Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Taiteilija Messy Desk näkee Lahden karkkiväreissä - urakka Mukkulassa alkoi kirjaimellisesti vastatuulessa

Jane Lee eli taiteilijanimeltään Messy Desk valmistelee muraalin maalausta Ritaniemenkadulla Mukkulassa. Hän tekee ensimmäistä kertaa seinämaalausta nosturista käsin. Kuva: Juha Peurala

Koululaiset pysäyttävät Joponsa Lahden Talojen 8-kerroksisen kerrostalon kupeeseen, kun he näkevät kaksi turvavaljaisiin pukeutunutta hahmoa mukkulalaisella pihamaalla.

Jos et vielä tiennyt, muraali on seinämaalaus, ja sellaista tehdään parhaillaan Lahdessa osoitteessa Ritaniemenkatu 5. Hongkongilainen taiteilija Messy Desk eli Jane Lee on Suomessa ensimmäistä kertaa ja joutunut heti vastatuuleen. Hän ei tahdo päästä jatkamaan työskentelyä, sillä nosturia ei saa käyttää, jos tuulee yli 12 metriä sekunnissa. Ja nyt tuuli puhaltaa 14 metriä sekunnissa.

Edellisenä päivänä satoi, ja sekin tekee seinämaalauksen tekemisestä hankalaa. Mutta valmista pitäisi olla kahden viikon päästä.

- Luonnoksessani on radiomastot, hyppyrimäet, mäkiä ja portaita, Vesijärvi, lokkeja ja suomalaisia ihmisiä tietysti myös, Messy Desk kertoo ja näyttää puhelimestaan värikästä kuvaa.

Hänen lempivärejään ovat oranssi, pinkki ja keltainen. Ritaniemenkadun muraali tuleekin hehkumaan valmiina herkullisissa karkkiväreissä. Taukotilassa maalipönttöjä ja -purkkeja on litratolkulla.

Enempää lopputuloksesta emme vielä paljasta.

Kaupallisia seinämaalauksia tehty jo, taide tuoreempi tulokas

Käynnissä on Suomen suurin julkisen tilan taidetapahtuma, UPEA-taidefestivaali, joka toteutetaan syyskuun aikana. Kuvataiteilija Millo on jo maalannut Jyväskylässä festivaalin ensimmäistä teosta, ja kaikkiaan UPEA17-kaupunkitaidefestivaalin aikana toteutetaan tänä vuonna yli 20 pysyvää muraaliteosta 13 suomalaiskaupunkiin. Mukana on muun muassa kerrostalojen seiniin tehtäviä maalauksia Helsingin Kontulassa, kokonaisen talon peittävä teos Sipoossa sekä Pohjoismaiden korkein muraali, joka toteutetaan Hämeenlinnassa 50 metrin korkuisiin tehdassiiloihin.

- Rakastan Millon töitä, ne ovat upeita, kehuu Messy Desk taiteilijakollegaansa ja näyttää tämän töitä Instagramissa.

Deskillä itselläänkin on jo mainetta. Hän on työskennellyt kuvittajana monille suuryrityksille ja osallistunut lukuisiin taideprojekteihin Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa.

Lahdessa hän on ollut kaksi päivää, ja on jo nyt ihastunut puiden määrään.

- Luonto rauhoittaa, siksi tykkään liikkua siellä. Lahti vaikuttaa hyvältä paikalta tähän mennessä.

Messy Deskiä avustaa nosturin ja maalien sekoittelun kanssa vantaalainen Samuli Turunen, joka on Taide graffitin Suomen mestari 2016 ja tunnetaan taiteilijanimellä KISS.

- Suomessa on nyt muraalibuumi, mikä on todella hieno asia. Kaupallisia mainoksia on tehty meillä seiniin ennenkin, mutta on upeaa nähdä, että nyt tehdään taidettakin. Arvostan muraalitaiteilijoita paljon, Turunen sanoo.

Tuonne ylös pitäisi päästä, miettii Messy Desk, kun nosturikuskina toimiva graffititaiteilija Samuli Turunen kertoo, että tuulee liikaa. Kuva: Juha Peurala

Talossa asuva tyttö pääsi seinämaalaukseen viime vuonna

UPEA-taidefestivaali järjestetään nyt toista kertaa. Viime vuonna seitsemän kaupunkia Rovaniemeä myöten saivat omat julkisen tilan taideteoksensa - esimerkiksi australialainen Guido van Helten maalasi talossa asuvan lapsen kuvan kerrostalon seinään Helsingin Vallilassa, ja tänä vuonna juuri hän toteuttaa teoksen Hämeenlinnan siiloihin.

Eikä Lahdessa tarvitse tyytyä yhteen muraaliin, vaan italialainen kuvataiteilija Roberto Ciredz toteuttaa toisen muraalin syyskuun puolivälin jälkeen osoitteeseen Saimaankatu 64. Siinä missä Messy Desk tekee sarjakuvamaisia, yksityiskohtaisia töitä, Ciredz tunnetaan kolmilotteisista, abstrakteista ja sinisävyisistä teoksista.

Festivaalien aikana toteutetut muraalit ovat sanalla sanoen upeita. Valmiita töitä voi katsella tapahtuman nettisivuilla osoitteessa upeart com.

Festivaalin järjestää Upeart-yhdistys, joka tuottaa julkisen tilan taidetta eri ympäristöihin. Lahden taideteokset toteutetaan muun muassa Taiteen edistämiskeskuksen, Lahden Talojen, maalifirmojen ja Visit Finlandin yhteistyöllä.

Pitäisikö Lahteen saada vielä lisää seinämaalauksia?

ESS kysyi tällä viikolla verkkokyselyssä, mihin Lahdessa voisi muraalin tehdä. Vastauksissa ehdotettiin muun muassa Toriparkkia, Tuomitalon päätyä Hämeenkadulla ja Tapparakadun lastentarhan aitaa, mutta eniten kannatusta sai Fazerin viljasiilojen maalaus Kasakkamäentiellä. Vastaajien mielestä siilot olisivat hyvä vaihtoehto, koska ne "näkyvät joka paikkaan".

Lahden kaupunkikuvaryhmässä on käyty kaupunginmuseon tutkijan Riitta Niskasen mukaan linjaava keskustelu siitä, mihin kaikkialle seinämaalauksia voidaan tehdä.

- Muraali sopii parhaiten seiniin, jotka eivät suuremmin näy asuntoihin. Muraalit eivät myöskään sovellu julkisivuun, joka määrittää rakennuksen karaktäärin, Niskanen sanoo.

Niskanen jatkaa, että mykät päädyt eli ikkunattomat seinät, joihin alun perin oli tarkoitus rakentaa jatkoa, mutta se jäi tekemättä, ovat hyviä vaihtoehtoja seinämaalauksille.

- Sinänsä monet muraalit ovat minusta todella hienoja, ja olen erityisen innoissani Saimaankadulle tulevasta seinämaalauksesta. Sen aihe ja sijainti ovat erinomaiset. Mutta en soisi, että muraaleja aletaan viljellä liikaa ja joka paikkaan. Kyse on muoti-ilmiöstä, joka saattaa tulla ja mennä taas.

Mikä ylipäätään luetaan muraaliksi? Onko esimerkiksi Teivaan satamasta löytyvä merikipparin kuva muraali?

- En nyt muista kyseistä seinämaalausta, mutta esimerkiksi tunnelimaalaukset ovat eräänlaisia muraaleja. Seinämaalaus voi olla myös mainos, näitä oli Lahdessa aikoinaan enemmänkin, mutta nyt niistä on jäljellä enää Rajasen seinä ( Rautatienkadun ja Vuorikadun kulmaus, toim.huom.).

Eräs yrittäjä oli ehdottanut, että maalauksia tehtäisiin valopihoille maanpintaan, ja tätä ideaa Niskanen pitää kiinnostavana.

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi