Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Teatteriarvio: Honkalinnan rötösfarssi kompastelee heppoiseen juoneen

Rikollisina hölmöläisveljeksinä Jamppana ja Makena nähdään Jyrki Nurminen ja Juho Torkkel. Ex-roisto Allua esittää Teemu Riihelä. Kuva: Neea Tuikelahti

Teatteriarvio

Honkalinnan kesäteatteri

Hollolasta Teksasiin

Esitys 4.7. Honkalinnassa

 

Tiistai oli, kuten muutkin alkaneen heinäkuun päivät, sateentäyteinen. Se aiheutti pientä harmia Honkalinnan kesäteatterissa Hollolassa. Väliaikaa jouduttiin himpun verran aikaistamaan sadekuuron takia, mutta tunnelmaa sade ei syönyt. Ongelmat olivat muilla alueilla.

Honkalinnan näytelmä Hollolasta Teksasiin kertoo Häkkisen veljeksistä, hölmöistä pikkurikollisista, jotka suunnittelevat seuraavaa keikkaa. Panokset kovenevat, kun kaksikko keksii sieppaavansa rikkaan Sjöroosin tyttären. Lunnasrahoilla on tarkoitus karistaa Hollolan pölyt jaloista ja lähteä Teksasiin. Kuten odottaa saattaa, keikka ei mene ihan putkeen.

Väinö Weckströmin ohjaus virittää tarinasta pöhköä ja hulluttelevaa farssia. Huumori on kuitenkin vaikea laji, ja Honkalinnan lavalla huumori tahtoo jäädä kankeaksi ja pinnalliseksi, vitsit vitseiksi ja puujalat puujaloiksi.

Vuorosanailu kulkee kyllä hyvin, onneksi, sillä juoni ei tarjoa mitään uutta.

Hollolasta Teksasiin on peräisin kirjailija Tapani Baggen kynästä. Baggen tekemisiä seuraavalle tarina on voinut tulla vastaan niin romaanina kuin näytelmänä. Musikaalikomedia sai kantaesityksensä Hämeenlinnan teatterissa vuonna 2014 nimellä Havannan kuu. Samanniminen romaani löytyy Baggen Hämeenlinna Noir -kirjasarjasta.

Honkalinnassa näytelmää on sorvattu uuteen uskoon. Näytelmän nimi ja tapahtumapaikat on vaihdettu paikallisiksi. Mukana vilahtavat Jalkaranta, Renkomäki, Miekkiö ja moni muu. Myös Tirra-ravintolan karaokessa käväistään.

Näytelmän nimi lienee peräisin lahtelaismuusikko Marko Haaviston ja Poutahaukkojen Hollolasta Teksasiin -albumilta. Haaviston musiikkia kuullaan näytelmässä enemmänkin. Mukana on myös klassikko Paha vaanii. Haaviston musiikki on sinänsä loistava valinta, mutta toteutus jäi laihaksi.

Vaikka musiikkia saatiin kaiuttimista Ilmari Myllysen sovituksina ja muutama näyttelijä tarttui mikkiin, musiikkinäytelmää Honkalinnan versiosta ei saa hyvällä tahdollakaan. Sovituksissa kappaleiden sävykkyys on hukkunut, eikä ontuva äänentoisto ainakaan parantanut vaikutelmaa.

Yksi taitava tulkitsija olisi antanut jo paljon. Hatunnosto kuitenkin rohkeudesta heittäytyä. Jyrki Nurminen pitää rikollisveljesten toisena puoliskona, Jamppa Häkkisenä, hyvää energiaa yllä, ja Heidi Sallmén näyttelee panttivangiksi joutuvan Tainan roolin varmasti, ilman turhaa koohotusta.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi