Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Havukka-ahon ajattelija rikkoi ennätyksiä Kainuussa

Konsta Pöyliö ja Kai Lehtinen näyttelevät Havukka-ahon ajattelijassa. Kuva: / Pekka Sakki Kuva: Lehtikuva

Kari Väänäsen ohjaama Havukka-ahon ajattelija on saanut lentävän lähdön Kainuussa. Veikko Huovisen romaaniin perustuva elokuva rikkoi katsojaennätyksiä eri puolilla Kainuuta.

Kajaanissa Havukka-ajon ajattelijalla oli kaikkien aikojen paras viikonlopun avaustulos ja elokuvaa tullaan esittämään Bio Rexissa pitkälle kevääseen. Kuhmon Pajakkakinossa täyttöaste oli huimat 88% ja puolet näytöksistä oli harvinaisesti viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty.

-\!q Havukka-ahon ajattelijan ansiosta teimme pelkästään tänä yhtenä viikonloppuna 17 prosenttia koko vuoden tuloksesta. Tällaisia elokuvia tarvitaan, jotta elokuvateatterit säilyvät myös pienillä paikkakunnilla, kertoo Kuhmon elokuvateatterinpitäjä Jukka Lankinen.

Havukka-ahon ajattelija sai viikonloppuna yhteensä 2\!q 454 katsojaa, neljällä eri paikkakunnalla. Elokuva sai ensi-iltansa Kajaanissa, Kemijärvellä, Kuhmossa ja Kuusamossa joulupäivänä. Valtakunnalliseen ensi-iltaan elokuva tulee 15. tammikuuta.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi