Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Tanssiarvio: Kansallisbaletin neljän koreografin illassa mennään suolle, metsään ja pellolle

Susanna Leinosen Breaking the Fury tuo mieleen Kevätuhrin. Kuva: Mats Bäcker

Kansallisbaletti
Voima
Ensi-ilta 19.5. päänäyttämöllä

Kansallisbaletin keväisessä Voima-ensi-illassa korostuu luonto. Baletinjohtaja Kenneth Greve on antanut suuren näyttämön neljälle suomalaiselle koreografille. Myös kaikki musiikit ovat suomalaisten säveltäjien työtä.

Illan odotettu kantaesitys oli Virpi Pahkisen Cantus Arcticus Einojuhani Rautavaaran samannimiseen musiikkiin. Rautavaaran teos vuodelta 1972 on orkesterin ja äänitetyn linnunlaulun kolmiosainen yhteissoitanta.

Pahkinen on yhdistänyt oman persoonallisen liikemaailmansa luontoon sulautuvaan musiikkiin. Teos vei katsojat suolle, metsään, pellolle. Aivan kuin Olavi Lanun veistokset olisivat heränneet eloon venyen hitaasti uusiin asentoihin. Pysähtymättömänä virtana muuttuvat mutkaiset asennot vaativat tanssijoilta valtavaa keskittymistä ja tasapainoa.

Lopuksi oli komeaa nähdä Pahkisen tuovan suuren ryhmän tanssimaan joutsenten muuttoa. Osa tanssijoista nousi kovakärkisille tossuille, ja sai kurjet näyttämään egyptiläisiltä patsailta. Vaikuttavan kokonaisuuden finaaliosuudessa tuntui kuin koko luonto nousisi kapinaan, muistuttamaan tärkeydestään.

On ainutlaatuista, kuinka Pahkinen on pitänyt oman taiteellisen tyylinsä ja erityislaatuisen liikekielensä ja kehittänyt sitä tunnistettavasti omaan suuntaansa.

Vahvaa liikekieltä

Illan toinen kantaesitys oli Jyrki Karttusen luoma Valse Triste Sibeliuksen surulliseen valssiin. Mutta koska koreografi on Karttunen, oli pieni teos humoristinen muistutus maailman ja ajan kulusta.

Tähtitanssija Salla Eerola on Äiti, jonka maailmaa ovat kimmeltäviksi varjoiksi puetut hahmot pyörittämässä. Ajan kulun piirissä Äiti-maa huutaa äänetöntä huutoaan. Teos on tavattoman kaunis, humoristinen, hauska ja surullinen samaan aikaan.Susanna Leinoselta nähtiin vuonna 2012 Malmön oopperassa esitetty Skånes Dansteaterin Breaking the Fury. Leinosen liikekieli on vahvaa ja liikkuvaa. Yhdessä Kasperi Laineen musiikin kanssa tunnelma on painostava, uhkaava. Kun ryhmä nostaa punamekkoisen naisen korkeille käsivarsilleen, nousee viimeistään yhteys Kevätuhriin.

Kokonaisuuden katkaisee sinänsä upeat projisoinnit, joihin Jouka Valkama on saanut luotua kolmiulotteisuutta. Tanssijoiden rajattujen lähikuvien tarkoitus jää silti hämäräksi. Tanssin täytyy projisointien jälkeen uudestaan luoda maailmansa ja saada yleisö mukaansa. Finaalissa Leinonen käsittelee suurta ryhmää taitavasti ja orgaanisesti. Yksilön ja ryhmän kohtaamisessa ryhmä lopulta hyväksyy jokaisen. Suuren ryhmän tanssia olisi mielellään katsonut enemmänkin.

Turunen on uurastanut

Viimeisenä esitetty Jorma Uotisen Jord nähtiin samalla näyttämöllä reilu vuosi sitten. Jord on punaisena hehkuva näyttämö Uotisen muistona Australian punaisesta maasta. Miesryhmä taitaa Uotisen vahvan, liikkuvan tanssin, joka korostaa ihmisen yhteyttä luontoon.

Illan todellinen ahkeroija on pukusuunnittelija Erika Turunen, joka oli suunnitellut kaikki esiintymisasut. Teemoihin osuvilla puvuillaan Turunen välittää koreografien luomaa kuvaa eteenpäin.

Sara Nyberg
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi