Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Pääministeri Rinne Suomen saamasta ihmisoikeustuomiosta: Olen todella pettynyt

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT antoi viime viikolla Suomelle langettavan päätöksen. LEHTIKUVA/AFP

Pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoo olevansa todella pettynyt Suomen saamasta tuomiosta ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta. Rinne kommentoi tuomiota lyhyesti toimittajille Brysselin-vierailullaan.

– Olen todella pettynyt siitä, että meidän tuomioistuimet ja viranomaiset ovat saaneet tämän tuomion ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta. Se ei todellakaan ole hyvä asia suomalaisten eikä vähimmässäkään määrin näiden ihmisten näkökulmasta, jotka ovat joutuneet kohteeksi, Rinne sanoi.

Helsingin poliisi kertoi viikonloppuna keskeyttävänsä toistaiseksi turvapaikanhakijoiden palautukset Irakiin. Myös muiden maiden osalta tilannetta poliisin mukaan selvitetään. Rikosperusteisia palautuksia Irakiin kuitenkin jatketaan.

Rinne muistuttaa vallan jaon periaatteista. Perustavaa laatua oleva tulkinta ja valvonta, siitä miten Suomi menettelee kansainvälisten sopimusten ja omien lakiensa mukaan, kuuluu hänen mukaansa viranomaisille.

– Meillä on valtiosäännössä olemassa vallan jaon periaatteet, ja sitä haluan tässä tilanteessa kunnioittaa, Rinne sanoo.

Hän ei ota kantaa siihen, miten Suomi aikoo jatkossa toimia Irak- ja Afganistan-palautusten kanssa.

– Sen totean, että me haluamme täysmääräisesti noudattaa kaikkia kansainvälisiä sopimuksia ja omaa lainsäädäntöämme.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT antoi viime viikolla Suomelle langettavan päätöksen tapauksesta, jossa turvapaikkaa hakenut irakilaismies karkotettiin kotimaahansa 2017. Mies ammuttiin Bagdadissa pian palautuksen jälkeen. Ammutun tytär vei jutun EIT:hen.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi