Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Elokuva-arvio: Kätilö edustaa uuden ajan sotakuvausta

Krista Kosonen näyttelee pääosaa miehensä Antti J. Jokisen ohjaamassa Kätilö-elokuvassa.

Elokuvat

Kätilö

xxxxp

Antti J. Jokisen ohjaama Kätilö pohjautuu Katja Ketun samannimiseen romaaniin.

Elokuvassa kuvataan Lapin sotaa nuoren naisen Helenan (Krista Kosonen) näkökulmasta. Käsikirjoitus on Jokisen ja Ketun yhteinen.

Jokisen elokuvavisiossa historialliset, sosiaaliset ja yksilölliset näkökulmat tiivistyvät. Houremainen sotatodellisuus alistaa kaiken inhimillisyyden, kyse on puhtaasti selviytymisestä.

Tapahtumat sijoittuvat lähinnä vuoteen 1944 Suomen ja Norjan Lapissa sekä Titovkan vankileirillä Venäjän Petsamossa.

Helena on vanhat yrtit tunteva kätilö, joka toimii elokuvassa myös kertojana. Hän tutustuu sodan melskeissä saksalaisupseeri Johannekseen (Lauri Tilkanen) ja rakastuu.

Muistot sävyttävät molempien elämää. Siinä missä Helena unelmoi elämästä Johanneksen kanssa, kokee mies traumoja Ukrainaan sijoittuvasta juutalaisten joukkomurhasta, jonka natsit toimeenpanivat 1941. Tapahtumien tragiikka aiheuttaa Johannekselle jatkuvaa käsien vapinaa.

Jokisen elokuvailmaisu on uuden ajan visuaalista kieltä. Sitä sävyttävät nopeat leikkaukset ja paikoin lähes unimainen värimaailma, jonka keskellä päähenkilöt vaeltavat. Sodan todellisuus nostetaan uudelle esteettisesti määritetylle tasolle, joka osittain peittää muun kerronnan alleen.

Silti henkilöhahmoille on sijansa. Kososen ja Tilkasen suhde määritetään jatkuvin lähikuvin. Henkilöt nostetaan sodan julmuuden näkijöiksi. Tähän kategoriaan kuuluu myös Tommi Korpelan intensiivisesti tulkitsema saksalaissotilas, jonka hulluuden rajoja hipova käytös on esimerkki sodan henkilökohtaisesta tragiikasta.

Helena näkee Johanneksen sieluun. Tällaiset näkymät johdattavat kerrontaa. Lapissa sijaitsevalla ”kuolleen miehen majalla” tapahtuvat kohtaukset muodostuvat olennaisiksi.

Luonnonvoimat ja muinaiset myytit kuuluvat asiaan samoin kuin pohjoisen kieli, joka tuo elävyyttä kerrontaan.

Elokuvassa on jakso, jossa Helena ja Johannes ovat täysin kahdestaan, omassa keskinäisessä yksityisyydessään. Jokinen osaa keskittää ilmaisuaan tällaisiin hetkiin, jolloin kuvaus lähestyy tilanteen dokumentointia ja elokuvan leikkaus pehmenee.

Yksinäisyyden teema herää henkiin. Kosonen tuo hyvin esiin naisen yksityisen kokemusmaailman sodan mielettömyyden keskellä. Tilkanen on erinomainen sotasyyllisyyden raastamana nuorukaisena.

Jokisen visio Lapin sodasta on persoonallinen, tarkasti jäsennelty ja siinä on myös poliittiset tasonsa kaiken henkilöhahmoihin keskittyvän materiaalin ohella. Se on paitsi Kososen tulkitseman naisen visio myös historiallisesti orientoitunut elokuva, jossa saksalaisten läsnäolo jättää moninaiset jälkensä suomalaiseen todellisuuteen.

Myös elokuvan äänimaailma on poikkeuksellisen huolellisesti toteutettu. Pessi Levannon musiikissa on kohtalolliset sävynsä.

Jarmo Valkola

Tyylilaji: draama. K-16.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi