Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Runoilija Susinukke Kosola käy taiteilijamyytin kimppuun

Susinukke Kosola alkoi kirjoittaa runoja 15 - 16 -vuotiaana ja esitti niitä aluksi vallatuissa taloissa. Kuva: Suvi Elo

Susinukke Kosola, 25, hymyilee vinosti ja vääntää kasvoilleen kärsimystä matkivan ilmeen.

Hän on palannut hiljattain 12 eurooppalaismaan road tripiltä, joka oli tarkoitettu huolettomaksi hauskanpidoksi ystävien kanssa. Mutta voi:

– Matkalta tarttui mukaan identiteettikriisi!

Kosola tirskahtelee hiljaista nauruaan, joka kuulostaa tukahdetuilta yskähdyksiltä. Sitten hän jatkaa venyttelevällä äänellään.

Mulle runous on neuroottisen pakonomaista uudistumista. Susinukke Kosola

– Matkalla tuli vastaan tosi kurjia kaupunkeja, joissa olin etuoikeutettu turisti, vaikka elän Suomessa pienillä tuloilla. Hostellin takana juoksenteli kodittomia romanilapsia. Tuli sellainen olo, että mitä hittoa, kirjoitan vain runoja Suomessa – mitä muuta voisin tehdä? Hävitin identiteettini matkan varrelle.

Kriisit ovat tarjonneet polttoainetta

Toisaalta tähän saakka kriisit ovat olleet tehokasta polttoainetta taiteelle.

– Mä meen eteenpäin kriisien ja epävarmuuden kautta. Ne ajaa etsimään uutta kieltä ja tapaa nähdä maailmaa. Mulle runous on neuroottisen pakonomaista uudistumista, liikkeellä olemista, kasvamista, kehittymistä.

– Tai nyt mä keksin, jatkuvaa maailman uudelleenmäärittelemistä.

Kosola tulee kuulostaneeksi juuri sellaiselta kliseisen kärsivältä taiteilijalta, jollaisen imagoa hän tahtoo karttaa. Jo ennen haastattelua hän on ilmoittanut, ettei hänen kipeitä kokemuksiaan saa dramatisoida.

Haastattelu on vasta alkanut, mutta jo nyt ollaan luisumassa uhkaavaan suuntaan.

Kuva: Suvi Elo

Sanataiteen monitoimivatkain tekee kaikkea

Kosola marssii vikkelin askelin Turun Kirjan talon huoneesta toiseen, levittää käsiään ja esittelee tiloja isäntämäisesti. Tunnelmallinen talo seisoo rauhallisessa pihapiirissä Aurajoen rannalla. Kokoushuoneen katossa killuu diskopallo.

– Täällä keitetään kahvia, vaihdetaan lamppuja ja tehdään kaikkea muuta tärkeää, Kosola juttelee.

Kirjan talo on monen turkulaisen kirjallisen yhdistyksen koti ja luovan alan toimijan työtila. Toisessa kerroksessa sijaitsee Kosolankin työhuone, muutaman muun kirjoittajan kanssa jaettu.

Kosola on sanataiteen monitoimivatkain: hän kirjoittaa runoja ja esittää niitä lavoilla ja runovideoilla, kustantaa kirjoja perustamassaan anarkistisessa Kolera-kollektiivissa, opettaa kirjoittamista, vaikuttaa muutamassa kirjallisessa yhdistyksessä, häärää mukana järjestämässä kulttuuritapahtumia...

Hänen kaksi runoteostaan ovat saaneet kriitikot kohottamaan peukaloaan. Esikoisteoksen ilmestyttyä esimerkiksi Turun Sanomat luonnehti Kosolaa ”kiinnostavaksi uuden polven turkulaispoeetaksi”, jonka ”tekstissä on ruutia kollegoille jaettavaksi asti”.

Taiteilijanimi kuvaa muutosta

Tatuoidut käsivarret, renkaita niin korvissa kuin nenässäkin. Sänkitukka ja musta nahkaliivi. Kasvoilla jatkuvasti sen näköinen ilme, kuin joku olisi sekunti sitten kysäissyt häneltä elämän tarkoitusta. Sivulauseissa tipahtelee viittauksia kirjallisuushistoriaan ja anarkismin teoreetikoihin.

Runoilijan olemus on sekamelska monenkirjavia puolia. Kuin maalaukselliset enkelinkasvot, Sid Viciousin räkäisyys ja Agit Propin ärhäkkä radikaali poliittisuus olisi mätetty samaan kiljupönttöön ja mäski liiskattu kuivumaan kirjanmerkiksi Charles Bukowskin Siinä sivussa -romaanin väliin.

Susinukke-taiteilijanimikin on sekoitus pastellisävyistä vaahtokarkkia ja Tabascoa. Lapsena Kosola näytti kultakutreineen ja sinisine silmineen niin herttaiselta, että häntä kutsuttiin nukeksi. Teininä hänestä tuli vähemmän herttainen: mustat, pitkät hiukset ja kasvojen täydeltä lävistyksiä. Susinukke-nimi viittaa tuohon irtiottoon.

Nimivalintaan vaikutti sekin, ettei siitä tunnista sukupuolta – eikä ulkomaisia juuria. Kosolan oikea nimi on Daniil Kozlov. Hän muutti Suomeen puolivuotiaana Pietarista venäläisten tutkijavanhempiensa mukana, muttei ole koskaan tuntenut itseään maahanmuuttajaksi.

– Susinukke on se osa mua, joka luo ja esittää runoutta. Sen kimpun piirteitä oon ristinyt tällä tavalla.

Kuva: Suvi Elo

Esikoinen ruoppaa ihmisyyden marginaaleja

Puikkelehtiminen nukkeroolista toiseen näkyy myös Kosolan kahdessa runokirjassa, jotka poikkeavat toisistaan melkoisesti.

Esikoisteoksessaan, .tik.-runokokoelmassa (2014), Kosola ruoppaa ihmisyyden marginaaleja. Sen runoissa kitataan kiljua, viiniä, viinaa ja kaljaa, nappaillaan unilääkkeitä ja impataan liuottimia. Eletään yksiössä pitsalaatikkopeltojen keskellä, dyykataan roskiksista Reissareita. Oksennetaan, virtsataan ja pestään itsemurhaa yrittäneen ystävän verta pois kylpyhuoneen kaakeleista. Teksti on kuin hardcorepunkia, jossa runon minä rääkyy keuhkonsa hajalle. 

Rujot säkeet pulppuavat omasta elämänkokemuksesta. Kosola luettelee itsestään tukun puolia, jotka ovat ruokkineet ulkopuolisuuden tunnetta.

Mielenterveysongelmat – joita hänellä on ollut paljon. Panseksuaalisuus – Kosola on kiinnostunut niin miehistä, naisista kuin sukupuolivähemmistöistäkin. Anarkismi – monen on vaikea ymmärtää aatteen olevan paljon muutakin kuin itsenäisyyspäivän mielenosoitusten päihtyneitä meuhkaajia. Maahanmuuttajatausta – koulussa Kosolalle tehtiin selväksi, että hän on venäläinen ja että se on huono asia.

– Ensimmäisen kirjan julkaiseminen oli mulle tärkeää, koska halusin antaa omien­ tuntemusteni kautta ääntä poikkeaville kokemuksille, Kosola sanoo.

Kasvotusten tavattuna Kosola ei ole lainkaan räyhäkäs. Hän vaikuttaa suorastaan ylenpalttisen kiltiltä. Kirjan talon ulkorappusilla juttutuokio keskeytyy välillä siihen, että Kosola ponkaisee availemaan ovea tulijoille.

Toinen teos rauhoittui rosoisesti

Tänä keväänä ilmestyneessä Avaruuskissojen leikkikalussa marginaalit ovat vaihtuneet valtavirtaan ja tuskaisin mylvintä on rauhoittunut. Kirjassa napsitaan D-vitamiinia, paijataan kissoja ja juodaan aamiaisella kaksi desiä kahvia. Tosin valtavirtaakin yhdistää ihmisyyden rosoinen puoli: ahdistus, haikeus, epävarmuus ja hyväksynnän kaipuu.

Missä määrin samastut nyt ihmisyyden valtavirtaan?

– Marginaalisuuden kokemus on nyt aika paljon hälvennyt, mutta monessa mielessä oon silti yhä marginaalia. Oon onnekas, kun oon päässyt alalle, jossa marginaalisuuteni ei määritä mua. Se ei ole kaikkien kohdalla läheskään selvää, Kosola sanoo.

– Enää mua ei ryssitellä eikä vedetä turpaan, jos pidän poikaystävää kädestä. Työympäristö hyväksyy mut, ja mulla on vapaus ilmaista itseäni sillä tavoin kuin haluan.

Ja onhan runouskin kielenkäytön marginaalia, eräänlaista kirjallisuuden anarkismia.

– Sen ei kannattaisi jäädä marginaaliin. Pyrin kirjoittamaan helposti lähestyttävää vaikeaa runoutta. Sellaista, jota 16-vuotias voi lukea bussissa mutta josta myös viiksenpyörittäjät voivat kirjoittaa väitöskirjojaan.

Kolera-kustantamo muistaa myös vähävaraiset lukijat

Anarkismi on määre, joka on teipattu Kosolaan tiukasti.

Nytkin hän selittää juurta jaksaen käsitystään ihanneyhteiskunnasta, jossa nykyinen talous- ja valtiojärjestelmä olisi purettu eikä kenenkään työpanos olisi toiseen verrattuna 250-kertainen. Siinä yhteiskunnassa päätöksenteon valta olisi alueen asukkailla paljon suoremmin kuin nykyisin.

Kosolan toiminnassa anarkismi näkyy parhaiten Kolera-kustantamossa, jonka hän perusti opintorahoillaan. Kollektiivissa vallitsee tasapuolinen työnjako, kaikki tekevät vähän kaikkea. Kustannustoimittajan valta ei keskity kenellekään, vaan päätökset tehdään yhdessä keskustellen. 

Ja vaikka kirjoja myydään, ne myös laitetaan verkkoon ilmaiseksi. Kollektiiville on tärkeää, että teokset ovat vähävaraisten saatavilla.

Kosolan elämäntarinaa on vaikea tiivistää niin, ettei se näytä romantiikassa pikkelöidyltä kasvu- ja selviytymistarinalta. Siinä tarinassa koulukiusatusta nörtistä kasvaa raivoa poreileva renttukapinallinen, joka suistuu päihteiden pehmittämiin pohjamutiin ja ponnistaa sieltä kiitellyksi taiteilijaksi.

Kosola itse puhuu menneisyydestään huolettomaan, jopa hilpeään sävyyn. Tarina keskeytyy vähän väliä, kun hän kiirehtii sullomaan sen lomaan vähätteleviä huomautuksia. Tähän tapaan:

– Ei kiusatuksi tuleminen ole määrittänyt mua pitkään aikaan, se on vain muisto muiden joukossa.

Nuori löysi kiinnostuksen päihteistä ja punkkaripiireistä

Koulussa Kosola oli kympin oppilas mutta myös sosiaalisesti kömpelö ja reagoi siksi muiden ilkeilyyn pippurisilla raivonpuuskilla. Nuorena mallioppilaan leima alkoi tympiä, uudet kiinnostuksen kohteet löytyivät päihteistä ja punkkaripiireistä. 18-vuotiaana Kosola kyllästyi vanhempiensa yrityksiin kontrolloida elämää ja naulata iltoihin kotiintuloaikoja.

Seuraavat kaksi vuotta hän nukkui punkkariystäviensä lattioilla, toisinaan ulkosallakin. Kosola viihtyi vallatuilla taloilla ja dyykkasi leipää ja pullaa kauppojen roskiksista.

Taas vähättelyä:

– Se oli sellaista teinikapinaa. Halusin käyttää päihteitä ja lähteä seikkailemaan. Olin kauhea teini!

Elämässä ykkössijalle nousi kiljun juominen aamusta iltaan. Kosola lampsi lukioon, jopa ylioppilaskirjoituksiin, päihtyneenä. Kerran hänet meinattiin erottaa koulusta, kun lukion rehtori suuttui koulua pilkkaavasta tekstistä, jonka Kosola kirjoitti, tulosti ja liimasi pitkin seiniä. Sen otsikko oli ”Turun kulttuuriviagra”. 

Äidinkielen opettajan mielestä se oli hallittu teksti.

Kuva: Suvi Elo

Sekoiluvuosista tasapainoisempaan elämään

Taiteilijakliseiden mittari lähestyy punaista.

Kosolan sekoiluvuodet pullistelivat ahdistusta. Hän latelee silloisia mielenterveysongelmiaan:

– Masennus, päihdeongelma, pakko-oireisuutta, epämääräinen ahdistuneisuushäiriö ja pinnalla muita herkkuja.

Sitten jälleen ripaus vähättelyä:

– Nyt oon tasapainoisempi ja elän skarpimpaa elämää. Päihteet on pienessä roolissa, ne ei enää kiinnosta hirveästi. Mutta tähän on tultu vähitellen. En missään vaiheessa lopettanut juomista tai jättänyt kokonaan entisiä kaveripiirejä.

Myös mielenterveysongelmat on suurilta osin selätetty, vaikka ahdistuneisuushäiriö ja pakkoajatukset roikkuvat edelleen mukana.

– Välillä kaiken maailman syövät löytyy mun kehosta ja olen varma, että kuolen. Mutta nyt mulla on keinoja pitää päätä kasassa.

Mitä keinoja?

– Usko tai älä, alkoholin vähentäminen auttoi paljon! Karsin myös elämästä myrkyllisiä ihmisiä, käsittämättömiä nistejä, joiden kanssa ei voinut olla kuin päihtyneenä. Opettelin elämään muutenkin kuin päihteiden kautta.

Se oli aluksi melkoista kärvistelyä. Iltaisin kuudelta Kosola mietti, mitä ihmiset yleensä tekevät seuraavat kahdeksan tuntia. Hän makasi selällään, yritti lukea sarjakuvia ja lohdutti itseään: tämä menee ohi, opit vielä nauttimaan elämästä.

Loppuun vielä vähättelyä:

– En mä ole tehnyt mitään tullakseni esille historiani kautta. Tunnen paljon mielenkiintoisempiakin elämäntarinoita, jotka ansaitsisivat tulla huomatuiksi omaani enemmän.

"Rappiotaiteilijaksi profiloituminen on haitallista"

Siinä livahtikin ajatus, joka on ajanut Kosolan työstämään seuraavaa kirjaansa: kaikilla ei ole mahdollisuutta saattaa tarinaansa ihmisten tietoisuuteen. Siksi Kosola aikoo haastatella tulevaa teostaan varten ihmisiä, jotka kokevat elävänsä ”normaaliuden liepeillä”, joutuneensa tavalla tai toisella elämän kolhimiksi.

Suunnitelmana on yhdistää journalismia ja runoutta.

– Tarkoitus on, ettei teoksessa ole yhtään itse keksimääni sanaa, paitsi ehkä johdanto. En voi puhua toisten puolesta.

Toki Kosola tiedostaa olevansa yliampuvine identiteettikriiseineen ja päihdesekoiluineen kuin rappiotaiteen oppikirjasta: sielu lommolla kärsivä hahmo, jonka sisuskaluja kärventää luovuuden sisäinen pakko.

– Noudatan dekadenttia taiteilijamyyttiä valitettavan paljon! hän voihkaisee ja nauraa päälle.

Runopiireistä monelle tulee ehkä vertailukohtana mieleen Miki Liukkonen, johon on liitetty boheemin rappiotaiteilijan leima. Hänet tunnetaan uhoa tihkuvista haastatteluista, joissa hän avautuu humalassa ahdistuspuuskistaan, päihdesekoiluistaan ja naissuhteistaan.

Mutta siinä missä Liukkonen liitelee rehvakkailla esiintymisillään lähelle pelleilyn rajoja, Kosola tahtoisi ponnistaa julkisuuteen vähemmän leveässä v-asennossa.

– Rappiotaiteilijaksi profiloituminen on haitallista. En halua, että se saa nuoret dokaamaan ja tekemään paskaa taidetta ja kokemaan itsensä hyviksi mulkkuudessaan. Yritän, etten romantisoi runoissani juomista vaan kuvaan sitä maail­maa lähinnä hengissä selviytymiseksi, hän sanoo.

Sitten hän muksaisee taiteilijamyyttiä vielä kerran.

– Vähän vinksahtaneesta asemasta on helppo havainnoida maailmaa kiinnostavalla tavalla, mutta hyvää taidetta voi tehdä myös harkittuna ajatustyönä. Ei se vaadi jumalallista inspiraatiota, mielenterveysongelmaa tai hirveää kärsimistä.

Kuka?

Susinukke Kosola

25-vuotias turkulainen runoilija, kustantaja ja kirjoittamisen opettaja, anarkistisen Kolera-kirjallisuuskollektiivin perustajajäsen. 

Oikealta nimeltään Daniil Kozlov. 

Kirjoittanut kaksi runoteosta, jotka ovat saaneet Ylen Tanssiva Karhu -runouspalkinnon ehdokkuuden (2016), Silja Hiidenheimon muistostipendin (2015) ja toisen palkinnon Indie Book Awards -kilpailussa (2014).

Opiskelee kotimaista kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa.

Anni Pasanen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi