Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Teatteriarvio: Ryhmäteatterin Seitsemän veljestä on Suurteos isolla ässällä

Santtu Karvonen ei säästele itseään hermoheikkoa Juhania luodessaan. Kuva: Tanja Ahola

Ryhmäteatteri

Seitsemän veljestä

Ensi-ilta Suomenlinnan kesäteatterissa 15.6.

Uholla ja ryskeellä seitsemän miehen. Ja sillä kuuluisalla voimalla. Lopulta myös lempeydellä ja sovinnollisuudella. Näillä polttoaineilla kulkee Aleksis Kiven suurteos Seitsemän veljestä. Kari Heiskasen sovituksen ja ohjauksen ansiosta voisi tällä kertaa kirjoittaa Suurteos isolla kirjaimella.

Veljessarjan kokoamisessa on onnistuttu täydellisesti. Santtu Karvonen (Juhani), Tommi Rantamäki (Tuomas), Eino Heiskanen (Aapo), Eero Ojala (Simeoni), Mikko Virtanen (Timo), Miro Lopperi (Lauri) ja Elias Keränen (Eero) ovat kaikki todellisia löytöjä rooleihinsa.

“Dream Teamia” yhdistää uskomaton ilmaisuvoima. Tanner tömisee koko kolmetuntisen esityksen ajan, eikä pisaraakaan energiaa jätetä käyttämättä. Veljekset ovat luonteiltaan kuin yöt, päivät, illat ja aamut, mutta toimivat silti yhteen kuin täydellisesti rasvatun koneen osaset.

Jukolan veljekset eivät sopeudu sääntöihin eivätkä määräyksiin. Heitä piinaa ankara osattomuus: ei ole vaimoja, ei lukutaitoa. Kun seitsemässä sisikunnassa kiehuu, ajaudutaan riitoihin ja rähinöihin ja eletään milloin jalkapuun, milloin aapisen pelossa. Viina virtaa ja sauna palaa. Maailman vaatimuksia keksitään paeta metsän suojaan, omaan rauhaan Impivaaran perukoille. Paradoksaalista kyllä, anarkistilaumakin kaipaa johtohahmoa. Siinäpä veljeksille syy uusiin nujakoihin. Loputtomasta kukkotappelusta huolimatta veljesten välillä on niin vahva side, että sen voi melkein nähdä silmällä.

Veljeksistä vimmaisin on Santtu Karvosen Juhani. Juhanin kaltaista höyrykattilaa saa hakea, eikä Karvonen säästele itseään hermoheikkoa hahmoa luodessaan. Kaksoset Tuomas ja Aapo (Rantamäki ja Heiskanen) ovat harkitsevaisempia, mutta löytyy heistäkin tulta ja tappuraa. Eero Ojala tekee suorastaan virtuoosimaista näyttelijäntyötä hengellisen tuurijuoppo-Simeonin roolissa. Mikko Virtasen Timo on sympaattisen simppeli, Miro Lopperin Lauri särmikäs outolintu. Elias Keränen puolestaan taituroi Eerosta sähäkän vääräleuan, jonka veistely on veljille punainen vaate. Naisiakaan ei pienistä rooleistaan huolimatta jätetä statisteiksi. Pihla Pohjolaisen Venla ja Katariina Lanton Kaisa ovat varsin väkeviä ja itsellisiä ihmisiä.

Niin dramaturgia kuin ohjauskin ovat huippuunsa hiottuja. Jo lähtökohtaisesti nosteista tunnelmaa kohotetaan tämän tästä huikeilla musiikkinumeroilla. Myös Laurin juoppohulluus härkäsaarron aikana, sekä Juhanin lukemaan oppiminen tekevät lähtemättömän vaikutuksen. Moista urheilujuhlan tuntua saa teatterissa harvemmin kokea. Miten ajankohtaiselta tuntuukaan teoksen muistutus vastaan tulemisen ja sovinnollisuuden tärkeydestä ja siitä, että umpimielisinkin meistä voi muuttaa ajatteluaan. Aapon viisaat sanat kirkastavat esityksen merkityksen: ”Onpa maailma meille, niin kuin maailmalle me”.

Anu Puska
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi