Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Postin työriidan sovittelu jatkuu – AKT aloittaa ensi maanantaina tukilakon

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT aikoo aloittaa ensi maanantaina tukilakon postin työriidassa. AKT aloittaa viikon mittaisen lakon, jos Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn lakko jatkuu.

Myötätuntotyötaistelun aikana AKT:n jäsenet pidättäytyvät työstä Posti Kuljetus Oy :ssä. Lisäksi AKT:n jäsenet pidättäytyvät muilla työpaikoilla Postin tavaroiden ja lähetyksien käsittelystä.

Postilakon osapuolet vetäytyivät aamulla valtakunnansovittelijan toimistoon ratkaisuhalukkuuttaan vakuutellen.

Työriidan sovittelu jatkui valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla aamuyhdeksän jälkeen. Posti- ja logistiikka-alan unioni (PAU) ja työnantajapuolta edustava Palvelualojen työnantajat (Palta) olivat edellisen kerran koolla keskiviikkona, jolloin Piekkala antoi molemmille "kotitehtäviä". Paikalle saapuessaan Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto kommentoi tehtäviä Ylelle toteamalla, että järjestö on käynyt läpi teknisiä asioita ja kustannuslaskelmia.

– Ne olivat, kuten totesin jo silloin, taustaselvityksiä. Eivät ne sinänsä tätä asiaa eteenpäin tai taaksepäin ole vieneet.

Valtakunnansovittelija Piekkala vahvisti, että neuvotteluihin on varattu koko päivä. Hän ei spekuloinut, kuinka kauan sovittelussa tänään kestää, eikä sitä tehnyt myöskään Aarto tai PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen.

Keskiviikkona edettiin "pieni askel"

Lakon osapuolet kohtasivat eilen Ylen A-studiossa, jossa kuultiin mahdollisesta ensiaskeleesta kohti työriidan päättymistä. Siellä Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto kertoi, että työnantajapuoli voisi olla valmis jatkamaan neuvotteluja nykyisen työehtosopimuksen pohjalta.

– Nykyiset palkat ja palkkarakenteet säilyisivät, mutta haettaisiin yhdessä lähtökohtia sille, löytyisikö ratkaisuja Postin ongelmiin, Aarto sanoi.

Myönnytys oli syntynyt jo keskiviikon neuvotteluissa. PAUn Nieminen oli kertonut jo keskiviikon sovittelun jälkeen, että päivän aikana oli saavutettu "pieni askel", mutta hän ei itse kommentoinut sen sisältöä.

PAU ei ollut hyväksynyt Postin päätöstä siirtää 700 työntekijää toisen työehtosopimuksen piiriin, mistä syntyi postilakkoon johtanut työriita.

Vielä ennen keskiviikkoista sovittelua Aarto linjasi, että neuvotteluissa ei tapahdu edistystä niin kauan kuin PAU pitäytyy kiinni vanhassa työehtosopimuksessa.

Tukitoimia ilmoitettu useasta liitosta

Päivän mittaan saatetaan saada lisää tietoa ammattiliittojen tukitoimista postilakolle.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallitus päätti torstaina tukitoimista, jotka on määrä julkaista maanantaina.

Aiemmin tukitoimistaan ovat ilmoittaneet Merimies-Unioni, Rautatiealan Unioni, Ilmailualan Unioni sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL).

Posti selvitti eilen vuokratyövoiman käyttöään valtion omistajaohjausyksikön kanssa ja ilmoitti sopineensa valtio-omistajan kanssa, ettei ylitä aiemmin ilmoitettua vuokratyövoiman määrää.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi