Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Luonnonvarakeskus: lihan ja maidon kulutus romahtaa Suomessa

Luonnonvarakeskus ennustaa lihan ja maidon kulutuksen vähenevän. Kuva: Heidi Salminen

Suomalaisten lihan ja maitotuotteiden kulutus romahtaa jopa puoleen nykyisestä vuoteen 2050 mennessä, arvioi Luonnonvarakeskus (Luke) tuoreessa ennusteessaan. Jo vuoteen 2035 mennessä kulutuksen arvioidaan vähenevän neljänneksellä.

Maltillisemmassakin skenaariossa Luke arvioi lihan ja maitotuotteiden kulutuksen vähenevän 30 prosentilla nykyisestä seuraavien 30 vuoden aikana.

Kulutuksen romahtaminen tarkoittaisi peltopinta-alan tarpeen vähenemistä 20–40 prosentilla.

Tiedot käyvät ilmi Uutissuomalaisen haltuunsa saamasta perjantaina julkistettavasta Luken ennusteesta.

Ennusteen mukaan suomalaiset siirtyvät syömään yhä enemmän kasviproteiinia ja kalaa. Palkokasvien, kalan ja viljojen kulutuksen uskotaankin kasvavan merkittävästi.

Varsinkin palkokasvien käytön ennakoidaan kasvavan räjähdysmäisesti: vuoteen 2050 mennessä kasvua ennustetaan vähintään 500, jopa 800 prosenttia nykyisestä.

Myös esimerkiksi kauran kulutuksen uskotaan kasvavan merkittävästi nykyisestä, jopa yli 300 prosentilla.

Luken laatimissa maatalouden muutosskenaarioissa ennakoidaan tulevaisuutta peilaamalla sitä maatalouden nykytilanteeseen esimerkiksi hintojen, elintarvikkeiden kysynnän, maataloustukien ja kannattavuuden näkökulmasta.

Luke on laatinut Suomen maataloussektorille kaksi ennustetta: jatkuvan kasvun sekä säästön skenaariot. Skenaariot perustuvat siihen, että maatalous reagoi esimerkiksi kysynnän, hintojen ja maatalouspolitiikan muutoksiin.

Luken raportin mukaan skenaarioita tulee ajatella myös siitä näkökulmasta, että samantyyppinen kehitys toteutuisi ainakin jossain määrin myös globaalisti.

Iida Tiihonen / Uutissuomalainen
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi