan tapahtuu paljon, soljuu moni asia ohi sen kummemmin koskettamatta.

Lukija saa löytää omat tarttumapintansa, eikä Hetekivi Olsson asettele niitä valmiiksi. Miira on kuin työväenluokkainen saippuaooppera ilman vaivaannuttavaa melodraamaa. Naturalistinen rujous ja ajoittainen riipaiseva synkkyys käyvät välillä voimille, mutta se lienee tarkoituskin.

Pasi Huttunen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi