Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kolumni: Lapsena Helsingissä päätin, että jonain päivänä tunnen metsän kasveja ja eläimiä

Meille Kallion skideille skutsi oli paikka, jossa viihtyivät vain landepaukut, kirjoittaa Anja Snellman.

Ootsä tosiaan noin skutsissa? sanottiin lapsuuteni ajan Kalliossa, kun joku ei pysynyt niin sanotusti kärryillä systeemeistä. Ymmärrettävää, että meille kivisen Kallion kujilla kasvaneille skideille metsä oli jotain vähän tylsää ja hidasta. Paikka, jossa lähinnä idiootit (eli landepaukut) viihtyvät.

Lähin niin sanottu luonto oli meille kivikorttelien jengeille Alppilan kallioilla, Linnanmäkeä ympäröivällä alueella. No joo, Karhupuistossa oli muutamia ruusupensaita ja Brahenkentällä kasvoi lehmuksia.

Luontokokemukseni olisi helposti jäänyt tähän, elleivät sekä äitini että isäni olisi olleet intohimoisia harrastelijabotanisteja. Kummankin juuret olivat maalla, äidillä Savossa ja isällä Kannaksen Karjalassa.

Isäni keräsi kasveja maakuntamatkoillaan, ja joitain hänen löytämiään harvinaisuuksia säilytetään vieläkin Luonnontieteen museon arkistoissa Helsingissä. Äiti vei minua ja sisartani kesäviikonloppuisin bussilla milloin minnekin lähiöiden niityille, joissa keräsimme kukkakimppuja ja äiti kertoi meille samalla kasvien nimiä, latinalaisia nimiä unohtamatta.

Meillä ei ollut kesämökkiä, joten minun kesäni olivat aina stadikesiä ja haikeasti katselin, kun koulun päätyttyä kaverit pakkautuivat perheittensä kanssa autoihinsa ja huristivat pariksi kolmeksikin kuukaudeksi landelle.

Minä vietin noina suven pitkinä viikkoina aikaani Uimastadionilla, Linnanmäellä ja Töölönlahden rannalla. Joskus tein pyöräretken Keskuspuistoon. Muistan, miltä tuntui kävellä kapeaa metsäistä polkua yksin ja kuvitella, että nyt olen tosi kaukana kaikesta, siis maalla.

Tämä voi tuntua maalla asuvasta tai maaseudulla paljon aikaansa viettävästä lukijastani kummalliselta, mutta nuo hetket ovat jääneet syvälle muistiini. Jollain noista yksinäisistä kesäloman retkistäni päätin, että joskus vielä haluan viettää aikaani metsässä kasvien ja eläinten keskellä ja oppia kaikesta enemmän, tulla landefiksuksi niin kuin paljasjalkaisena kalliolaisena olin katufiksu.

Kirjoitan tätä kolumnia Varsinais-Suomessa Suomusjärvellä, toisessa kodissani. Kävi niin kuin toivoin.

Minulla on viimeiset yksitoista vuotta ollut ikioma paikka, josta pääsen muutamalla askeleella metsään, paikka jossa voin kuunnella hiljaisuutta. Koti, jonka pihan kukille ja puille juttelen, jonka pihakivien pinnanmuodot osaan ulkoa. Puhelen järvellekin ja pidän lukua muuttolinnuista. Peuroja ja kettuja tervehdin, ilveksen jälkiä ihmettelen.

Täällä olen mieluusti ihan skutsissa.

Kolumnisti on kirjailija ja terapeutti.

Anja Snellman
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi