Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

"Opiskelijoiden arki ei ole kovin monelle tuttua", sanoo SYL:n väistyvä puheenjohtaja kesän syöttöporsaskohusta

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL kokoontuu perjantaina ja lauantaina liittokokoukseen Lahteen. Uusi puheenjohtaja valitaan perjantaina.

Sanni Lehtinen on Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n puheenjohtaja tänä vuonna. Kuva: Salla Merikukka

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL kokoontuu tänään Lahteen vuosittaiseen liittokokoukseensa. Opiskelijoiden etuja valvova järjestö edustaa Suomessa noin 132 000 yliopisto-opiskelijaa.

Liittokokouksessa muun muassa valitaan SYL:lle uusi puheenjohtaja ensi vuodeksi.

Viime kesänä SYL nousi otsikoihin niin sanotussa syöttöporsaskohussa. Liiton kannanotosta "miksei opiskelijoilla ole oikeutta lepoon ja lomaan?" syntyi keskustelu, jossa opiskelijoita kutsuttiin jopa laiskanpulskeiksi syöttöporsaiksi.

Liiton väistyvä puheenjohtaja Sanni Lehtinen arvioi, että lopulta aiheessa päästiin kyllä keskustelemaan siitä, mistä liitto halusikin, eli opiskelijoiden jaksamisesta ja epävarman toimeentulon yhteydestä siihen.

– Totta kai kannanottojen tavoitteena on aina herättää keskustelua, ja se tavoite täytettiin. Itse olisin toivonut, että keskustelu olisi ollut huomattavasti asiallisempaa kuin oli, Lehtinen sanoo.

Lehtisen mukaan keskustelu näytti, ettei opiskelijoiden arki ole kovin monelle tuttua. Mielikuvat voivat olla peräisin omilta opiskeluajoita tai stereotypioista.

– Sinällään en muista omalta opiskeluajaltani aikaa, jolloin opiskelijoiden asioista olisi puhuttu valtakunnan tasolla niin paljon kuin tänä kesänä, hän sanoo.

Korkeakoulujen rahoitus kasvoi, opintorahan tasokorotusta ei tullut

Lehtisen mukaan liiton vuosi on ollut osin hektinen. Keväällä se lobbasi yhtenä järjestönä opiskelijoiden asiaa hallitusohjelmaan. Osin tavoitteet täyttyivät.

– Korkeakoulujen perusrahoitus kasvoi 60 miljoonaa euroa, ja se on positiivinen käänne. Se on vielä pientä edellisten kausien valtaviin leikkauksiin verrattuna, mutta positiivinen signaali, hän sanoo.

Hallitusohjelmaan nousi myös liiton toivoma muutos kansainvälisille opiskelijoille. Jatkossa EU-alueen ulkopuolelta tulevat opiskelijat saisivat ohjelman mukaan oleskeluluvan kerralla koko tutkinnon ajaksi, ja se voitaisiin myöntää valmistumisen jälkeen aiempaa pidemmäksi ajaksi, kahdeksi vuodeksi.

Lisäksi SYL ajoi muun muassa alustamaista korkeakoulujärjestelmää, jossa opiskelijat voisivat tehdä jaksoja eri korkeakouluissa.

– Isoimmat pettymykset liittyivät opiskelijoiden toimeentuloon. Opintorahan tasokorotusta ei tullut, Lehtinen sanoo.

Hän pitää kuitenkin hyvänä muutoksena hallituksen esitystä sitoa opintoraha kansaneläkeindeksiin sekä huoltajakorotuksen lisäystä. Ensimmäinen lisäisi opintorahaa noin prosentilla, jälkimmäinen antaisi lasta hoitaville opiskelijoille 25 euroa kuukaudessa lisää.

Lehtisen mukaan jatkossa ajankohtaisia asioita SYL:lle ovat esimerkiksi opiskelijoiden rooli sosiaaliturvan uudistamisessa sekä elinikäinen oppiminen. Tärkeää on myös opiskelijoiden mielenterveys ja jaksaminen.

SYL

Opiskelijoiden 98-vuotias liitto

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL perustettiin vuonna 1921. Sen jäseniä ovat kaikki Suomen 14 ylioppilaskuntaa.

Liitto on perustanut YTHS:n eli Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön ja on yksi opiskelijaetuja tarjoavan Frankin omistajista.

Opiskelijoiden edunvalvojana ja lobbaajana se toimii sekä Suomessa että EU:ssa.

Tänään alkavassa liittokokouksessa valitaan uusi puheenjohtaja ja kuusi hallituksen jäsentä, linjataan tavoitteista ja päivitetään linjapaperi, joka ohjaa liiton vaikuttamistyötä. Liittokokousedustajia osallistuu 139.

Puheenjohtajaksi ovat ehdolla Tapio Hautamäki Aalto-yliopiston ylioppilaskunnasta ja Laura Wathén Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta.

Lähde: SYL
Marjaana Lahola
marjaana.lahola@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi