Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Avi määräsi lasten kaltoinkohtelusta syytetyn lastensuojeluyksikön keskeyttämään toimintansa

Laitoksen on keskeytettävä toimintansa marraskuun alusta alkaen. LEHTIKUVA / SAMULI IKÄHEIMO

Loikalan kartanon lastensuojeluyksikön pitää keskeyttää toimintansa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto (Avi) on määrännyt, että lasten kaltoinkohtelusta syytetyn, Iitin kunnassa sijaitsevan laitoksen on keskeytettävä toimintansa marraskuun alusta alkaen.

Avi teki laitokseen yllätyskäynnin 13. kesäkuuta. Laitoksen toiminnassa havaittiin useita vakavia puutteita. Avin mukaan esimerkiksi Loikalan kartanon henkilökunnan koulutustaso ei ole ollut riittävä. Laitoksella oli 12 työntekijää, joilla oli alalle sopiva koulutus, ja 5 työntekijää, joilta alalle soveltuva koulutus puuttui, kertoo sosiaalihuollon ylitarkastaja Anna Tervonen Etelä-Suomen avista STT:lle.

Yksiköstä saatujen tietojen ja tarkastuksessa tehtyjen havaintojen mukaan esimerkiksi rajoitustoimenpiteiden käyttö ei ollut lastensuojelulain mukaista. Niiden käyttö oli liian kaavamaista ja dokumentointi puutteellista.

– Siellä on tehty hyvin kategorisesti rajoitustoimenpiteitä. Päätöksiä ei ole arvioitu riittävän yksilöllisesti, vaan ne ovat olleet kaavamaisia, Tervonen sanoo.

Lisäksi laitoksen kasvatuskäytännöt ovat olleet epäasianmukaisia.

– Lapset eivät ole kaikissa tilanteissa saaneet omia vaatteitaan päälleen, vaan siellä on annettu laitoksen vaatteita, mitä emme pidä asianmukaisena.

Tervonen kertoo, että Loikalan kartanossa oli päätöksenantopäivänä kolme lasta. Sosiaalityöntekijät ovat löytäneet heille kaikille korvaavan paikan. Tarkastuskäynnin yhteydessä kesäkuussa yksikössä oli 12 lasta.

Avi pyytänyt korjaamaan epäkohdat

Avi teki yllätyskäynnin eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen pyynnöstä. Aiemmin eduskunnan oikeusasiamies teki yllätystarkastuksen yksikköön viime vuoden lokakuussa.

Viime syksynä lapset kertoivat tarkastajille muun muassa, että yksikköön saapuessaan heidät pakotettiin riisuuntumaan alasti. Lisäksi lapsia oli pidetty eristyksessä niin, että he eivät saaneet puhua muille lapsille tai soittaa kotiin.

Laitoksen omistava Pro Manors Oy toimitti tuolloin oikeusasiamiehelle ja Etelä-Suomen aluehallintovirastolle vastineen, jossa se kiisti osan lasten kertomasta.

Avi ja eduskunnan apulaisoikeusasiamies ovat jo aiemmin pyytäneet laitosta korjaamaan ilmi tulleet epäkohdat. Avin mukaan korjaaviin toimiin ryhdyttiin vasta viime keväänä eivätkä tehdyt korjaukset ole antaneet varmuutta siitä, että lasten asianmukainen kasvatus ja hoito pystytään turvaamaan.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi