Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Oopperan kummitus on lähes täydellinen musikaali

Sofie Asplund ja Ville Rusanen olivat ensi-illan Christine ja Kummitus. Kuva: Stefan Bremer

Teatteri

Suomen Kansallisooppera

Oopperan kummitus

Kun haastattelin Kansallisoopperan taiteellista johtajaa Lilli Paasikiveä kesällä, hän perusteli Oopperan kummituksen ottamista ohjelmistoon sillä, että musikaali sopii hengeltään hyvin oopperassa esitettäväksi.

Pitää paikkansa. Silti teattereita kohtaan tuntuu hieman epäreilulta, että juuri Kansallisooppera tekee Oopperan kummituksen ensimmäisenä Suomessa.

Toteutus on niin mahtipontinen, että yhdelläkään laitosteatterilla ei olisi siihen todennäköisesti varaa. Kun mukana on sinfoniaorkesteri, oopperan kuoro, 12-henkinen tanssiryhmä ja klassisen koulutuksen saaneet solistit, vaikuttaa varmalta, että tätä tasokkaampaa Kummitusta ei tulla Suomessa koskaan näkemään.

Ne jotka ovat onnistuneet saamaan loppuunmyytyyn esitykseen lipun, saavat siis todella onnitella itseään.

Ranskalaisen Gaston Leroux’n (1868-1927) romaaniin pohjaavaa tarinaa kannattelee Andrew Lloyd Webberin säveltämä monivivahteinen musiikki, joka saa kuulijansa ihokarvat nousemaan pystyyn jylisevistä alkutahdeista lähtien.

Kun Webber soi, on parasta antaa tunteiden viedä.

Sävelmateriaali on laadultaan sellaista, että siihen tekee mieli upottautua. Kun Webber soi, on parasta antaa tunteiden viedä ja sanoa hetkeksi hyvästit analyyttiselle ajattelulle. Nick Daviesin johtama orkesteri tulkitsi musiikkia juuri sellaisena vuolaana vyörynä, johon monet musikaalin kansainvälisiä versioita nähneet ovat epäilemättä tottuneet.

Ensi-illan solisteista suurimman vaikutuksen yleisöön teki Christinen roolin tulkinnut sopraano Sofie Asplund. Asplundin ylärekisteri tuntui alussa hieman kireältä, mutta tulkinta vapautui hienosti esityksen vanhetessa. Viimeistään kuuluisa All I Ask of You -duetto Christinen mielitietyn Raoulin (ensi-illassa tenori Tero Harjunniemi) kanssa sulatti yleisön sydämet.

Baritoni Ville Rusasen käsittelyssä Kummitus muuttuu hirviöstä hyvinkin inhimilliseksi ja traagiseksi hahmoksi, jonka sielua repivät kosto ja myötätunto Christinea kohtaan. Roolin huippuhetki on upea Music of the Night, johon Rusanen sai hienosti tarvittavaa lämpöä ja herkkyyttä.

Music of the Night toimii tavallaan myös avaimena esityksen symboliikkaan. Tarina on pintapuolisesti tarkasteltuna trilleri, jossa seurataan ranskalaisen 1900-luvun alun oopperatalon taistelua taidelaitosta vainoavaa mystistä olentoa vastaan.

Pinnan alla kyse on nuoren naisen kehityskertomuksesta, johon on viktoriaaniselle ajalle ominaiseen tyyliin sekoitettu mystiikkaa ja psykologisia koukkuja.

”Yön musiikille” antautuminen tarkoittaa Christinelle myös heräävän seksuaalisuuden ja sielun ”pimeiden voimien” hyväksymistä. Ripaus Oidipusta taas saadaan siitä tosiasiasta, että Christinen kuollut isä on luvannut lähettää hänelle taivaasta oppaaksi ”musiikin enkelin”, joka ottaa tarinassa hyljeksityn Kummituksen hahmon.

Tiina Puumalaisen kekseliäs ohjaus ja Teppo Järvisen loistokas goottikauhulla herkutteleva lavastus tuntuvat korostavan näitä symbolisia tihentymiä entisestään. Näyttämöllä nähdään esimerkiksi valtava korsetti, jonka uuma hehkuu vuoroin punaisena ja kylmän sinisenä Christinen mielialojen mukaan.

Varsin vaikuttavasti on toteutettu myös kohtaus, jossa Kummitus ja Christine laskeutuvat portaita pitkin syvälle oopperan katakombeihin. Siellä odottaa Kummituksen piilopaikka, yön musiikki ja syntisen punaisena hehkuva satiinivuode.

Läpisävelletty musikaali esitetään Kansallisoopperassa alkukielellään englanniksi, mikä on Webber-faneille luultavasti helpotus. Joidenkin sivuroolien lyhyet puhejaksot tuntuivat ajoittain hieman töksähteleviltä, mutta tekstityslaite pitää onneksi huolen siitä, että katsoja pysyy kärryillä.

Koska oopperassa ollaan, on musikaalin monet oopperapastissit toteutettu poikkeuksellisella pieteetillä.

Myös sivuosarooleihin on paneuduttu. Niistä mainittakoon Hanna-Leena Haapamäki ja Mika Pohjonen, jotka olivat ensi-illassa hupaisan diivamaiset Carlotta ja Piangi.

Koko ensemblen bravuurihetki on puolestaan toisen näytöksen avaava tanssiaisnumero Masquerade, jossa Marjaana Mutasen suunnittelema pukuloisto pääsee oikeuksiinsa.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi