Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Lahden harrastajateatteri kantaesittää Jussi-patsaita napsineen Eilan

Eilan roolissa nähdään Tiitu Lind.

Lahden Harrastajateatteri tuo torstaina ensi-iltaan Eila-näytelmänsä. Näytelmä perustuu Tove Idströmin samannimiseen elokuvakäsikirjoitukseen, jonka Jarmo Lampela ohjasi elokuvaksi vuonna 2003.

Teatterin lavalla Eilaa ei ole ennen nähty, joten Harrastajateatterilla on käsissään kantaesitys.

- Elokuva oli ajankohtainen valmistuessaan ja näytelmä on sitä yhä, sanoo esityksen dramatisoinut ja ohjannut Jorma Kakko.Eila kuvaa siivooja Eila Salosen elämänkohtaloita. Tositapahtumiin perustuva draama kertoo joukosta siivoojia, jotka menevät lakkoon huonojen työolojen takia. Eila ei lakkoon suostu mutta joutuu silti irtisanotuksi ja päättää haastaa valtion oikeuteen.

Kakko sanoo tarttuneensa tekstiin, sillä piti elokuvaa kiinnostavana ja aihetta tärkeänä.

Elokuva oli ajankohtainen valmistuessaan ja näytelmä on sitä yhä. Ohjaaja Jorma Kakko

- Tämä on tarina arjen sankaruudesta. Se osoittaa, että oikeutta saa vain, kun uskaltaa sitä itse vaatia, Kakko huomauttaa.

Uusi tulokas Lahdessa

Eilan elokuvaversio oli vuonna 2003 ehdolla kahdeksan Jussi-patsaan saajaksi. Pystejä irtosi lopulta kaksi: Jarmo Lampela palkittiin parhaasta ohjauksesta ja Sari Mällinen parhaasta naispääosasta.

Harrastajateatterin näytelmässä Eilaa esittää Tiitu Lind, joka nähdään nyt ensimmäistä kertaa näyttämöllä. Kakko tulkitsee itse Eilan miesystävän roolin.

- Elokuvassa melko suuren Eilan pojan roolin päätin kirjoittaa tästä ulos, koska ryhmässämme on paljon naisia mutta ei miehiä, Kakko sanoo.

Jorma Kakon ja hänen tyttärensä Siiri Kakon perustama Lahden Harrastajateatteri on uusi tulija paikallisten harrastajateatterien joukossa. Talvikaudella on tätä ennen Lahdessa esiintynyt lähinnä Lahden Lauantainäyttämö.

Harrastajateatterin ensimmäinen ensi-ilta oli vuosi sitten nähty Gogolin Päällystakki.- Laitoimme ilmoituksen lehteen. Siihen vastasi noin 30 ihmistä, joista 15 mahtui mukaan, Kakko kertoo.

Aiemmin tänä keväänä Harrastajateatteri on ehtinyt jo esittää Kekkonen tulee! -näytelmän.

- Toiminta on nyt jakaantunut kahteen ryhmään, joissa on yhteensä parisenkymmentä ihmistä. Jaoin porukan kahtia, jotta mahdollisimman moni pääsisi esittämään kunnollisia rooleja, Kakko sanoo.

Harrastajateatteri jatkaa syksyllä vähintään yhden ryhmän voimin.

Eilan ensi-ilta Pikkuteatterissa (Loviisankatu 8) to 11.5. klo 19. Viisi esitystä, joista viimeinen 27.5. klo 18.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi