Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Melkein mahdoton tehtävä Kärpäsen koululla

Saksalaisessa Scheesselin kaupungissa melkein kaikki nuoretkin tanssivat. Mutta ottaako kansantanssi kipinää marraskuisessa Hämeessä?

Tukka hyvin, kaikki hyvin. Claudia Wilkins ja Nils Koopmann viimeistelivät lavailmettään Messilässä ennen aamukeikkaa. Kuva: Mirja Hussain

Messilän matkailukeskuksessa hituilee keskiviikkoaamuna lunta. Marraskuun ensimmäisen päivän rauhaa eivät häiritse edes lumitykit, jotka odottavat rinnealueella mykkinä kylmempiä kelejä.

Mökeissä on kuitenkin seitsemältä jo täysi tohina päällä. Nyt ei vedetä ylle laskettelutamineita vaan kansallispukuja, sillä hiihtokeskuksen ovat vallanneet Hollo ja Martta -tanssifestivaalin kansainväliset vieraat.

Zoomataan mökkiin numero 752. Claudia Wilkinsin ja Nils Koopmannin olemuksesta on aistittavissa, että he taitavat viihtyä keskenään myös tanssilattioiden ulkopuolella. Vai kuinka?

- Olemme seurustelleet puolitoista vuotta, Wilkins vahvistaa lämpimän hymyn kera.

Harjoittelemme kaksi tuntia viikossa. Siinä sivussa vaihdetaan kuulumisia ja otetaan ehkä vähän olutta. Tanssija Claudia Wilkins
Bussissa Claudia Wilkins ja Nils Koopmann laulavat ystävyydestä. Suomeki. Kuva: Mirja Hussain

Periaatteessa se olisi voinut olla kaunis kansantanssiromanssi. Tosiasiassa pankkivirkailija Wilkins ja rakennusmies Koopmann tapasivat kuitenkin rock-festivaalilla. Se kokoaa pohjoissaksalaiseen Scheesseliin yli 70 000 ihmistä joka kesä.

- Se on toinen puoli meidän kotikaupungistamme. Toinen on sitten kansantanssi, Wilkins kertoo.

Scheesselissä folk vahvistaa sen, minkä rock on synnyttänyt. Näin voisi ainakin päätellä sillä perusteella, että De Beeksheepers -ryhmässä tanssii useita muitakin pariskuntia. Kaikkiaan seuraan kuuluu 560 tanssijaa eli yli 4 prosenttia 12 000 asukkaan kaupungin väestöstä.

- Alle 18-vuotiaita on 200. Muissa kaupungeissa nuoret pelaavat futista, meillä he liittyvät tanssiseuraan, kehaisee 31-vuotias Wilkins, joka itse aloitti kansantanssit 10-vuotiaana.

Se on sosiaalinen laji

Viimeiseen numeroon otettiin mukaan kaikki. Claudia Wilkins ja Nils Koopmann johdattelivat oppilaita saksalaisten kansantanssien saloihin keskiviikkona Kärpäsen koululla. Kuva: Mirja Hussain

Tänään beeksheepersit ovat kuitenkin kovan paikan edessä: 37 tanssijan iskujoukon pitäisi hurmata marraskuun musertamat hämäläiset. Wilkins tietää, että mahdoton on mahdollista, sillä hän on ollut täällä aiemminkin.

- Kuusi vuotta sitten. Silloin ei ollut yhtään lunta, hän muistelee.

Kunnon aamupalasta se lähtee. Lähes kaikki saapuvat kartanohotellin noutopöytään yhtenä kappaleena, vaikka puhelinten kuvagalleriat paljastavat, että edellisenä iltana mökkikylässä on tehty muutakin kuin nukuttu.

Wilkins myöntää, että sosiaalinen puoli on tanssiharrastuksessa vähintään yhtä tärkeää kuin itse tanssiminen.

- Harjoittelemme kaksi tuntia viikossa. Siinä sivussa vaihdetaan kuulumisia ja otetaan ehkä vähän olutta, hän kuvailee.

Itse tanssiaskelissa ei edes ole aivan mahdottomasti opettelemista, sillä Scheesselissä tanssitaan niin kuin on tanssittu viimeiset 250 vuotta.

Myös perinneasuista pidetään tiukasti kiinni, sillä samanlaisia ei löydy mistään muualta maailmasta. Sikäläiset kansantanssijat tunnistaa jo kaukaa miesten pyhäpukujen korkeista hatuista.

- Se on nimeltään Winkelmann. Tarinan mukaan jotkut kätkivät hattuun leipää ja viinapullon. Tai vaihtoehtoisesti Raamatun, Wilkins paljastaa.

De Beekscheepers -ryhmän tansseja on tanssittu Ala-Saksissa 250 vuoden ajan. Kuva: Mirja Hussain

Ryhmä on suosittu esiintyjä Ala-Saksin perinnejuhlilla, joista useimmat liittyvät tavalla tai toisella maanviljelykseen.

- Esimerkiksi lehtikaalijuhlat ovat iso juttu, samoin satokauden päättäjäiset, kertoo Marten Lohmann.

Jäänsärkijät Kärpäsessä

Aamupalan jälkeen paikallisopas Sami Nikkari ottaa saksalaiset raudanlujaan komentoonsa. Bussin nokka kääntyy minuutilleen aikataulussa kohti Kärpäsen koulua.

Nikkari on päättänyt, että kaikki siirtymät käytetään festivaalin suomenkielisen yhteislaulun harjoittelemiseen. Kohta bussissa kajahtaa selvällä suomen kielellä Auld Lang Syne, joka tunnetaan myös nimellä Tää ystävyys ei raukene. Siitä hierotaan huipennusta festivaalin lauantaiseen pääkonserttiin.

Wolfgang Röpnackin soitin on yhdistelmä busukia ja kitaraa. Kuva: Mirja Hussain

- Ei sen tarvitse sujua täydellisesti. Kunhan laulatte paremmin kuin kaikki muut ryhmät, Nikkari kannustaa laumaansa.

Lyhyt tilannekartoitus Kärpäsen koulun jumppasalissa kertoo, että ahdasta tulee. Jos saksalaiset jännittävät, se ei ainakaan päällepäin näy. Tunnelma on leppoisan odottava.

Välitunnin jälkeen opettajat hyssyttelevät oppilaat paikoilleen saliin. Nikkari lämmittelee yleisöä huudattamalla "hyväähuomenta!" niin kuuluvasti, että jää särkyy pakostakin.

Sitten on tanssin aika tehdä taikansa. Vaikka scheesseliläiset rytkävät menemään melko hillitysti, sydämellinen esitys voittaa sydämet puolelleen.

Huipennukseen saksalaiset hakevat oppilaitakin tanssimaan. Hetken on vähän vähemmän marraskuu.

Läpi lumisten kenttien käy tanssijan tie. Kuva: Mirja Hussain
Hollo ja Martta -festivaali

Vielä tulossa

Pe 3.11. klo 17: Festivaalivesper, Hollolan kirkko.

Pe 3.11. klo 19: Kansainvälinen illanvietto. Maaseuturavintola Hollolan Hirvi. Ohjelma ja esiintyvien ryhmien ruokakulttuuriin pohjaava buffet.

La 4.11. klo 16: Pääkonsertti, Lahden kaupunginteatterin Juhani-näyttämö. Lavalla kansainväliset vieraat ja suomalaiset tanssiryhmät.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi