Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kirjeiden ja sanomalehtien jakelun yhdistäminen esillä Postin työehtosopimusneuvotteluissa – nykyään kielletty erillissopimuksella

Nykyinen Postin työehtosopimus päättyy lokakuun lopussa. LEHTIKUVA / Anni Reenpää

Posti haluaa lisää joustavuutta työehtoihin, mutta työnantajapuolen mukaan syksyn työehtosopimusneuvotteluissa ei haeta palkanalennuksia. Haettaviin ratkaisuihin lukeutuu muun muassa se, että kirjeitä voitaisiin jakaa aamun sanomalehden jakelun yhteydessä.

– Kun samalla postilaatikolla käydään useita kertoja päivässä, olisi varmaan ihan järkevää pohtia sitä, voisiko jakeluita yhdistää, sanoo Palvelualojen työnantajat Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto.

Nykyisin tämä on kielletty Postin ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn välisellä erillisellä sopimuksella, jota työnantajapuoli ei siis haluaisi enää uusia. Aarton mukaan kyseinen sopimus laadittiin PAU:n vaatimuksesta edellisten työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä pari vuotta sitten, joskin asiasta on keskusteltu jo pidempään.

Postin hiljattain eronnut toimitusjohtaja Heikki Malinen sanoi syyskuussa, että varhais- ja päiväjakelu on yhdistettävä viimeistään 2030-luvulle tultaessa, kun sekä kirjepostin että sanomalehtien jakelumäärät vähentyvät.

Aarto sanoo, että nyt käytävissä neuvotteluissa haetaan joustavia, rakenteeltaan samantasoisia ehtoja kuin kilpailijoilla. Hänen mukaansa Suomessa toimii Postin lisäksi 16 muuta jakeluyritystä, jotka kaikki jakavat kirjeitä aamujakeluna.

Palta ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU jatkoivat neuvotteluja Postin työehtosopimuksesta keskiviikkona. Seuraavan kerran osapuolten on määrä tavata maanantaina.

– Tällä hetkellä voi sanoa, että näkemykset tulevan sopimuksen sisällöstä ovat varsin erisuuntaiset. Mitään nopeaa ratkaisua ei edelleenkään ole odotettavissa, Aarto arvioi.

PAU: Työnantajat vaativat rajuja heikennyksiä työehtoihin

PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen kertoo, ettei kirjeiden jakoa aamun sanomalehtien jakelun yhteydessä käsitelty neuvotteluissa. Hän sanoo, että työnantajat toivat sen sijaan esiin rajuja heikennyksiä työehtoihin.

Niemisen mukaan työnantajapuoli on sanonut, ettei palkkavaikutuksia olisi, ja tuntipalkat pysyisivät ennallaan. Iltatyö- ja yötyökorvausten pysymistä ennallaan ei kuitenkaan taata.

– Kaikkea sen tyyppistä he olisivat heikentämässä välittömästi, Nieminen kertoo.

Nykyinen Postin työehtosopimus päättyy lokakuun lopussa. Neuvotteluiden piirissä on noin 10 000 henkeä, joista suurin osa toimii postinjakelutehtävissä. Pakettilajittelun henkilöstö ei ole neuvottelujen piirissä.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi