Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Lahden kirjailijakokous muuttaa kansanopistolle - kokous lyhenee taloussyistä kaksipäiväiseksi

Viimeksi kirjailijakokous järjestettiin Mukkulan kartanon alueella vuonna 2015. Kuva: Samuli Ikäheimo

Lahden kansainvälinen kirjailijakokous muuttaa Mukkulan kartanosta Lahden kansanopistolla. Samalla kokous lyhenee kaksipäiväiseksi. Seuraava kokous on järjestyksessään 28. ja se järjestetään 16.-17. kesäkuuta 2017.

Kirjailijakokouksen hallituksen varapuheenjohtajan Juhani Lindholmin mukaan päätös muutosta syntyi ennen kaikkea logistisin perustein. Järjestäjät toivovat, että Lahden ydinkeskustassa järjestettävä kokous houkuttelee enemmän paitsi kirjailijoita myös tavallisia lahtelaisia yleisöön.

- Saamme kaikki toiminnot ja majoituksen saman katon alla. Kokouksen keskustelut järjestetään kansanopiston juhlasalissa, Lindholm sanoo.

Kokouksen ensi kesän teemana on Samassa maailmassa. Sillä pyritään kartoittamaan kansallisen identiteetin perustaa ja kysymään, minkälaisilla arvoilla varustettuna Suomi lähtee itsenäisyyden seuraavalle satavuotiskaudelle.

Kokouksen puheenjohtajista vaihtovuorossa on Joni Pyysalo, jonka tilalle tulee toimittaja ja kirjailija Juha Pekka Pulkkinen. Vanhana puheenjohtajana Pulkkisen rinnalla jatkaa kirjailija Riikka Pelo.

Kirjailijakokous saa pitkästä aikaa myös pääsihteerin. Tehtävään on nimitetty lahtelainen kirjailija, YTM Riikka Palander.

Myös taloudellinen ratkaisu

Ensimmäinen kansainvälinen kirjailijakokous järjestettiin Lahden Mukkulassa vuonna 1963. 2000-luvulla kokous on järjestetty kolme kertaa Messilän kartanossa, mutta edellinen kokous oli jälleen Mukkulassa.

Joka toinen vuosi järjestettävään kokoukseen perinteisesti kuuluneen keskiyön jalkapallo-ottelun kohtalo on Lindholmin mukaan vielä auki.

- Harkitsemme vaihtoehtoisia lajeja. Opistolla on kyllä suhteellisen suuri puutarha, mutta sinne futismatsi ei mahdu. Mölkky voisi olla yksi mahdollisuus, Lindholm pohtii.

Kokouksen kokonaisbudjetti on Lindholmin muistikuvan mukaan noin 140 000 euroa. Perinteikästä tapahtumaa rahoittavat Lahden kaupunki sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Lindholmin mukaan varsinkin Lahden kaupunki on viime vuosina kaventanut rahoitustaan, joten kokouksen lyhentäminen on myös taloudellisesti järkevää.

- Ei Lahti ole meitä mitenkään erikseen vainonnut, mutta samat talouspaineet meihin tietysti vaikuttavat kuin muihinkin kulttuurin tekijöihin, Lindholm luonnehtii.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi