Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Teatteriarvio: Heinäsuon kesäteatteri rauhoittaa tahtia ja pysähtyy kertomaan tarinoita

Heinäsuolla naiset antavat huutia härskejä puhuvalle äijälle. Raimo Hauta-aho tekee kaksoisroolin renttuna Toivona ja ujona Uskona. Kuva: Lauri Valtanen

Teatteriarvio

Heinäsuon kesäteatteri

Mäntysuopaa ja metsämansikoita

Kantaesitys 5.7. Pyhäniemen kartanon puistossa

Heinäsuon kesäteatteri heittäytyy tänä kesänä nostalgiseksi. Idea on vähän kuin sama kuin vanhassa, vieraita kasvoja vilisevässä valokuvassa. Sitä katsellessa alkaa miettiä, keitä kuvaan ikuistetut ihmiset oikein olivat. Mistä he puhuivat, millaista menneisyyttä kantoivat mukanaan ja kuinka heille elämässä kävi.

Heinäsuolla tapahtumapaikkana on matonpesupaikka, missä naisjoukko kuuraa kartanon räsymattoja, pieksee suutaan ja parantaa maailmaa. Eletään 1960-1970-luvun taitetta. Sylvi ja Elvi (Mervi Valtanen ja Helena Tuominen) ovat jo elämää kokeneita naisia. Heille elämä on ollut työntekoa ja pettymyksiäkin. Sota vei haaveet mennessään, mutta huumori ja sinni auttavat jaksamaan.

Sodan eläneen sukupolven kanssa juuriharjoja käyttelee nuori sukupolvi. Nuoret naiset tähyävät tulevaisuuteen, jossa siintää parempi elämä: parempi elintaso uusine asuntoineen, suihkuineen ja puhelimineen, haave hyvistä, rakastavista puolisoista ja arjesta, johon kuuluu muutakin kuin työtä. Mattosavotan ääreen kerääntyneissä sukupolvissa ruumiillistuu menneen ja uudenlaisen ajan törmäys.

Jori Halttusen kirjoittama ja ohjaama Mäntysuopaa ja metsämansikoita nojaa pikemmin vuoropuheluun kuin juonenkäänteisiin. Kesäteatteri hidastaa vauhtia roimasti ja pysähtyy kertomaan tarinoita. Valinta toimii varsin hyvin. Kokonaisuus on ehjä, vaikkakaan turinointiin pohjaava idea ei ihan kanna koko kaksituntista.

Käsiohjelman mukaan näytelmä on kunnianosoitus satavuotiaan Suomen naisille. Hienoa, että mukana on eri-ikäisiä naisia, eivätkä pääroolit ole menneet pelkästään nuorille. Parhaimmillaan näytelmän naiskuvaus on naisten välistä huumoria, yhteishenkeä ja solidaarisuutta, jota tämäkin aika kaipaa.

Käsiohjelmaan kirjoitettu kuvaus tekee kuitenkin näytelmälle karhunpalveluksen. Näytelmän kerrotaan kuvaavan aikaa, jolloin Suomi oli vielä Suomi, miehet miehiä ja naiset naisia. Tällaistako aikaa näytelmä haikailee, jos sellaista on koskaan ollutkaan? Näytelmä pyrkii nostamaan esiin naisen tekemän työn ja sisukkuuden, mutta menee samalla äärilaitaan asti. Sukupuolet naulitaan vääryyttä kokeneiksi naisiksi ja tyhmiksi, haiseviksi miehiksi.

Liioittelu ja stereotypiat ovat toki komedian polttoainetta, mutta paremmin upposivat hahmojen mainio kieli ja aidolta tuntuva leikinlasku sekä näyttelijöiden taitava ilmaisu. Esityksen tähdiksi nousevat Mervi Valtanen ja Helena Tuominen Sylvinä ja Elvinä. He ovat tarinan vahvoja naisia, Sylvi lempeä ja sympaattinen, Elvi topakka ja rempseä. Myös Carita Wikman tekee nuoren Johannan roolin luontevasti.Erkki Soininen ryhtyy taas salaviisaaksi karjalaismummoksi, jonka tarinointi ei tyrehdy.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi