Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Posti lupaa joulukortit ja paketit perille normaalissa aikataulussa – lakon talousvaikutuksista kerrotaan myöhemmin

Postin lajittelukiireitä Lahdessa Hennalan Neste K -asemalla. Kuva: Katja Luoma

Postin poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasoja kertoi viime viikolla, että nyt keskimäärin noin 40 prosenttia lakon aikana säilytyksessä olleista lähetyksistä on saatu eteenpäin eli uuden postin mukana vastaanottajille. Alueelliset erot voivat olla kuitenkin merkittäviä.

Posti tiedottaa, että kaikki sen palvelut ovat käytössä ja joulupostin käsittely on jo alkanut. Joulukortit ja -paketit luvataan perille normaalissa aikataulussa. Tästä näet päivämäärät, milloin jouluposti pitää viimeistään panna matkaan.

STT kertoi aiemmin, että Postin suuret kilpailijat Matkahuolto ja PostNord hyötyivät tuntuvasti lähes kolme viikkoa kestäneestä postilakosta. Matkahuollossa pakettien määrät olivat kahden viikon aikana jopa 50 prosenttia edellisvuoden vastaavaa aikaa suuremmat. PostNordin pakettivirta kasvoi lakon aikana noin 20 prosenttia.

Postin viestinnästä kerrotaan ESS:lle, että lakolla on merkittävä vaikutus Postin tämän vuoden tulokseen. Taloudellisista vaikutuksista kerrotaan tarkemmin myöhemmin.

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi