Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Valtaosa kunnista varautunut sisäilmaongelmiin – ongelmat tyypillisimpiä koulurakennuksissa

Sisäilmaongelmat ovat tyypillisiä koulurakennuksissa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Suomen kunnista 70 prosenttia on laatinut toimintaohjeen sisäilmaongelmien varalta, kertoo valtioneuvostolle laadittu kysely.

Kyselyn perusteella sisäilmaongelmien käsittely oli toimivinta kunnissa, jotka olivat nostaneet aiheen esille kunnan strategiassa. Asian kertoi strategiassa huomioineensa kolme neljäsosaa kyselyyn vastanneista kunnista.

Rakennusneliöissä mitattuna sisäilmaongelmat olivat tyypillisimpiä peruskouluissa ja lukioissa, joissa niitä esiintyi 18 prosentissa kokonaisneliömäärästä.

Seuraavaksi tyypillisimpiä ongelmat olivat toimistorakennuksissa sekä sosiaali- ja terveystoimen tiloissa, joissa niitä oli noin 13 prosentissa. Päiväkodeista huonosta sisäilmasta kärsi 11 ja liikuntatiloista viisi prosenttia. Muista tiloista, kuten kirjastoissa, teattereista ja museoissa, sisäilmaongelmista kärsi kahdeksan prosenttia.

Kyselyyn vastasi 125 kuntaa, eli 42 prosenttia Manner-Suomen kunnista.

Ongelmien syyksi nostettiin ilmanvaihto

Kysely toteutettiin myös Ruotsissa, jossa sisäilmaongelmat olivat suurin piirtein yhtä yleisiä kuin Suomessa. Myös Ruotsissa pulmat olivat yleisiä peruskouluissa ja lukioissa.

Suomi ja Ruotsi poikkesivat merkittävästi toisistaan siinä, mikä arvioitiin huonon sisäilman yleisimmäksi syyksi. Suomessa noin 70 prosenttia vastaajasta koki, että esimerkiksi ilmanvaihtoon liittyvät tekniset ongelmat olivat sisäilmaongelmien syy.

Ruotsin kunnista sen nosti yleiseksi syyksi vain kymmenes vastaajista. Ruotsissa huonon sisäilman aiheuttajaksi ei löydetty yhtä yksittäistä syytä, vaan esille nostettiin lämpötila, ilman kuivuus tai kosteus sekä veto-ongelmat.

Ruotsin kunnissa vastausprosentti oli Suomea pienempi, mikä heikentää tulosten vertailtavuutta.

Selvityksen sisäilmaongelmista laativat Suomen Kuntaliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin liitto sekä Työterveyslaitos.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi