Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Eläköitynyt syyttäjä Ritva Santavuori tietää olleensa monien ammattirikollisten tappolistoilla – "Ei siinä sen kummempaa"

Ritva Santavuori toimi syyttäjänä Helsingissä vuosina 1974–1996. Kuva vuodelta 2005. LEHTIKUVA / MARJA AIRIO

Eläkkeellä oleva syyttäjä Ritva Santavuori kertoo STT:lle yllättyneensä uutuuskirjan tiedosta, jonka mukaan ammattirikollinen ehdotti, että hänet ammuttaisiin kesken suoran tv-lähetyksen.

Jengipomona tunnetuksi tullut ja kolmesta murhasta tuomittu Lauri Johansson kertoo kirjassa Kultainen vasikka – järjestäytynyt rikollisuus Suomessa, että hän ehdotti entiselle rikollispomolle Keijo Vilhuselle Santavuoren ampumista. Johanssonin mukaan Vilhunen tyrmäsi idean.

– Semmoista en ole kuullutkaan. Sen tiesin, että käsikranaatti, joka kummitteli Jari Aarnion pihalla, oli alun perin tarkoitettu minulle, Santavuori sanoo STT:lle.

Rikolliset heittivät huumepoliisin rikoskomisariona toimineen Aarnion kotipihalle kranaatin joulukuussa 1996. Iskun tutkinnan kuulustelujen mukaan alkuperäiseksi uhriksi oli kaavailtu Santavuorta, Kultainen vasikka -kirjassa kerrotaan.

Santavuori ei lopulta valikoitunut iskun kohteeksi, koska hän asui kerrostalossa. Sen sijaan kirjan mukaan iskusuunnitelmat kuvasivat hyvin alamaailman tuntemaa viranomaisvihaa.

– Olen koko ajan tiennyt, että olen ollut useiden ammattirikollisten tappolistoilla. Ei siinä sen kummempaa, Santavuori sanoo STT:lle.

"Vähän epäoikeudenmukaista mielestäni"

Vilhunen ei kommentoinut Johanssonin esittämää väitettä Kultaisen vasikan kirjoittajille. Hän kuitenkin tunnustaa tilanneensa Santavuoren mökin tuhopolton tammikuussa 1996, kun syyttäjä oli siirtymässä eläkkeelle.

Ritva Santavuori sai urallaan uhkauksia myös puhelimitse. Hän ei kerro "hirveästi miettineensä" saamiaan uhkauksia, vaikka ne hänen mukaansa toki tekivät varovaiseksi.

– Hoitelin vain virkaani. Siinä mielessä se oli vähän epäoikeudenmukaista mielestäni, mutta tällaista nyt sattuu, hän sanoo.

– Hankalinta oli se, että siihen aikaan uhattiin myös lasteni perheitä, ja heillä oli pieniä lapsia. Se otti voimille, mutta nämä muut olivat sellaisia, ettei niille mitään voinut.

Poliisi reagoi uhkauksiin turvatoimin. Santavuori kiittää poliisia saamastaan avusta, mutta ei halua käsitellä turvatoimia julkisuudessa.

Tuomioistuimet eivät reagoineet uhkauksiin

Poliisin tarjoamat turvajärjestelyt jatkuivat jonkin aikaa Santavuoren eläköitymisen jälkeen. Sen sijaan ajan tuomioistuinlaitos ei hänen mukaansa reagoinut uhkauksiin mitenkään.

– Kerrankin yksi syytetty heitti tuolin päälleni istuntosalissa, mutta ei se ketään järkyttänyt siellä. Nyt asiat tuntuvat olevan vähän paremmin.

Kyseessä on ainoa fyysinen hyökkäys, jonka Santavuori muistaa oikeussalista. Pääosin syyttäjän päälle käytiin verbaalisin keinoin.

– Oikeusistuimissa ei ollut minkäänlaisia turvatoimenpiteitä. Sinne saattoi kuka tahansa tallustella sisälle. Siitä olen vähän katkera.

Nykyään oikeussalien turvallisuuteen kuuluvat muun muassa turvatarkastuksien, vartijoiden ja kuulutusjärjestelmien käyttö, kertoo Suomen Syyttäjäyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Haavisto. Turvallisuutta pohditaan nykyisin jo tiloja rakentaessa.

– Siinä esimerkiksi huomioidaan, missä ihmiset istuvat ja mistä kuljetaan sisälle.

Hän kuitenkin uskoo, että joissain paikoissa järjestelyissä ja asenteissa on yhä kehittämisen varaa.

Huumerikostapauksissa profiloitunut Santavuori toimi syyttäjänä vuosina 1974–1996. Eläkkeellä hän toimi vakiovieraana Ylen Aamu-tv:n Jälkiviisaat-osiossa.

Kultaisen vasikan kirjoittajat Janne Huuskonen ja Mikko Gustafsson työskentelivät osan kirjan tekoajasta STT:n toimittajina.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi