Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Jalankulkijoilla tänään liukas keli osassa maata – päivälämpötilat yli keskimääräisen

Jalankulkusää on mahdollisesti vaarallinen Etelä-Lapissa, Pohjois-Pohjanmaan koillisosissa sekä Kainuussa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Jalankulkijoiden on syytä varautua tänään liukkaaseen keliin osassa Suomea. Jalankulkusää on mahdollisesti vaarallinen Etelä-Lapissa, Pohjois-Pohjanmaan koillisosissa sekä Kainuussa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Päivälämpötilat kipuavat ajankohdan keskiarvon yläpuolelle tänään koko maassa, kertoo päivystävä meteorologi Oskari Rockas. Nollan yläpuolella mittarien lukemat ovat Oulun tasolla ja siitä etelään. Etelärannikolla päivälämpötila asettuu noin viiteen asteeseen.

Perjantaista alkaen sää viilenee siten, että sunnuntaina ollaan jo pikkupakkasella koko maassa. Etelä-Suomessa päivälämpötila putoaa sunnuntaina hieman alle vuodenajan keskimääräisten lukujen. Lapissa on silti vielä viikonloppunakin lämpimämpää kuin yleensä marraskuun loppupuolella.

Viikonloppuna on hyvä ulkoilusää. Ajanjaksolle perjantaista sunnuntaihin ei ole annettu yhtäkään säävaroitusta maa- tai merialueille.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi