Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Levyarvio: Tuttua ja turvallista Viikatetta

Viikatteen kuunteleminen on isänmaallinen kokemus.

Viikate

XII - Kouvostomolli

xxxpp

Viikate on jo pitkään heijastanut musiikillaan kansallista identiteettiämme ja kuvannut, miltä elo pohjoisessa maassamme tuntuu. XII - Kouvostomolli tarjoaa nimensä mukaisesti takuuvarmaa kouvolalaista mollisointua.

Viikate on yhä hyvä siinä mitä tekee.

Yhtyeen heviä ja iskelmää yhdistelevän tyylin voi mieltää jo käsitteeksi. Lähtökohtaisesti musiikillinen yhtälö on kiinnostava ja omaperäinen, mutta bändin ehdittyä jo kahdenteentoista levyynsä alkaa sen joskus uniikilta tuntunut ulosanti maistua liikaakin jokapäiväiseltä ruisleivältä ja kaurapuurolta.

Viikatteen ilmaisu on nyt paikoitellen liikaa heviainesten varassa, paikoin taas liikaa iskelmäelementtien. Ongelma on siinä, että bändi ei löydä tasapainoa näiden kahden musiikkiaan hallitsevan ääripään välille. Raskaammista biiseissä iskelmäelementit tuntuvat olevan mukana enemmän velvollisuudentunnosta, iskelmävetoisissa hevi kuulostaa väkisin päälle liimatulta.

Yhtye on useilla levyillään saanut molemmat puolensa soimaan toisiaan tukien, mutta Kymijoen lautturit (2013) -levynsä tavoin bändi haparoi nyt ilmaisussaan, tarjoaa kohokohdan siellä, toisen täällä, mutta ei saa pidettyä kokonaisuutta aidosti kiinnostavana.

Hyvin tuotettu

Itsensä kierrättämisestä ja ajoittaisesta luovuuden puuttumisesta huolimatta Viikate on yhä hyvä siinä mitä tekee. Simeoni Viikate on tyylitajuinen rumpali, jonka työskentelyä tekee mieli kuunnella erityisellä hartaudella. Kaarle Viikate käyttää laulussaan enemmän matalia taajuuksia ja kuulostaa uutukaisella jopa paremmalta kuin koskaan.

Kaksi ensimmäistä raitaa (Elämä on katiska ja Mantelinmakuinen) ovat tasapainoisia esityksiä. Ne ovat iskelmämetallia kauneimmillaan ja tarjoavat kaikkea sitä mikä Viikatteen musiikissa on kiehtovaa. Itämaistyylisiä melodioita hyödyntävä Allikko on erilaisuutensa ansiosta levyn rohkein ja paras biisi. Kappaleen tunnistaa Viikatteeksi, mutta se kierrättää yhtyeen tavaramerkkiaineksia uudella ja kiinnostavalla tavalla. Yhtä tuoreenkuuloisia esityksiä levy olisi kaivannut enemmänkin.

Levy on hyvin tuotettu. Dynaaminen äänimaailma kuitenkin vähän hämää, sillä kappaleiden heikkoudet on saatu osittain piilotettua jykevän soundin alle. Sanoitukset ovat pääosin parempia kuin biisit, levyn luovimmat hetket löytyvät vekkuleista säepareista.

Takuuvarma tuote

Viikate tyytyy yhä olemaan liiankin kouvostomollia. Levy on takuuvarma tuote ja tulee maistumaan yhtyeestä aiemminkin pitäneille. Bändillä olisi kuitenkin potentiaalia nousta musiikissaan seuraavalle tasolle, olla enemmän kuin harmahtavaa ihan kiva -osastoa.

Yhtye jatkaa uransa mittaiseksi kasvanutta tehtäväänsä: se haluaa sanoa kaiken olennaisen suomalaisuudesta laulujensa kautta, kuin ohimennen. Viikatteen Suomi-kuva on realistinen, paikoin liiankin. Parasta on, ettei koskaan voi olla aivan varma milloin bändi on tosissaan, milloin sanoitukset ovat ironiaa.

Me suomalaiset olemme vakava kansa, mutta Viikatteen kanssa osaamme myös nauraa kansakuntamme ominaislaadulle. Viikatteen kaihoisien sävelten kuunteleminen on isänmaallinen kokemus, ja vaikka yhtye ei aina ihan onnistuisikaan, tekee se kuitenkin vahvasti omaa juttuaan, jonka ansiosta vankka kansansuosio on ansaittu.

Lasse Lindqvist
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi