Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Ministeri Paatero: Hallituksessa ei ole keskusteltu Uniperista

Omistajaohjausministeri Sirpa Paateron mukaan Uniper-kauppa ei ole herättänyt kritiikkiä hallituksen sisällä. Kuva: Jussi Nukari

Omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Sirpa Paateron (sd.) mukaan Fortumin Uniper-kaupasta ei ole keskusteltu hallituksessa.

– Ei ole, eikä korviini ole kantautunut kritiikkiä hallituksen sisältä, Paatero sanoo Uutissuomalaiselle.

Valtion enimmistöomistaman Fortumin tiistainen päätös nostaa omistuksensa Uniperista vajaasta puolikkaasta reiluun 70 prosenttiin on herättänyt ympäristöväessä kritiikkiä, koska saksalaisyhtiön tuottamasta energiasta 80 prosenttia on peräisin fossiilisista lähteistä. Noin 30 prosenttia on ilmaston kannalta ikävintä kivi- tai ruskohiiltä.

Uniperin hiilidioksidipäästöt olivat viime vuonna vastuullisuusraportin mukaan 59,5 miljoonaa tonnia, kun koko Suomen päästöt olivat pienemmät, 56,5 miljoonaa tonnia.

Paatero kääntää asetelman niin, että Fortum voi muuttaa Uniperin toimintaa ilmastoystävällisempään suuntaan.

– Ajattelemme niin päin, että nyt yhtiö voi lisätä satsauksia uusiutuvaan energiaan ja ydinvoimaan. Fortum on sitoutunut Suomen ilmastotavoitteisiin, Paatero sanoo.

Vielä viime kaudella Paatero kritisoi Fortumin aiempia Uniper-kauppoja.

SLL kritisoi

Fortum teki syyskuussa 2017 saksalaisen E.onin kanssa sopimuksen, jonka mukaan se ostaa E.onin 46,65 prosentin omistusosuuden energiayhtiö Uniperissa. Uniper on Fortumia selvästi suurempi yhtiö.

Ministeri Paatero sanoo, että hallitus aikoo ehdottomasti seurata, miten Uniperin toimintaa muutetaan. Vielä hallitus ei ole suunnitelmia nähnyt.

Suomen luonnonsuojeluliiton suojelujohtaja Hanna Ahon mukaan on erikoista, että Suomi on ostamassa massiivisesti fossiilista energiaa.

– Suomella on tavoitteena olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tämän pitäisi heijastua kaikkeen toimintaan, myös omistajaohjaukseen ja toimiin maan ulkopuolella. Uniperin fossiilituotanto on ajettava alas, Aho sanoo.

Fortumin toimitusjohtajan Pekka Lundmarkin mukaan hiilivoimaa voidaan korvata kaasuvoimalla. Kuva: Roland Weihrauch

Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark pitää kaasua tärkeänä siirtymäkauden teknisissä ratkaisuissa. Hän kertoo Helsingin Sanomien jutussa, että hiilen korvaaminen maakaasulla energiantuotannossa leikkaa hiilidioksidipäästöjä puoleen tai jopa kolmannekseen.

Luonnonsuojeluliiton Aho muistuttaa kaasunkin olevan fossiilista, joten myös sen tuotanto pitäisi ajaa alas.

– Uniper ja Fortum ovat veikanneet väärää hevosta. Muutos energiatuotannossa on todella nopea, kun siirrytään polttoon perustumattomaan tuotantoon, Aho sanoo.

Fortum on luvannut Uniperille, ettei henkilöstöä vähennetä. Uniper työllistää Saksassa paljon hiilikaivostyöläisiä.

Paateron mukaan Fortumin kanssa ei ole käyty keskustelua siitä, mitä muutoksia Uniperissa aiotaan tehdä.

– Kauppa ei ole vielä edes varma, kun Yhdysvaltain ja Venäjän viranomaisten täytyy hyväksyä se.

Uniperilla on myös ulkopoliittisia ulottuvuuksia. Yhtiö on suurena rahoittajana Nord Stream 2 -kaasuputkessa, joka syöttää Venäjältä kaasua Saksaan. Yhdysvallat uhkailee kohdistavansa pakotteita putkihanketta vastaan.

Juha Honkonen
juha.honkonen@uutissuomalainen.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi