Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Pauli Hanhiniemelle ei yksi ammatti riitä: Rockmuusikko-säveltäjä-sanoittaja-näyttelijä julkaisi ensimmäisen romaaninsa

Piirtäjäartesaanin tutkintokin löytyy, mutta sille on ollut käyttöä lähinnä lapsen kanssa piirrellessä.

Pauli Hanhiniemi on tehnyt aiemmin kaksi omaelämäkerrallista kirjaa. Kuva: Laura Oja

Rockmuusikko, säveltäjä, sanoittaja ja näyttelijä Pauli Hanhiniemi täydensi uraansa suomalaisena yleistaiteilijana tänä syksynä, kun hänen ensimmäinen romaaninsa Kaukopuhelu (Docendo) ilmestyi.

Taiteilija itse tosin huomauttaa, että vaikka hänen uransa yleensä mielletään käynnistyneen muusikkona, hänellä oli näppinsä kirjoittamisessa jo ennen mitään muuta.

– Kaikkihan lähti siitä, että olen kirjoittanut ja valokuvannut lehteen. Meillä oli kaverini Timo Löyvän kanssa oma julkaisu 1970- ja 1980-luvun vaihteessa, ja sitä lehteä toimittaessamme tutustuimme jätkäporukkaan, jolla oli bändi, Hanhiniemi kertoo.

– Ajauduimme siihen porukkaan mukaan, ja siitä muodostui Kolmas nainen.
 

Nyt ilmestynyt romaani on Hanhiniemen ensimmäinen kaunokirjallinen teos, häneltä on aiemmin ilmestynyt kaksi omaelämäkerrallista kirjaa. Vuonna 2005 ilmestyi Aamulehden kustantama Soitto on sanoja -teos. Se on laulujen syntyprosessien kautta kerrottu elämäkerta, josta Hanhiniemi laajensi vielä 12 vuotta myöhemmin kirjan Kerran elettyä (Docendo 2017).

– Kirjojen välissä Aamulehden kustantamo ajettiin alas, joten alkuperäisen teoksen oikeudet palasivat minulle. Samaan aikaan Docendo olisi halunnut tehdä sellaisen elämäkerran, jonka joku toimittaja olisi kirjoittanut minusta. En halunnut sitä, koska osaan kirjoittaa itsekin. Niinpä päädyimme siihen, että muistelen vähän lisää, Hanhiniemi kertoo.
 

Useat taiteilijat julkaisevat proosaa, joka perustuu heidän todelliseen elämäänsä. Kaukopuhelu sen sijaan on puhtaasti kertomakirjallisuutta.

– Olin ajatellut sitä ensin lyhytelokuvana ja sitten jopa pitkänä sellaisena, mutta eihän minulla elokuvakäsikirjoittamiseen riittänyt valmiuksia. Oivalsin, että jos minulla on tarina, niin mikäs sen luontevampaa kuin kirjoittaa romaani.

Hanhiniemi aloitti teoksen majaillessaan silloisen puolisonsa töiden takia Lampedusan saarella Tunisian rannikolla. Taiteilija vietti päivänsä hoitamalla pariskunnan vauvaa ja keksi, että nyt on oikea hetki kirjoittaa.

Kustannussopimus syntyi nopeasti, mutta työ ei valmistunut aivan niin helposti kuin alun perin oli ajatus. Teoksen piti ilmestyä kauppoihin jo vuoden 2018 syksynä, mutta aikataulua jouduttiin lykkäämään vuodella.

Kuva: Laura Oja

Suomen pienissä piireissä ei ole mitenkään tavatonta, että samat taiteilijat kirjoittavat laulut ja kirjat ja käyvät vielä teattereissa ja televisiossa näyttelemässäkin.

Hanhiniemi tietää, että kulttuuriteosten markkinoinnissa tarjotaan mielellään yleisölle ennestään tuttuja kasvoja. Hän ei itse kuitenkaan ajattele hetkeäkään, että hänen teoksiaan tarvitsisi myydä pelkällä nimellä.

– Sen verran kauan ja paljon olen tehnyt ja nähnyt tällä alalla, että uskon, että kaikkein tuloksellisinta on vain tehdä asiat niin hyvin kuin ikinä pystyy.

Hanhiniemi on vaihtanut rohkeasti lajista toiseen, mutta taiteenlajien yhteen nivoutumiselle on myös perusteltu syy. Laulun kirjoittaminen ei lopulta eroa niin paljoa proosan kirjoittamisesta, etteivätkö taidot vahvistaisi toisiaan. Teatterin lavallekin tie johtaa levytysstudiosta loogista polkua.

– Kyllähän minä olen saanut teatterista rooleja sen takia, että osaan laulaa. Kirjoja minulta tilataan, koska osaan kirjoittaa, minkä taas olen osoittanut kirjoittamalla 40 vuotta laulutekstejä.
 

Hanhiniemi ei kykene valitsemaan, mikä olisi hänen 40-vuotiselta uransa paras aikakausi. Hän muistelee lämmöllä esimerkiksi Kolmannen naisen kovinta kulta-aikaa 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa, jolloin kaikki orkesterissa laittoivat koko energiansa peliin. Mutta myös Perunateatterin ja Hehkumon ajoilta löytyy hetkensä.

– Olen silti vilpittömästi sitä mieltä, että paras hetki on aina nyt, Hanhiniemi sanoo.

Synkimmän vaiheen hän sen sijaan osaa mainita heti. Vuonna 1994, kun Kolmas nainen oli hajonnut ja uutta yhtyettä eli Perunateatteria yritettiin saada toimimaan, Hanhiniemellä oli usko lujilla.

– Meitä oli yhtyeessä neljä, ja laulamisen lisäksi soitin toista kitaraa, enkä osannut sitä ollenkaan. Se oli trio, jonka minä sekoitin omalla soitollani. Mutta sitten kun Tommi Laine liittyi mukaan toiseksi kitaristiksi, niin homma helpottui.

Lue myös: Kirja-arvio: Pauli Hanhiniemen debyyttiromaani jää tasapaksuksi
 

Samaan aikaan Perunateatterin vaikeuksien kanssa Hanhiniemi remontoi lähes satavuotiasta kotitaloaan ja pelkäsi päivittäin, mitä raskas projekti vielä toisi eteen. Vastoinkäymiset alkoivat heijastua väistämättä myös yksityiselämään.

– Väsymys tunkeutui kaikkeen elämiseen, kun olin sekä fyysisesti että henkisesti niin kovilla, hän kertoo.

Lopulta remontti valmistui, ja Perunateatteristakin kehkeytyi menestynyt yhtye.
 

Hanhiniemen repertuaarista löytyy vielä yksi taiteenlaji, joka putosi matkan varrella pois ammatillisesta valikoimasta. Hän on koulutukseltaan piirtäjäartesaani.

Hyödyllinen käyttötarkoitus sillekin taidolle on kyllä sittemmin löytynyt, mutta muualta kuin työelämästä.

– Minulla on kotona aika ajoin parivuotias poika. Nykyään piirrän ainoastaan huvittaakseni häntä, Hanhiniemi hymyilee.

Valtteri Mörttinen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi