Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

"Parhaaksi osoittautui 2 1/2 numeron kudinpuikko" – vielä 50 vuotta sitten Suomessa tehtiin vaarallisia abortteja kotikonstein, kertoo aihetta tutkiva Miina Keski-Petäjä

Suurin osa lääkäreistä oli miehiä. Mielestään he tiesivät, mikä naisille oli parasta.

Miina Keski-Petäjä kokoaa tietoa 1950–1960-luvuilla koetuista, ei-toivotuista raskauksista. Kuva: Laura Oja

Suomessa tehtiin viime vuonna 8 602 aborttia. Niin vähän abortteja ei ole tehty kertaakaan sen jälkeen, kun aborttilaki tuli voimaan vuonna 1970, tarkastellaanpa määriä sitten kokonaisuutena tai väestöön suhteutettuna.

1960-luvun lopussa laillisten aborttien määrä oli likipitäen sama. Sen sijaan laittomia tehtiin yli kaksinkertainen määrä, liki 20 000 vuodessa. Vuonna 1950 voimaan tullut laki salli abortin vain painavin, lääketieteellisin perustein. Perusteeksi ei riittänyt esimerkiksi se, että äiti oli uupunut ja lapsia oli jo paljon. Kun lakia suunniteltiin, asiantuntijat arvioivat lasten ihannemääräksi kuusi lasta naista kohden

Laissa oli haikuja 1930- ja 1940-luvuilta, jolloin pelättiin väestönkasvun tyrehtymistä.

Abortin historiaa tutkiva valtiotieteilijä Miina Keski-Petäjä näkee 1950–60-luvun Suomessa paljon yhtymäkohtia nykypäivään.

– Suomessa seksuaaliterveys on nykyisin maailman kärkeä ja osaamista viedään myös ulkomaille. Monessa maassa ollaan nyt samassa tilanteessa kuin Suomessa oltiin 1950–1960-luvulla. Siksi oma historia on tärkeää muistaa, hän sanoo.

Vuonna 1970 Tammen Huutomerkki-sarjassa ilmestyi Ritva-Liisa Sumun toimittama pamfletti Abortti!. Siinä julkaistiin 250 naisen kirjoituksia vastentahtoisista raskauksista ja aborteista. Eräs nainen kertoo:

Kokemuspiiriini sisältyy synnytyksiä ja neljä aborttia. Ikävää on vain se, etten ole yhtään kertaa voinut edes kuvitella laitontakaan aborttia joltakin kokeneelta enkelintekijältä, vaan minun on täytynyt tehdä kaikki itse. En ole hetkeäkään katunut näistä yhtään.

Abortti eriarvoisti naisia voimakkaasti vielä viisikymmentä vuotta sitten. Varakkaammat naiset menivät yksityisvastaanotoille hoitamaan ei-toivotun raskauden pois päiväjärjestyksestä, kun taas maaseudun ja alemman sosiaaliluokan naisilla oli vähemmän vaihtoehtoja.

He anoivat raskaudenkeskeytystä Väestöliiton sosiaalineuvoloista Helsingissä, Turussa tai Tampereella tai toivoivat kunnanlääkärin olevan myötämielinen.

Sosiaalineuvoloissa keskityttiin siihen, että naiset löytäisivät raskauden ilot.

1960-luvulla abortin sai hieman helpommin. Silloinkin aborttitoive täytyi verhoilla lääketieteellisiin, yleensä psykiatrisiin, syihin.

– Aborttia toivoneet naiset kertovat, että heitä paheksuttiin usein. Suurin osa lääkäreistä oli siihen aikaan miehiä, jotka tiesivät mielestään naisten elämäntilanteet naisia paremmin, Keski-Petäjä toteaa.

Sain abortin erään psykiatrin lausunnolla. Jouduin kyllä käymään monen lääkärin luona ensiksi. Kävin siellä Väestöliitossakin, mutta sieltä mulle jäi vain hirveän huonot käsitykset... En kyennyt kunnolla elättämään edes itseäni – kuinka olisin kyennyt elättämään toista ihmistä?

1950-luvulla moni nainen ei tiennyt mitään ehkäisystä, ei välttämättä edes siitä, mihin seksi voi johtaa tai mistä lapset tulevat. Ehkäisyä oli jonkin verran saatavilla, mutta välineet olivat epäluotettavia ja monelle liian kalliita.

Itseoppineille sikiönlähdettäjille oli kysyntää. Osa heistä oli lääkäreitä tai sairaanhoitajia, mutta osa maallikoita. Jotkut panivat epätoivoisilla äideillä rahoiksi.

Naiset yrittivät päästä sikiöistä eroon myös omin konstein. He saattoivat syödä elohopeaa tai kiniiniä, tunkea kohtuunsa sukkapuikon tai kantaa painavia kiviä, jotta raskaus keskeytyisi.

Kun lapset nukkuivat illalla, pistin oven lukkoon, kävin sänkyyn selälleni ja aloin kokeilla erilaisia kapineita. Parhaaksi osoittautui 2 1/2 numeron kudinpuikko, se luisti hyvin sisälle ja oli tarpeeksi pitkä. Yöllä kun mieheni tuli töistä, minä vuosin kuin pistetty sika. Sairaalassa epäiltiin, että teko oli tahallinen, mutta en kai minä sitä myöntänyt.

Kun lähestyttiin vuotta 1970 ja nykyistä aborttilakia, lapsettomia abortinhakijoita oli aiempaa enemmän. Vielä 1950-luvulla merkittävä osa abortin hakijoista oli ollut naisia, joilla oli jo lapsia.

Uusi aborttilaki tuli voimaan jo ennen kuin ehkäisyvalistus oli saanut kunnolla siivet alleen. Siksi aborttien määrä kasvoi räjähdysmäisesti 1970-luvun alussa. Vuonna 1973 niitä tehtiin ennätysmäiset yli 23 000. Sen jälkeen trendi on ollut laskeva.

– Oma historiamme kertoo, että aborttioikeuden rajoittaminen ei vähennä abortteja. Se ajaa ihmisiä hakemaan toisenlaisia, laittomia ratkaisuja, Miina Keski-Petäjä sanoo.

Nykyisin abortti on Suomessa laillinen sosiaalisin perustein.

Ira Blomberg-Kantsila
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi