Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki mukaan Valmentaja-leffaan

Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen saivat roolit entisen bändikaverinsa leffasta. Kuva: Juha Peurala

Apulannan muusikot Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki tulevat esiintymään Tuukka Temosen Valmentaja-elokuvassa.

- Sehän on vähän kuin veljellinen velvollisuus löytää heille rooli elokuvassa, jos se vaan on mahdollista, ohjaaja Tuukka Temonen sanoo.

Nastolalaissyntyinen Temonen toimi Apulanta-yhtyeen basistina yli kymmenen vuoden ajan ennen kuin lähti televisio- ja elokuva-uralle.

Valmentaja-elokuvaa kuvataan parhaillaan. Tuotantoyhtiön mukaan Wirtanen nähdään elokuvassa koodarina, ja hänen ensimmäinen kuvauspäivänsä on 30. marraskuuta.

Sipen roolin ohjaaja Temonen pitää vielä salassa.

- Sanotaan vaikka niin, että ei ole yhtä luonnerooli kuin Tonilla, mutta on hänelläkin varmasti omakohtaisia kokemuksia, joista voi ammentaa, Temonen muotoilee.

Valmentaja ponnistaa osin yritysvalmentaja Jari Sarasvuon persoonasta. Elokuvaan kuvattiin viime viikonloppuna luentokohtaus Lahdessa. Ensi-iltaan leffa on tarkoitus saada 19. syyskuuta.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi