Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Teatteriarvio: Puolensa piti valita Lahdessa sisällissodan aikana - Aino-puistossa näytellään aidoilla tapahtumapaikoilla

Ainopuiston teatterin punaisia. Sisällissota aihevalintana ei ole perinteistä kesäteatteria.

Ainopuiston teatteri

Punaiset ruusukkeet

Kantaesitys Ainopuiston teatterissa Lahdessa 29.7.

Ainopuiston teatterista lähtiessä tietää kokeneensa jotain todella harvinaista. Kevään 1918 tapahtumista Lahdessa kertova näytelmä Punaiset ruusukkeet näytellään niillä mailla, joilla sen kuvaamia tapahtumia on käyty. Historia ja sen muovaamat ihmiskohtalot jäävät pohdituttamaan mieltä. Tällaistako meitä edeltävä sukupolvet ovat kokeneet tässä kaupungissa?

Sisällissota aihevalintana ei ole perinteistä kesäteatteria. On hienoa, että Lahden seudulla on tänä kesänä tehty muitakin rohkeita irtiottoja (Heinola, Laukes) kaikkein perinteisimmästä kesäteatterista. Molemmille suunnille, perinteiselle ja uudistuvalle, löytyy varmasti kannattajansa.

Naisia sisällissodassa

Timo Taulon käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä kertoo kuudesta naisesta, jotka ottavat osaa sisällissotaan punaisten puolella. Tarinassa korostetaan puolen ottamista, mutta näytelmä itsessään onnistuu silti olemaan ottamatta puolta. Molempia osapuolia, punaisia ja valkoisia, ymmärretään yhtä lailla.

Historiantulkinnassa korostuu näkemys siitä, kuinka köyhyys ja sosiaalinen paine ajoivat ihmisiä punaisten puolelle ideologiaa enemmän. Pehtoorin punaisen tyttären ja kauppiaan valkoisen pojan rakkaustarinassa sodan osapuolten vastakkainasettelu näyttäytyy dramaattisella tavalla.

Musiikki ja laulut rikkoivat sopivasti realismia, eikä esitys tuntunut historian kuvitukselta. Menneet tapahtumat ovat mielenkiintoisia ja ne voivat viedä mennessään, mutta nyt oli muistettu, että ollaan tekemässä teatteria eikä historiankirjoitusta. Käsiohjelmassa tietoa oli sitten sitäkin enemmän.

Sekä aikuiset että lapsinäyttelijät tekivät hienoa työtä. Lotilan koulun oppilailla, joita oli mukana paljon, oli näytelmässä tärkeitä tehtäviä. Aikuisista esille nousivat esimerkiksi pehtoorin tytärtä vivahteikkaasti tulkinnut Henna Määttänen ja tämän rakastettu Iisakki, Kim Ruuska. Myös Kristiina Lankin upeaa lauluääntä olisi kuunnellut enemmän.

Ongelmia äänentoistossa

Pientä harmia tuottivat ongelmat äänentoistossa pitkin matkaa. Ainopuiston teatteri esiintyy Aino-puistossa, ja taustalla kohisee liikenne Lahdenkatua pitkin. Äänet on tämän vuoksi vahvistettu, mutta siitä huolimatta repliikkejä jäi kuulumatta. Se ei kuitenkaan haitannut tarinan seuraamista vaikka saattoi vaikuttaa joidenkin nyanssien ymmärtämiseen.

Erikoismaininta on annettava vielä väliaikatarjoilusta, joka oli näytelmän tyylin mukainen - ei itsepalvelua vaan valmiiksi katettu serviisi Historiallisen museon salongissa.

Anne Honkanen
anne.honkanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi