Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Pyhäinpäivä ei jää paljon jälkeen joululle Lahdessa, kynttilöitä sytytetään viikonloppuna jälleen haudoille: "On tänne kahlattu polvia myöten hangessakin tuomaan kynttilää"

Sari Simola ja Ritva Viik kävivät vanhempiensa haudalla Lahden Levon hautausmaalla pyhäinpäivän aattona. Kuva: Katja Luoma

Lahden seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikön Mari Aartolahden mukaan hautausmaille on odotettavissa pyhäinpäivänä jälleen ruuhkaa.

– Sanoisin, että joulu on vielä vilkkaampi, mutta pyhäinpäivä ei jää paljon jälkeen.

Perjantaina Levon hautausmaalla kävi jo alkuillan ­aikana ihmisiä tasaisena virtana. Sisarukset Sari Simola ja Ritva Viik pistäytyivät vanhempiensa ja isovanhempiensa haudalla, minkä jälkeen matka jatkui Läntiselle hautausmaalle muita sukulaisia muistamaan.

– Lapsuudesta asti on ollut traditiona tuoda kynttilät haudoille pyhäinpäivisin, Simola sanoo.

Kaksikolla oli vanhempiinsa aina läheiset välit, minkä vuoksi haudoillakin tulee vierailtua vähintään kahdesti kuukaudessa.

– On tänne kahlattu polvia myöten hangessakin tuomaan kynttilää. Aika usein toivottelemme vainajille myös hyvää syntymäpäivää, viikonloppua tai muuta, Viik kertoo.

Kalle, Essi ja Tea ­Viljaranta kävivät jättämässä kynttilän ensiksi mainittujen isovanhempien ja jälkimmäisenä mainitun appivanhempien haudalle. Visiitti on perheelle vuosittainen traditio, joka toistuu pyhäinpäiväviikonloppuna ja jouluna.

– Yleensä viemme myös muistelupaikalle kynttilän vuoden aikana kuolleille ystäville tai työtovereille. Tänä vuonna ei ollut sellaisia, Tea Viljaranta sanoo.

Essi, Tea ja Kalle Viljarannalle hautausmaakäynti kuuluu jokaisen pyhäinpäiväviikonlopun ohjelmaan. Kuva: Katja Luoma
Janne Nieminen
janne.nieminen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi